torstai 27. maaliskuuta 2014

Pöllöillen



Kevät! Se on täällä! Siitä merkkinä kotitalon eteläpuolen rinteessä tervehti töistä palaajaa kevään airueena ensimmäiset auringon keltaiset krookukset. Oih.

Täti on ahertanut ja laiskotellut. Ahertanut käsitöiden ja kädentaitojen parissa, mutta kotityöt ovat rempallaan... Laiskottelun puolelle on jäänyt myös blogipostauksien tekeminen, vaikka ideoita on muhinut päänupissa ihan tungokseen saakka. Edellisen raportoinnin jälkeen on valmistunut parit sukat, iiiison iso pinkki virkattu matto on hyvällä menolla ja eilen valmistui elämäni ensimmäinen mosaiikkikäsityö. Tai ainakin aikuisen elämäni, sillä jossakin muistojen sopukoissa on haalea mielikuva, että joskus koulussa ala-asteella olisi liimailtu jonkinlainen pannunalunen mosaiikkipaloista.

Eilen illalla Taito Shopilla Teijan ohjauksessa viimeisteltiin edellisellä viikolla alulle laitetut mosaiikkieläimet. Viime viikon puuhailuista olen kertonut Sormet silikonissa -postauksessa. Valitsin pöllööni mustan sauma-aineen, koska ajattelin sillä saavani nokasta sen näköisen kuin olin etukäteen suunnitellut. Kun sauma-aine oli levitetty, meinasi vallan uskonpuute iskeä. Tekele näytti mustalta möykyltä. Mutta kun ensin pintaa putsattiin veteen kostutetulla superlonilla ja lopuksi vielä lakanakankaan palasella, alkoi mosaiikkipalojen loisto palata.

Kyllä siitä kai jonkinlainen pöllöpoika tuli. Nokka olisi kuitenkin pitänyt tehdä vaaleammista palasista, nyt se näyttää hukkuvan muuhun tummuuteen ja silmät vain kiiluvat hulluina. Harjoituskappale... Lupasin sen kuitenkin viedä ensi viikolla Linnalan oppilastöiden näyttelyyn, kun pyysivät.

Salamalla...

...ja ilman miun ja vieruskaverin pöllöilyt.


Kuvasin myös kavereiden tekeleitä. Entisen koulukaverin vaalea pikkupöllö oli mielestäni kaikkein suloisin, mutta valmistui siellä myös ihana spanieli, veikeitä sammakoita, upea lisko ja paljon pieniä pöllönpoikia.







Vielä olisi yksi uuden tekniikan opettelu edessä huhtikuu loppupuolella. Silloin opin virkkaamaan metallilangasta pörriäisiä. Puutarhaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti