sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Housut, hame, kengät ja kipot

Hui miten huimasti aika rientääkään! Lomaviikon sunnuntaista on kulunut jo viikko enkä ole ennättänyt edes postata loman kirppislöydöistä mitään. Tilanne on korjattava hetimiten!

Kuten jo kerroin, Helsingin kirppareilta en juuri tehnyt löytöjä. Mutta kun sunnuntaina Savonlinnassa kummitytön kanssa päädyimme Kympintorille, johan alkoi ostettavaa löytyä!


Kukkien suojaruukut nappasin talteen saa ottaa -kärrystä. Eivät siis maksaneet pennin pyörylää nämä ja ainahan niitä tarvitaan.


Riihimäen lasin, Erkkitapio Siiroisen Barokki-sarjan pieni kulho irtosi kahdella ja puolella eurolla. Äiti ja isä ovat saaneet tätä sarjaa häälahjaksi ja edelleen minä sain heiltä lahjaksi sarjan ison tarjoilulautasen.

Vähän kyllä pohdin, että ostanko... kippoa ja kuppia on kaapit kukkuroillaan. Mutta ostin, kun onhan se kiva, että lautaselle on pari samasta sarjasta ja arvelin, että hintakin on kohtuullinen. Kun sitten kotona kurkkailin, mitä nämä samat kipot maksavat Huuto.netissä ja Tori.fissä, tulin tyytyväiseksi. Siellä näistä samaisista jälkiruokakupeista pyydetään 5 - 10 euroa kipaleelta. Tosin ovat edelleen myynnissä, jotta voi pyyntihinta olla aika suolainen.



ZaraWomanin hameen kotiutin kolmella eurolla ja aivan oman jalan mukaiset Riekerin nahkaiset, kuulema kahdesti käytetyt, kävelykengät ostin kympillä. Kymppi on iso raha kirpparilla, mutta Riekerit ovat laadukkaita jalkineita ja maksavat kaupassa maltaita.




Jos kengät olivat hinnakkaat kirppishankinnaksi, vielä enemmän maksoin UFFilla Voglian mustista housuista eli 10,50 €. Mutta ostamalla kierrätettyä muotia, pelastan maailman... Toivottavasti!



Ja mitäänhän en tietysti pakosti tarvinnut...

4 kommenttia:

  1. Peukkua kaikille ostoillesi! Ja kyllä, olet taas tehnyt osuutesi maailman hyväksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kummasti se tuo kirppisshoppailu saa ihmisen hyvälle mielelle. Kai se on se, kun tuntee tekevänsä hyviä löytöjä :) vaikkei ihan oikeasti olisi niitäkään tarvinnut. Ja jos joskus lähtee jotain varta vasten etsimään, sitä ei kyllä löydä!

      Poista
  2. Kirppistely on niin kivaa! Minäkin ostan suurimman osan vaatteista kirpparilta ja lisäksi saan tyttöjeni entisiä :)Tänne liityn lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Kylille ja Kotoselle, Sesse!

      Kirpputorilöytöjen etsiminen ja löytäminen on oikeasti kivaa ja koukuttavaa. Voi löytää sellaista, mitä ei edes tiennyt tarvitsevansa :)

      Poista