Kirpputoreja ja kulttuuria, osa 2

Lauantaina esikoisella oli työpäivä. Kun hän lähti töihin, me kummitytön kanssa lähdimme mukaan ja ikään kuin paluumatkalle. Vietiin matkakapsäkit rautatieasemalle säilöön ja suunnistettiin kaupungille. Juna kohti kotikontuja lähtisi vasta illalla puoli seitsemältä, joten meillä oli koko päivä aikaa. Yllättävän paljon aikaa.

Facebookista olin nähnyt, että Kampissa, Mauno Koiviston aukiolla olisi Käsityökortteli eli suomalaisia kädentaitajia myymässä tuotteitaan.  Sinne siis!

Yhteensattumien vuoksi tapahtuma oli harmittavasti kutistunut eikä myyjiä ollut paikalla kuin kourallinen.  Löysin kuitenkin korvakorut ja puikkopussin.

Olimme kummitytön kanssa jälleen menossa museoon, mutta vasta myöhemmin. Koska Käsityökorttelista selvisimme hyvin nopeasti, piti miettiä, mitä ihmettä tekisimme. No, menimme taas kirpputorille, UFFille. Tällä kertaa minäkin pääsin ostoksille, kun löysin itselleni kesäksi Voglian  mustat kaprit ja sedälle työpaidan.

Siellä kirpparilla kierrellessä sain idean, että mentäisiin kahville tuumaustauolle. Haaveilen nahkatakista ja uudesta kamerasta. Halusin kahvikupin äärellä suorittaa hieman taustatutkimusta. Kävelimme Kamppiin ja oikean kahvilan valinta olikin vaikeaa... ja lopulta päädyimme jälleen Espresso Houseen.

Kahvin jälkeen kiertelimme vähän Kampin ja Foorumin kauppoja katsellen sitä ja tätä ja  nahkatakkia. Ei löytynyt mieleistä ja sopivan hintaista. Onlyllä olisi ollut juuri sellainen, mistä haaveilin, mutta hintaa oli hirveästi.

Kameraostoksillekaan en lopulta pihiyttäni mennyt. Täytyy tehdä vertailut vielä rauhassa ajan kanssa.

Sitten sinne, minne alun perin olimmekin menossa. Helsingin taidemuseoon eli Hamiin. Taide oli levittäytynyt ulko-oven ulkopuolellekin.

Ovesta sisään - ja maalaistäti oli jo pyörällä päästään. Jos ei kummityttö olisi vetänyt minua portaisiin ja kohti kakkoskerrosta, olisin sujuvasti kävellyt eksyksiin.

Vierailupäiväksemme sattui Kansainvälinen museopäivä ja museoon oli ilmainen sisäänpääsy. Hieman jo hirvitti. Jos siellä vaikka olisi hirmuinen ryysis... Pelko oli turha. Tokihan museossa oli muitakin taiteesta kiinnostuneita, mutta hyvin mahduimme joukkoon sekaan. Edes Ellen Thesleff -näyttelyn maksuttomalla opastuskierroksella ei ollut liikaa ihmisiä vaan aivan sopiva joukkio meitä näyttelyssä kulki kuulemassa oppaan mielenkiitoisia tarinoita.

Mutta ihan ensin mentiin vessaan. Sekin oli taideteos, Tuula Lehtisen Et tiedä kuinka kaunis olet. Kuva ei toista värejä ihan oikein. Oli ruusuisemman roosaisempi fiilis tässä pikkulassa ja kummityttö totesikin, että jos minä olisin vessa, olisin nimenomaan tämä vessa. Melko tarkkanäköistä...

Pääasiallinen kiinnostuksen kohteemme HAMissa oli Ellen Thesleff, kultakaudella vaikuttanut lahjakas, muuntautumiskykyinen ja omapäinen naistaiteilija. Ellen oli oman tiensä kulkija, joka ei halunnut tuhlata aikaa tilausöihin tai opettamiseen, vaikka raha olisikin ollut tiukalla. Oman taiteen tekeminen oli hänen intohimonsa ja elämäntapansa. Uskomaton nainen tuohon maailmanaikaan, jolloin naisen asema oli ihan muuta kuin nykyään. Ellen uskoi itseensä ja taiteeseensa eikä pyydellyt anteeksi tekemisiään.

Ellenille luonto oli tärkeä innoittaja ja hän vietti luonnon helmassa paljon aikaa maalaten ja nauttien ympäristöstä. Näyttelyssä oli useita teoksia Ruoveden Muroleesta, jossa Ellenin perheellä oli kesäkoti.

Kuutamo (Venematka), 1934

Perhe, vanhemmat ja sisarukset, olivat Ellenille tärkeät ja äidistä ja sisaruksista oli näyttelyssä useita maalauksia. Isä tuki Ellenin maalaamista ja järjesti jopa ensimmäiset ulkomaanmatkat maalarityttärelleen. Isän kuolema oli perheelle kova isku.

Iltatee, 1891

Thesleffin läpimurtoteos oli öljyvärimaalaus Kaiku vuodelta 1891. Kuvassa on Ellenin sisaren ystävätär. Sama teema toistui Ellenin taiteessa myöhemminkin useissa teoksissa.

Näyttelyssä oli esillä useita taitelijan omakuvia perheenjäsenten ja muiden taitelijalle mieleisten mallien (mm. punatukkisen La Rossan) lisäksi.

Ellenin perheessä oltiin myös musiikillisesti lahjakkaita ja kaikki sisarukset soittivat jotain soitinta.
Seuraavan kuvan tyttö on Ellenin sisar.

Tyttö ja kitara, 1891

Tyttö (omakuva), 1908

Ellen Thesleff vietti pitkiä aikoja Italiassa ja Ranskassa opiskellen lisää eri tekniikoita ja maalaten. Syntyi monia hienoja tauluja, kuten tämä Venetsia vuodelta 1905.

Tässä seuraavassa maalauksessa, jonka nimi on minulta hukassa, näkyy toisintona Kaiku-teoksen huhuileva hahmo. Naiset ovat kuumana päivänä peltotöissä ja toinen heistä huutaa jotain kaukaisuuteen.

Ellen Thesleff oli hyvin tuottelias taiteilija, joka maalasi koko ikänsä. Tyyli muuttui nuoruuden melko esittävistä teoksista aikaa myöten abstraktimmaksi ja  ei-esittäväksi, kuten tässä 1940-luvun maalauksessa Aurinkosuudelma.

Tove Jansson on muutakin kuin muumit. HAM on järjestänyt taitelijaa kunnioittaen tilan, jossa on esillä osa Janssonin rakastetuimmista teoksista, isoja freskoja ja seinämaalauksia.

Tove Jansson maalasi tilauksesta isokokoiset freskot Juhlat kaupungissa ja Juhlat maalla Kaupunginkellari-ravintolaan 1940-luvun lopulla. Samassa ravintolassa oli upeat Paavo Tynellin valaisimet, jotka ovat esillä HAM:ssa Janssonin taiteen kanssa samassa salissa.

Oy Strömberg Oy tilasi Tovelta seinämaalauksen Pitäjänmäen tehtään ruokalaan. Taiteilija ajatteli auttaa työntekijöitä rentoutumaan, joten hän maalasi lepohetken. Tilaaja kuitenkin oli ajatellut aiheen liittyvän sähköön, joten taiteilija maalasi sitten sellaisenkin.

Oli siellä sitten näitä muumejakin, Aurooran lastensairaalan seiniltä tänne näyttelyyn hypänneinä.

Sitten olikin vuorossa toinen kerros ja puolalaisen Pawel Althamerin taidenäyttely I (am). Valkoisessa tilassa emme käyneet, mutta muuten tutustuimme tämän tuotteliaan ja virkistävällä tavalla erilaisen tekijän töihin. Kolmen vuosikymmenen aikana on syntynyt monenlaista ja monet työt yhteisöllisinä projekteina, joihin ovat päässeet osalliseksi perheenjäsenet, naapurit, laitapuolenkulkijat, näyttelyvieraat... "Yhdessä tekeminen on Althamerille keskeinen taiteellisen toiminnan voimavara."

Taidekierroksen jälkeen oli välipalan aika. Onneksi museon vieressä oli kiva kahvila, Steam.

Vietnamilaisessa kanapatongissa oli aika tuliset mausteet, mutta oikein hyvää oli. Kummitytöllä oli mozzarellaleipä.

Nyt pääkaupunkiseikkailumme alkoi jo kääntyä kohti loppuaan. Vielä ennätimme nopeasti haukata intialaista pikaruokaa kera esikoisen, joka pääsi jo pois töistä. Sitten kiirehdimme kummitytön kanssa junaan ja aloitimme kotimatkan leppoisasti istuskellen.

Joutsenon jälkeen kävin vessassa ja huomasin eteiseen unohtuneen salkun... Ei se siinä aiemmin ollut ollut. Vielä ehdimme pysähtyä Imataralla, eikä salkkua kukaan korjannut mukaansa. Kun konduktööri vihdoin kulki ohi, vinkkasin hänelle mahdollisesti unohtuneesta laukusta. Konnarin reaktio oli jotenkin hupaisa, ihan kuin syyttävä:" Miks sie epäilet, että se olis jäänyt?" Otti kuitenkin salkun talteen. Toivottavasti unohtaja sai omaisuutensa takaisin!

Me olimme takaisin lähtöpisteessä myöhään illalla, mutta hyvällä mielellä. Olipa ollut antoisa ja mukava reissu! Ja paljon hauskaa muisteltavaa sain mielen perukoille tuleviin päiviin.. mm. didgeridoolta kuulostava sähköhammasharja! Heh!