Siis syys

Palaan vielä syyslomamuisteloihin, vaikka lomasta on jo piiiiitkä aika. En ole edes varma, menevätkö kuvat oikeassa järjestyksessä, mutta eipä anneta senkään haitata.

Pihassamme kasvava iso vaahtera järjesti taas Kotosen väelle haravointitalkoot. Ryhdyimme puuhaan siinä vaiheessa, kun suurin osa lehdistä oli tehnyt hallitun laskeutumisen pihanurmelle. Muutama lehti vielä killui korkeuksissa.

Vaahteran lehdistä tulee nurmelle niin paksu matto, että jos niitä ei pois lakaistaisi, ruoho lakkaisi tyystin kasvamasta.

Hoitokoirat poseerasivat lehtikasassa kauniisti.

Kyllä ne koirat osasivat poseerata ja olla syötävän suloisen näköisiä myös ruoka-ajan lähestyessä.

On kyllä hellyttävää, kun hoitokoirien kanssa puuhaa, niin ne oppivat luottamaan ja näyttävät kiintymyksensä. Tumma koira tykkää tulla päiväunille viereen ja laittaa päänsä syliin.

Välillä se tarjoaa vatsapuolensa rapsutettavaksi.

Kun koirat olivat meillä, sain ilokseni kummitytön kolmesti kaverikseni koiria ulkoiluttamaan. Aika paljon helpompaa on kahden energisen koiran lenkitys, kun molemmalle on oma taluttaja. Yhtenä päivänä kiersimme Kyrönniemellä metsätiellä... Siinä mielessä hoitorupeama sattui oivaan saumaan, että maisema oli upeasti ruskan värjäämä. Sateisenakin päivänä luonto hehkui värejä.

Lokakuun aikana satoi talven ensilumi ja maisema valostui. Lumi kyllä suli pian pois.

Kaivelin kasvimaasta viimeiset perunanvarret pois ja löysin niiden juurista mukavasti pottuja. Myöhemmin löysin maasta vielä lisääkin mukuloita, sillä auringonkukkien juurelle kasvoi yllätyssatoa aiemmin maahan jääneistä siemenperunoista. Lopulta tämän vuoden perunasato olikin ihan hyvä, vaikka jossain vaiheessa näytti aika epätoivoiselta.

Lomapuuhiini kuului myös ikkunanpesua. Karvaiset kaverit olivat siinäkin touhussa mukana.

Lauantaina 5.10. tulin nauttineeksi ihan tuplakulttuurit. Ensin mentiin sedän kanssa Kuvalinnaan elokuviin. Aika moni muukin oli jonossa ja lipunmyyjällä oli suorastaan kiire, että Olen suomalainen pääsi alkamaan ajallaan.

Olihan se - aika murheellista katsottavaa. Mutta oli se myös kertomus rakkaudesta ja siitä, kuinka ihminen voi selvitä pohjalta takaisin ylös. Olemme nähneet kohtalaisen vähälle ajalle useampia elokuvia suomalaisten artistien elämästä. Ei ole julkisuus helppoa eikä kadehdittavaa. Työ on monelle unelma, mutta on se raadollista millaista julkisuuden ihmisten elämä on. Lisäksi kuningas Alkoholi vie montaa miestä ja siinä menee perheet, kodit ja kaikki. Onneksi Kari Tapion elämä lopulta löysi takaisin uomiinsa.

Elokuvateatterilta kävelin kauniin ruskan keskellä Savonlinnasalille.

Siellä tapasin serkun, serkun poitsun, kummitädin ja toisen serkun esikoistyttären ja yhdessä menimme Onnellisten ateljeehen katsomaan Tiitiäisen satupuuta. Savonlinnan teatterin multilahjakas näyttelijä Matti Ruuska oli valmistanut Kirsi Kunnaksen runojen pohjalta vallan mainion runoesityksen.

45 minuuttia meni juhauksessa kuunnellessa vanhoja tuttuja runoja. Osan Matti Ruuska lausui, osan lauloi ja meno on hulvatonta. Vaikka rekvisiittaa oli niukasti, sitä oli riittävästi ja kekseliäästi sama ilmapallokin toimi niin nenänä, kärsänä ja ... vielä jonain muuna, jota en juuri nyt muista. Lopuksi ilmapallosta tuli taitavissa käsissä hevonen. Taikutta nähtiin vähän lisääkin, kun Haitula-runossa pieni valo ilmestyi milloin korvasta, milloin suusta... Tämän esityksen näkisin mielelläni vielä uudelleenkin!

Mummolareissuilla istuin koirien välissä auton takapenkillä. Tumma koira taas lepäsi pää jalallani. Ihanaa!

Kun kerran taas kummityttö oli kanssani koiria ulkoiluttamassa, kiersimme Kyrönsalmen siltojen ali. Maisema oli kovin kuvauksellinen.

Kun loma oli loppunut, pyöräilin taas töihin ja takaisin. Yhtenä päivänä piti kotimatkalla kaivaa kännykkä kassista ja napata pari kuvaa Savolasta. Näytti niiiiin nätiltä.

Sitten taas vaihteeksi muutama koirakuva...

Lokakuun aikana tapahtui töissäkin. Työkaveri oli käynyt Lontoossa ja sain tuliaisia. Nam! (Kuva kiepsahti vahingossa pystyyn, mutta olkoon!) Kiitos!

Koulujen syyslomaviikon alla vietettiin töissä perinteistä sadunpäivää ja tänä vuonna teemana oli Pehmolelujen kokoontumisajot. Otin sitten minäkin mukaan nallukan työparikseni. Siinä se istui tiskin takana suloisena ja sympaattisena, mutta ei siitä asiakaspalvelijaksi ollut. Oli nimittäin ihan liian tuppisuinen tyyppi.

Kun töistä pääsin, oli lähdettävä pyörähtämään Mikkelissä. Menimme palauttamaan koiralapset kotiinsa. Sää oli sateinen ja syksyinen. Onneksi ei tarvinnut pyörällä mennä naapurikaupunkiin.

Sitten olikin uusien reissujen aika. Lappeenrannan ja Kouvolan reissusta jo raportoin, lisää reissupostauksia on tulossa heti kun ehdin purkaa kuvia kameralta ja naputella tekstejä. Siis kannattaa pysyä kanavalla!