maanantai 10. maaliskuuta 2014

Huvilabuumi



Ensin oli Polkka Jamin ihmeellisen kiehtovat kissapostikortit. Tai oikeastaan kaikki Polkka Jamin kortit, ne astia-aiheisetkin ovat enemmän kuin vetoavia. Ensikosketus näihin ihanuuksiin tuli joitakin vuosia sitten Helsingin kirjamessuilla Sammakon kirjakaupan osastolla ja se oli menoa se! Yksinkertaisia ja hillityttäjä, silti repäisevän tehokkaita. Vau.

Sitten Polkka Jam tuli keittiöpyyhkeisiin. Yhden sellaisen ihanuuden sain ystävältäni lahjaksi. Enkä millään meinannut raaskia ottaa pyyhettä käyttöön. Olisin vai ihaillut ja silitellyt sitä...

Ja nyt näin ensin Sokoksen sisustusosastolla upouutta Huvila-sarjaa. Tarjottimia, leikkuulautoja, pannunalusia, keittiöpyyhkeitä, kangaskasseja, koristetyynynpäällisiä, huopia ja pussilakanoita. Ooh... Huokailin hyllyn äärellä varmaan puoli tuntia. Enkä ostanut mitään, kun en osannut päättää, mitä eniten haluaisin.

Onneksi en ostanut. Sillä pian kopsahti postilaatikkoon uusin Yhteishyvä-lehti ja sen liitteenä tuli S-ryhmän maaliskuun eduista kertova lehtinen. Jippii! Huvila-sarjan tuotteet ovat maaliskuussa tarjouksessa S-etukortilla. Se aloittikin mukavat pohdinnat, mitä hankkisin vai hankkisinko loppujen lopuksi mitään.

Sinänsä hassua, että himoitsemani sarjan nimi on Huvila. Se on siis Polkka Jamin Huvila. Melkein päivittäin patikoin Pentikin ikkunan ohi ja olen huomannut, että heilläkin on uusi Huvila-sarja. Ja kaiken huippu: lueskelin tänään uutta Novitan neulelehteä ja eikös vaan Novitallakin ole oma huvilansa! Päädynköhän loppujen lopuksi vielä oikeaan kesähuvilaan?

Ostopähkäilyissä tulin lopputulemaan, että olisi jo korkea aika hankkia uudet sänkyvaatteet minun ja miehen petiin. Lapsille on tullut ostetuksi uusia vuodevaatteita, kun houkuttelevia pussilakanoita putkahtelee markkinoille vähän väliä. Mutta vanhemmat ovat vuosikausia koisanneet aina vain samoissa lakanoissa, joita on pesty ja pidetty niin, että kohta hiutunevat läpikuultaviksi.

Perjantaina ostin pussilakanat ja Carlssonin halvoilta päiviltä hankin vielä uuden  valkoisen aluslakanankin. Muuten olen ylen tyytyväinen ostoksiini, mutta yksi pikkuseikka harmittaa ja kummastuttaa. Tyynyliinat on leikattu isosta kankaasta, eikä ole yhtään suunniteltu, että saataisiin aikaiseksi kaksi samanlaista. Eihän ostaja voi jokaista pakettia avata ja tutkia, sattuisiko kenties löytymään identtiset päänaluset. Toisessa tyynyliinassa vielä kuviot eivät edes satu kunnolla kohdilleen, vaan kuvio leikkaantuu sekä ylhäältä että alhaalta. Harmi, mutta asian kanssa on nyt vain elettävä.

Sunnuntaina sitten halusin virittää ostamani uutuudet paikoilleen. Mutta eihän uusia lakanoita voi ottaa käyttöön ennen pesua. Siis tekstiilit koneeseen ja mylly pyörimään! Kuivuminen ei vajaassa päivässä onnistunut, mutta silitin illalla koko setin kuivaksi ja yö päästiin pötköttelemään uudessa kuosissa. Hyvin nukutti!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti