No eipä käskenyt enkä aio viettää juhlapäivää kaapissa, mutta olen silti siivonnut tavallista viikkosiivousta perusteellisemmin. Se on ollut oikein hyödyllistä, sillä olen törmännyt tavaroihin, joita en edes muistanut omistavani.
Siivouskomerosta löytyi ihmekivi, jota sienellä hieromalla saadaan aikaiseksi vaahto, joka puhdistaa mitä vain. Ja toimii oikeasti! Tuoteselosteen mukaan kyse on myrkyttömästä ja täysin vaarattomasta tuotteesta. Olen jo poistanut sillä helposti haasteellisia tahroja, mm. alakerran viileän varaston jääkaapin tiivisteen vastakkaisesta reunasta hometahroja.
Tänään siivosin olohuoneen seinustalla olevaa vitriinikaappia, joka pitää sisällään monta kippoa ja kuppia. Kaapin alaosan laatikoiden sisältö oli jo melkein unohduksissa ja sieltä löysin hienon aarteen eli isovanhempieni jäämistöstä perimäni hopeiset tai hopeoidut kakkulapion ja -haarukan sekä sokeriottimet. Olivat vain todella tummuneet ja epäilyttävän näköiset.
En edes epäröinyt vaan googletin "helppo tapa puhdistaa hopeaa" ja löysin ohjeen, jossa käskettiin laittamaan kuumuutta kestävän astian pohjalle alumiinifoliota, ripottelemaan päälle suolaa ja laittamaan hopeaesineet astiaan suolan päälle. Sitten kippoon kaadetaan kiehuvaa vettä niin paljon, että esineet peittyivät. Tein työtä käskettyä. Enkä meinannut uskoa silmiäni! Tuskin olin saanut veden kaadettua, kun kakkulapio jo kirkastui!
Ihan kaikki tummentumat eivät liuenneet veteen ja olin jo huolissani. Sitten muistin siivouskaapin uumenista löytyneen ihmekiven ja säntäsin lukemaan ohjetta purkin kyljestä. Kyllä, aine soveltui myös hopealle, joten ei kun hinkkaamaan. Lopputulos yllätti itsenikin!
Kakkulapion naarmuihin ei mikään aine tehonnut, mutta päätin etten anna niiden häiritä. Sokeripihdeistä löytyi kaiverrus Irja 24.12.1939 ja kakkulapiosta ja -haarukasta päivämäärä 23.9.1961. Sokeripihdit on äidinäitini selvästi saanut joululahjaksi, mutta olisipa hauska tietää, mikä on kakkuottimien historia.
Eilinen ikkunanpesuoperaatio jatkui tänäänkin ja sain valmiiksi rappukäytävän ikkunan. On se kumma, kuinka hirvittää nousta telineille, joiden alla tietää olevan silkkaa tyhjää, vaikka voi olla varma, että rakennelma on tukeva. Mutta rohkeana naisena nielin pelkoni kävin sankoin ja rätein kohti taistelua. Selvisin voittajana!
Hopeamysteerin lisäksi hämmästelin tänään toistakin omituista seikkaa. Kadun varteen talomme kohdalle ilmestyi päivän aikana sinisiä ja punaisia merkintöjä...
 |
| Värimerkit näkyvät vähän huonosti tien ja penkan välisellä hiekkaosuudella. |
 | |||
| Kauhakin jo siinä valmiusasemissa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti