Väripilkkumatto

Ehkä muistat (luultavammin et...) että sain joululahjaksi lahjakortin Taito Shopiin ja ostin sillä heti vuoden alkajaisiksi harmaata Lilli-ontelokudetta (https://kotosella.blogspot.com/2019/01/aleostoksia.html). Mielessä oli mattoprojekti, mutta se viivästyi ja vetkuuntui, kun en vain osannut päättää, millä ohjeella maton tekisin. Sekin hidasti työn aloittamista, että tiesin kudetta olevan niukasti tarkoitukseensa.

Mutta sitten näin somessa kuvan matosta, jonka joku oli tehnyt uusimman Ruutu- ja palavirkkaus -lehden ohjeella. Heti pinkaisin ostamaan lehden! 

Lopulta en kuitenkaan tehnyt mattoa sillä mallilla, jonka perusteella lehden ostin vaan toisella, värikkäämmällä ohjeella. Tähän mattoon saisin sopivasti upotettua aiemmista tekeleistä yli jääneitä ontelokuteita ja sillähän harmaan kuteen tarve vähenisi. Mikä mainio tuuma!

Koukku viuhuen virkkasin värikkäitä sisuspyörylöitä ja niihin harmaita kehyksiä. Vähän muokkasin ohjetta keskusympyrän kohdalta enemmän mieleisekseni. Virkkasin kaikki pylväät koukaten silmukan alta vaikka ohjeessa niin piti tehdä vain joka toisella pylväällä. Sain näin ehjemmän ympyrän palan keskelle.

 
Ai niin, tuo hempeän vaaleanpunainen kude on kirppislöytökerästä... Sen ostin joskus kauan sitten Kympintorin pöydältä kuljeksimasta. Siitä riitti vain neljään ympyrään.

Virkattuani 27 palaa valmiiksi, harmaa kude loppui! Kuusi joulun jälkeen ostettua ja yksi vajaa vanha kerä eivät riittäneetkään. Piti siis naputella tilaus Lankavalle. Työ keskeytyi harmillisisti reiluksi viikoksi, sillä vaikka kuteet tulivat kohtuullisen nopeasti, piti odottaa niitä muutama päivä ja juuri kun tuli viesti, että kudepaketti on noudettavissa, läksin itse reissuun.

Noista pienistä harmaista jämänyssäköistä ei paljon ole iloa isossa virkkaustyössä. Mutta mainiosti ne riittivät palojen yhteenompeluun.

Jee, uudet kerät ovat saapuneet! Tilasin varmuuden vuoksi kolme vyyhteä (n. 3 kg) että varmasti riittää!

Kun kaikki palat olivat valmiit, pelasin niillä pasianssia melkein loputtomiin. Mikä käy minkä viereen parhaiten? Yritin välttää liian suuria punaisten tai sinisten keskittymiä ja saada aikaan harmonisen tasapainon. Lopulta piti vain päättää, että nyt riittää ja järjestys on ihan hyvä.

Mutta päänvaivaa aiheutti ohje, jossa käskettiin ompelemaan palat yhteen. Ompelemaan? Ontelokuteella? Mistä niin suuri neula löytyisi?

Apu löytyi Suopursusta Kerimäeltä. Niin arvelinkin. Menin sinne ja kerroin pulmani ja eikös vain ystävällinen omistajapariskunta hetken pähkäiltyään keksinytkin ratkaisun! Myynnissä oli virkkuukoukku, jonka toisessa päässä oli silmä. Mihin tarkoitukseen tällainen koukku alun perin on tehty, se jäi minulle epäselväksi, mutta tämä ihmekapistus pelasti kyllä minun päiväni ja maton valmistumisen!

Ja sitten se yhtäkkiä olikin valmis! Ei se täydellinen ole, mutta ei anneta sen haitata. Palat ompelin yhteen lattialla istuen. Samoin kökötin maton päällä virkatessani reunuksen kolmea kerrosta. Olen jo jonkin aikaa tuskaillut sitä, että tässä iässä ihminen pääsee vaikka mihin asentoihin, mutta ei niistä pois... Oli melkoinen nivelten venytysharjoitus.

(muoks myöhemmin... Unohtui juttua naputellessa kertoa, että mattohan valmistui samalla, kun Suomen joukkue otti mittaa Kanadasta. Peli oli niin jännä, että oli kyllä hyvä juttu, etten ehtinyt keskittyä siihen täpöllä. Kanada teki ensimmäisen maalin, mutta niin vain Suomen poijaat olivat parempia 3-1 ja Suomi on uusi maailmanmestari, maailmanmestari, maailmanmestari.... Onnea Leijonat!)

Matolla on kokoa niukin naukin 180 x 215 cm. Siis se on iso. Ja PAINAVA. Sitä ei kevyesti ravistella päivittäin terassin rappusilta. Ja hirvittää ihan ajatella, mitä se sitten painaa kun se pestään...

Niin iso se on, että oli ihan vaikea kuvata ja piti muita kalusteita siirrellä pois paikoiltaan.

Pöydän alla se ei kyllä näytä yhtään isolta. Suurempikin voisi olla.

Kuvissa on jo vilahdellut orvokki kahvikupissa. Sieltä Suopursusta ostin pari orvokin tainta sunnuntain pyöräretkellä. Kupit ovat kirppislöytöjä keväältä. Näitä orvokkiasetelmia olen mielessäni suunnitellut jo pitkään, mutta nyt vihdoin sain toteutettua!

Tällaisia nämä minun puuhani tuppaavat olemaan. Ehdin suunnittelemaan paljon enemmän kuin ikinä toteuttaa. Mutta onneksi aina joku idea lopulta päätyy ihan valmiiksi saakka.

Kerimäen keikka

Olipa sellainen erikoinen viikonloppu, että olin ihan yksin kotona. Wau, tykkään! Vapaus tehdä mitä haluaa tai olla tekemättä. Syödä silloin kun on nälkä tai olla syömättä. Tosin lauantaina oli työpäivä ja illalla olin jo sen verran uuvuksissa viikon riennoista, etten mitään kummempaa saanut aikaiseksi.

Sunnuntaina avasin tekemättömien töiden purkin, kurkistin sisään ja suljin sen saman tien. Liikaa velvollisuuksia kerralla haukattavaksi ja viikon ainoa vapaapäivä oli liian kallisarvoinen tuhlattavaksi. Ajattelin, että aamupäivän humputtelen ja iltapäivällä teen kasvimaan, etsin reseptit ja kirjoittelen ostoslistan loppuviikon leipomuksia ajatellen ja viimeistelen keskeneräisen matonvirkkuun. Humputteluksi valikoitui Itä-Savon menovinkeistä Kerimäen kirppistapahtuma.

Kerimäelle on meiltä matkaa pikkuisen reilu 20 kilometriä. Laskin mielessäni, että tunnin pyöräily sinne, tunti perillä ja paluumatkaan taas tunti. Olisin kotona hyvissä ajoin iltapäivällä tarttuakseni odottaviin kotitöihin.

Niin innoissani poljin fillarilla, etten edes kuvia ottanut ennen kuin vasta kääntyessäni valtatieltä kirkonkylälle.

Silloin kun vielä asuin Kerimäellä, takana oleva talo toimi valtion virastotalona. Sittemmin siitä tuli kunnantalo ja nyt se on yksityisessä omistuksessa oleva Kerimäkitalo. Pihamaalle levittäytyi historian kolmas kirppistapahtuma ja syksyllä jatkoa seuraa.

Viihdyin pitkän tovin katselemassa tarjontaa ja rupattelemassa paikalle sattuneiden tuttujen kanssa.

Tien toisella puolella on Wanha apteekintalo ja siellä kirppismyyjillä oli pöydät sisätiloissa, ihanassa lämmössä. Ulkona oli sen verran vilpoisaa, että vaikka pyöräilyn jälkeen olin kuumissani, pian alkoi vilu hiipiä hipiälle. Oli suloista käydä välillä sisällä lämmittelemässä.

Tein muutamia hyviä löytöjä, mutta ne on vielä kuvaamatta. Palaan siis ostosraporttiin myöhemmin.

Kuulin siellä kirppiksellä kuljeskellessani, että läheisen kahvilan, siis Kaivopirtin, hampurilaiset olisivat hirmuisen hyviä. Varsinaisesti en ollut kovin nälkäinen, vaikka kello oli jo ehtinyt puoleen päivään. Päätin kuitenkin käydä murkinalla, ettei kesken polkemisen väsy yllättäisi.

Kaivopirtti on ihan maailman suurimman puukirkon vastapäätä.

Kaivopirtti on sisältä viihtyisä ja hyvällä maulla kekseliäästi sisustettu. Istuin pöydässä, jonka lasin alla oli tällainen viisaus:

Hetken odottelin ja jo minulle kiikutettiin tilaamani ruishampurilainen. Oli muuten hyvää!

Olen mainoksen uhri ja ostin jälkiruoaksi pehmiksen. Minulla oli jätskintai.

Syötyäni keksin pistäytyä kirkkorannassa nappaamassa muutaman kuvan idyllisestä järvimaisemasta venevajoineen.

Laituri oli vähän sammaloitunut ja vähän pelotti kävellä siinä. Vaikka ihan tukeva se oli.

Ihme kukka tuo voikukka. Kasvaa ja kukkii kivierämaassakin.

Hairahduin vielä Suopursu-kukkakauppaan ihastelemaan kukkaloistoa.

Mieleni teki villisti kukkivaa amppeliruusua, mutta järki kielsi ostamasta. En olisi sitä pyörän tarakalla saanut mitenkään turvallisesti ehjänä kaupunkiin.

Upeat, erikoisen väriset kärhöt!

Pinkki on pop!

Valtava hortensia!

Tällainen kerrottu petunia sopisi mainiosti meidän parvekkeelle.

Kasvihuoneissa oli monta houkutusta.

Minullahan on pääni sisällä monta ajatusta tekemisistä, joita teen sitten joskus... Kulennoisten mutkaisen kylätien läpi pyöräily on ollut tällä suunnitelmalistalla jo pari vuotta. Niinpä nyt paluumatkalla pysähdyin tähän risteykseen ja kahden sekunnin miettimisen jälkeen päätin toteuttaa tämän haaveen juuri nyt. Käänsin pyörän keulan siis kohti Punkaharjua, vaikka olin menossa Savonlinnaan. Päädyin palaamaan kotiin mutkan kautta.

Tie on kapea, mutkainen ja mäkinen ja hämmentävän vilkkaasti liikennöity. Tie oli myös hirveän huonossa kunnossa. Ihan tilkkutäkkitie, sillä sitä on paikattu paikankin päälle. Asvaltti on pykinyt kuin korppuihoisen kantapäät ja vaarallisen oloisia asvalttirailoja on pitkin matkaa. Ihan kunnon monttujakin tiessä oli talven jäljiltä.  Piti siis pitää katse tarkasti tiessä eikä passannut hairahtua ihailemaan hienoja maisemia.

Kuvassa railoja lievemmästä päästä eikä sattunut paikkauksiakaan tähän otokseen.

Aikani ajettuani aloin moitiskella itseäni. Tie jyrkkine ylämäkineen imi mehut ja reidet alkoivat anoa armoa, jota niille ei tietenkään suotu. Pari vuotta sitten Kolin rinteillä kokeilin onneani ja oikean käden nivelten kestävyyttä hallitsemattomassa alastulossa ja nyt ne mokomat kävivät muistuttamaan olemassaolostaan. Tähän mennessä olen tänä keväänä pyöräillyt vain lyhyitä asiointipyrähdyksiä, yleensä töihin.  Nyt matkaa tuli kiertotien kierrettyäni 58 km. Tuollainen lähes kuusikymmentä kilometriä oli kertalinttuulla jommoinen rykäisy. En aina muista, ettei tämä muori ole enää ihan nuori.

Matkani varrella oli tarjolla paljon keväistä silmänruokaa. Kuinka  kiehtovia ovatkaan nuo vastakylvetyt pellot! Oli hieno pyöräilypäivä ja kotiin palattuani olin oikein tyytyväinen matkamittariin kertyneihin kilometreihin ja kaikkeen kokemaani.

Aikaa tuhrasin reissullani niin paljon, etten ehtinytkään tehdä kaikkea suunnittelemaani. Kasvimaa on edelleen tekemättä, samoin ostoslista. Mutta sanotaan, että urheilusuorituksen jälkeen pitäisi venytellä kunnolla, joten loppuillan venyttelin istumalla kovalla, kylmällä lattialla viimeistelemässä  virkattua palamattoa. Kaikenlaisiin asentoihin sitä ihminen pääseekin, mutta niistä asennoista pois pääseminen... Se on jo toinen juttu.