sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Lomapuuhia



Männä viikolla lomailin. Kesäloma näin varhain... Ei kyllä haitannut, sillä lomasää oli loistava. Aurinkoa ja lämpöä ihan riittämiin! Lomalla on vapaus tehdä sitä mtä haluaa. Ainakin noin niinkuin periaatteessa. Käytännössä omakotitaloasujalla on näin keväällä velvollisuuksia, joista ei voi luistaa.


Velvollisuuksien lisäksi alkulomasta kirjoittelin kortteja ja virkkasin mattoa. Virkkuut keskeytyivät, kun matonkude loppui kesken kaiken. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen. Pisti tilausta menemään Lankavalle eikä aikaakaan kun jo sain noutaa lähetyksen Prisman pakettiautomaatista. Mutta palaamme tähän aiheeseen uudelleen myöhemmin.
'

Pihalla vähän joka nurkka huusi huomiota. Pistimme siis sedän kanssa ranttaliksi ja puskia nurin. Kaksi henkilöauton peräkärrillistä puutarhajätettä vietiin kaatopaikalle, jossa oli ilmaisviikko näille kierrätettäville ja maatuville jätteille. Moinen urheilu tuntui lihaksissa ja olo oli kuin tapetulla madolla. Mutta tulosta syntyi, eikös vain... ensimmäinen kuva villiintyneestä portinpieluksesta ja toinen kuva siistitystä paikasta. Kyllä kannatti huhkia!



Kun puutarhapuuhailu oli saatu hyvälle mallille, siirryimme vaihteeksi sisätiloihin asentamaan uutta lattiaa yhteen kammareista. Siellä oli vanha huonokuntoinen ja tikkuinen mäntylautalattia. Nyt ei enää tarvitse pelätä saavansa tikkuja jalkapohjiin, sillä vanhalle lattialle levitettiin ensin kopinasuoja ja sen päälle upouudet laminaatit. Setä mittaili ja sahaili, minä asentelin palikat paikalleen. Meiltähän se käy!




Vielä ennätin kaivaa kasvimaasta ylös sinne talveksi sijoitamani amppelimansikat ja ruukkuruusut ja kääntää ja möyhiä kasvimaan mullan. Vanhasta ja lahonneesta kompostikehikosta kärräsimme mullaksi muuttuneet kasvijätteet lisämullaksi kasvimaalle. Vielä en ehtinyt istutuksia ja kylvöjä tehdä, kun oli aika lähteä vähän reissuun. Puutarha siis odottaa vielä tekijää, mutta onneksi on elämää vielä lomaviikon jälkeenkin. Siihen ja reissukiemuroihin palaamme tässä lähiaikoina. Tapaamme siis pian!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti