sunnuntai 28. joulukuuta 2014

Langenneet piparit ja pakkaspäivä


Pitipäs tehdä jo eilen valmiiksi tuo jouluinen juustokakku... tänään nimittäin meillä oli ruokavieraita ja jälkiruoaksi tarjosin vain kahvia ja tuota kakkua. Mutta yön aikana jääkaapissa oli ollut kovat bileet ja piparit olivat hyvin pehmeitä tyyppejä heti aamusta eivätkä jaksaneet enää seistä asennossa vaan pötköttelivät pitkin pituuttaan. Villissä menossa oli marenkikin muuttunut läpikuultavaksi sokerijääksi.




Tänään oli taas aivan mielettömän hieno pakkaspäivä ja hinku pihalle ja ulkoilmaan oli kova. Sain houkuteltua kuopuksen mukaani kuvausreissulle linnan liepeille. Pakkanen paukutteli ja uhitteli, mutta emme paleltuneet!

Auringonlaskua ajattelimme kuvata, mutta matka kotoa kuvauspaikalle vei sen verran aikaa, että melkein missasimme parhaan ajankohdan.














Kotipihassakin oli tunnelmallista. Lumihattuisia talventörröttäjiä ja kynttilänvaloa.





Ihan epätodelliselta tuntuu ajatus, että huomenna on taas työpäivä. Mitä? Miten tämä joulun aika meni näin nopeasti? Ei voi olla totta... ja lapsikin lähtee taas maailmalle huomenna illalla. Huoh.

2 kommenttia:

  1. Voiii! Teillä on tuo linna! Ja muutenkin niin kaunista.

    Ja tuo piparkakkujuttu: Pehmeet touhuu!

    VastaaPoista
  2. "Ny o pehmeil kavereil kova meininki!" sanos Salme Pasi ;)

    VastaaPoista