Mykkä taivas

Tuire Malmstedt on suomalaisen dekkarikirjailijataivaan uusia tulokkaita, kirkkaana hohtava, suorastaan häikäisevä Pohjantähti. Vuosi sitten ilmestynyt esikoinen, Pimeä jää, oli hyytävän jännittävä ja otteessaan pitävä trilleri, jonka tapahtumapaikat sijoittuvat meidän kulmillemme. En ollut ainoa lumoutunut, sillä kirja valittiin viime vuoden esikoisdekkariksi.

En lukenut Pimeää jäätä heti ilmestymisen jälkeen vaan vasta tänä vuonna tammikuussa. Tunnelmiani kirjasta voi lukea täältä (klik).

Isa Karos -sarjan toisen osan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa vuoden 2017 syksyyn. Nytkin eletään syksyä, joten oli jälleen helppo solahtaa kirjan tunnelmiin. Kerronta oli aluksi verkkaista, mutta kun tapahtumat lähtivät vyörymään niin sitten mentiin ilman jarruja. Yhtenä iltana oli ahmittava yli puolet kirjasta kerralla, kun oli saatava tietää, olinko oikeassa murhaaja-arvuutteluissani. Esikoisdekkarin juoni oli niin ovela, että murhaaja oli lopulta todellinen yllätys, mutta nyt onnistuin keksimään syyllisen jo melko varhaisessa vaiheessa. Mutta en voinut olla ihan varma kuitenkaan...

Kirjan tapahtumat lähtevät siitä, että metsästä löytyy palanut ihmisen pää, jonka takaraivo on isketty murskaksi ja jolta on irroitettu kaikki hampaat. Päästä tulee nimetön vihje Savonlinnan poliisille, jossa on miehistövajausta, sillä toinen teknisistä tutkijoista on juuri lähtenyt Lappiin kalastusmatkalle. Vai onko?

En ehkä pilaa kenenkään lukukokemusta, jos kerron, että melko pian uhri paljastuu täksi lomalle lähteneeksi poliisiksi. Tieto on lamauttava isku pikku kaupungin poliisiyhteisölle. KRP kutsutaan apuun.

Isan elämän suuri tragendia, johon tutustuimme esikoisdekkarissa, kummittelee naisen ajatuksissa edelleen. Miesasiat ovat solmussa. Perintötalon tyhjentäminen ja myyminen on miltei ylivoimaista. Eli mutkikkaassa murhatutkimuksessa ei ole riittävästi vaan lisäksi Isa kipuilee oman yksityisen elämänsä kanssa. Ja joutuuhan Isakin murhaajan tähtäimeen. Jännitys tiivistyy...

Mykkä taivas -romaanissa on esikoisen tavoin nykyhetken kuvailun lisäksi kaksi muutakin ulottuvuutta. Kirjailija marssittaa eteemme nuoren karjalaistyttösen, Nadeshdan, joka perheineen joutuu lähtemään sodan jaloista evakkoon 1944 sekä teini-ikäisen aleppolaisen syyrialaistytön Ayashan, joka serkkujensa kanssa pakenee kotimaastaan 2015. Näiden kahden pakolaisen koskettavat tarinat ovat hyvin samankaltaiset ja lomittuvat yllättävästi juonen kiemuroissa.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiini Savonlinnaan. Se on aika kiehtovaa, mutta toisaalta harmittelin, että kirjoittaja leimasi Savonlinnan kuihtuvaksi ja kuolevaksi kaupungiksi, koska kansainvälisen viestinnän laitoksen sekä opettajain koulutuksen opiskelijat on pakkosiirretty Joensuuhun. Koulujen lähtö oli kyllä isku, mutta täällä ei ole jääty sitä surkuttelemaan vaan paikalliset elävät hyvää elämää ja ovat enimmäkseen tyytyväisiä ja onnellisia.

Toinen asia, josta en romaanissa pitänyt, oli se, että mieleltään sairas murhaaja tappoi ihmisten lisäksi uljaita joutsenia. Eläimiin (ja lapsiin) kohdistuva raakuus on erityisen puistattavaa. Mutta jos haluaa lukea jännityskirjallisuutta, on tämäkin julmuuden laji siedettävä.

Tuire Malmstedt kirjoittaa hyvää, selkeää ja elävää suomea. Dialogit ovat luontevia, juoni on vetävä ja henkilöt alkavat elää lukijan päässä. Lukeminen on nautinto. Tiedän, että sarjaan on tulossa jatkoa. Tuskin maltan odottaa!