Olemme asuneet nykyisessä kodissamme reilut 12 vuotta. Taloa on sipistelty sisältä ja ulkoa, samoin pihaa ja puutarhaa. Ei ole edes ehditty kertaalleen kaikkeen kajota, kun pitää jo alkaa alusta... Näin on käynyt jo muutamassa kohdassa ja tänä keväänä sain tarpeekseni pupujen talviruokinnasta.
Meille noustaan kadulta rappusia pitkin. Rapun pielet kasvoivat heinää ja olivat hankalasti hoidettavat, kun talon ostimme. Melkein ensimmäisiä puutarhan muutoskohteita siis olivat tien varren rinteet. Rakensimme muurikivistä matalan reunuksen ja muuten homma hoidettiin uusilla kasveilla. Mm. punavihmaa istutettiin. Olen sellainen puutarhuri, joka ei paljon ohjeita tutkiskele vaan kasveja istutetaan mielijohteen mukaan miten sattuu. Punavihma osoittautui herkän kauniiksi ja ilahduttavan hyvin kukkivaksi kasviksi, joka viihtyi kasvupaikallaan mainiosti.
Mutta... parin vuoden jälkeen citypuput eli rusakot keksivät oivan talviruokailupaikan ja söivät joka ikisenä talvena kaikki versot kuoliaksi. Kasvi kukkii edellisen vuoden versoilla, joten kukintaa ei enää nähty. Nyt sain kukista pari kuvaa, sillä kivijalan viereisiä versoja eivät jänöt olleet yltäneet popsimaan. Muuten pensaasta oli jäänyt jäljelle vain ankea ja ruma risukko, joka ei todellakaan ole omiaan toivottamaan tervetulleeksi sen kummemmin omaa väkeä kuin vieraitakaan. Lisäksi kasvi oli alkanut vuosien saatossa levitä liian innokkaasti.
Koska kuun lopun juhlat laittavat katselemaan tuttua ympäristöä kovin kriittisin silmin, päätin tarttua toimeen ja tuhota talviruokintapaikan. Samalla pääsisin eroon jokatalvisesta harmista.
Homma alkoi vanhan purkamisella. Katkoin risuja, revin juuria ja nostelin kiviä pois paikoiltaan. Työ oli oivaa jumppaa, sillä epätasaisella alustalla tasapainoilu ja voimailu ei kuulu päivittäisiin rutiineihini. Takareisissä ja alaselässä tuntee, että jotain on tullut tehdyksi... Aloitin työn perjantaina ja sainkin purku-urakan tehtyä.
Eilinen meni kotitöitä ajatellen hukkaan, kun läksimme shoppailureissulle Kuopioon. Mutta välillä on päästävä toisiin maisemiin ja saimmehan samalla hankittua monta tarpeellista tavaraa lakkiaisia ajatellen.
Tänään jatkoin askaretta. Sen verran kesäinen keli oli, että nuttu piti heittää tolpan nenään, ettei tullut turhan kuuma. Ensin otin talteen hiekan sekaista multaa ja vielä irroittelin joitakin kivenmurikoita. Kun alusta näytti sopivalta, levitin mulloksen päälle maisemointikankaan. Sitten pääsin rakentamaan kivipalapeliä. Parikin kertaa painavia möykkyjä asetellessani jätin sormen kivien väliin, auts. Pahasti ei litistynyt yksikään sormi, ei edes kynsi mustunut.
Olin kyllä kysellyt setä Kotosta apumieheksi, mutta ei hän ennättänyt hanslankariksi. Tai ehkä homma ei huvittanut. Niin tai näin, pärjään kyllä yksinkin. Hammasta purren vaikka läpi harmaan kiven. Tosin keikkuminen kiikkerällä alustalla ja edestakaisin loikkiminen olisi vähentynyt kummasti, jos olisi ollut apulainen kiviä ojentelemassa.
Kiviä onneksi oli riittävästi, sillä yhden naapurin piha laitettiin uusiksi toissakesänä ja sieltä nousi kivenmurikka jos toinenkin. Onnekkaasti me lähinaapuritkin pääsimme kivistä osallisiksi, sillä pihanlaittajat eivät tarvinneet läheskään kaikkia omalle tontilleen koristeeksi. Kärräsin silloin kottikärrikaupalla kiviä pihaamme, vaikken silloin vielä kaikille sijoituspaikkaa tiennytkään. Mutta koska olen kivenpyörittäjä, aikaa myöten jokaiselle murikalle löytyy oma paikka.
Kivien koloihin lapioin ensin vanhaa hiekan sekaista multaa. Se ei riittänyt, mutta muistin, että meillä oli jäänyt varastoon vanha, avaamaton multapussi. Se oli varastokopperon ulkopuolella vanerilevyn päällä odottamassa käyttöä. Piti ihan voimaa käyttää, että sain pussin maasta ylös tempaistua. Pussiin oli tunkeutunut parista kohdasta jonkun kasvin juurta. Olisiko ehkä naapurin pihan jättikuusen juuria? Tai oman pihan mustaherukkaa? Niin tai näin, koko pussin sisältö oli jumissa tiheän juurakon sisässä. Tämä hämmästytti hurjasti. Harmittikin. Onneksi multaa sai irti, kun sinnikkäästi ravisteli.
Ensin en aikonut vielä mitään istuttaa kivien väleihin. Ajattelin tehdä sen myöhemmin, kunhan ensin olisi saatu sadetta. Kuitenkaan en malttanut pitää näppejäni erossa istutuspuuhasta vaan kävin nappaamassa vanhoista kasvustoista vähän isorikkoa ja muutamia mehitähtiä. Jatkoa mietin myöhemmin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti