Kohti Maailma kotina -konserttia

Viikko sitten torstaina iltavuoron jälkeen aloin pikkuhiljaa pakkailla kapsäkkejä. Aamullakin ehti...

Juna Helsinkiin lähti Pääskylahdesta vasta puoli kymmenen korvilla. Ei tullut yhtään kiire, pikemminkin olin junaseisakkeella ihan turhan aikaisin. Olipa hyvää aikaa napsia valokuvia.

Helsingissä oltiin hieman aikataulusta jäljessä vähän ennen kahta. Odottelin hetken Pasilassa uuden Mall of Triplan asema-aukiolla odotellen esikoista ystävineen. Kun tytöt tulivat, pistimme ripeästi tassua toisen eteen, hyppäsimme linja-autoon ja hurautimme tyttöjen kotiin. Nopean ruokahetken jälkeen mentiin taas... Tällä kertaa kohti Kannelmäkeä.

Esikoisen kuoron harjoitussessio alkoi jo neljältä. Minulla oli kolme tuntia aikaa viihdyttää itseäni entisillä kotikulmilla... Aikanaan asuin ensimmäisen opiskeluvuoden Kannelmäessä ja matkustin opinahjooni päivittäin paikallisjunalla. Kuoron harjoitukset ja myöhemmin konsertti oli Kanneltalolla, radan toisella puolella kuin missä muinoin majailin. Mikään ei näyttänyt tutulta...

Ensin pyörähdin kirpparilla Kanneltalon vieressä. Mitään ostettavaa en löytänyt. Aikaa oli niin paljon, että lopulta kävelin Kaareen  etsimään ajankulua. Satoi. Onneksi oli varataivas mukana.

Kaaressa kiertelin aikani, mutta en jaksanut mennä mihinkään kauppaan. Päädyin siis Espresso Houseen kirjan, cappuccinon ja porkkanamuffinin kera.

Muffini oli herkullinen ja kahvikin maistui. Kirja oli Claire Mackintoshin uusin, Lopun jälkeen. Kolmen huiman trillerin jälkeen Mackintosh vaihtoi genreä ja uusin romaani on koskettava kertomus pienen lapsen sairastumisesta kuolemanvakavasti. Aloittelin kirjaa tuossa kahvilan pöydässä ja aihe sattui niin sydämeen, että vesi kiersi silmissä.

Lopulta kuuden kieppeillä pistin kirjan kannet kiinni, kirjan kassiin ja läksin lampsimaan takaisin kohti Kanneltaloa.

Olin perillä aivan liian aikaisin, mutta nutun saattoi jo jättää narikkaan. Sain samalla konsertin käsiohjelman ja kysyin, mistäköhän niitä pääsylippuja voi ostaa... Narikanhoitaja ei vastannut, joten arvelin lipunmyynnin olevan ovella, kuten aina ennenkin.

Yleisöä alettiin päästää saliin sisään vain hetkeä ennen konsertin alkua. Katselin, että kaikilla muilla on kyllä liput hyppysissä ja aloin huolestua. Kysyin sitten lipuntarkastajalta hädissäni, että eikö täältä saakaan lippuja ovelta. Onneksi hän neuvoi, että lipunmyynti oli oven takana... Hirmuisella kiireellä porhalsin lippujonoon ja olin toisiksi viimeinen lipun ostaja ja viimeisten joukossa salissa. Mutta ehdin, huh!

Alkamassa oli SOSSun ja SOLin yhteiskonsertti Maailma kotina. SOL on esikoisen kuoro, Savolaisen osakunnan laulajat ja tällä kertaa konserttia väritti myös Savolaisen Osakunnan Soitannollinen Seura.

SOLin porukka on ihastuttavan taitava ja konsertit ovat olleet mukavaa kuunneltavaa ja katseltavaa. Nyt kun mukana oli oikea orkesteri, tunnelma oli ihan erilainen. Kyllä oli iloa, menoa ja meininkiä! Tykkäsin kovasti! Esikoisella oli pieni soolokin, josta hän selvisi upeasti. Sai äiti olla ylpeä.

Kuvia en ottanut yhtään, sillä päätin keskittyä kuuntelemiseen. Vieressäni istunut mieshenkilö kuvasi paljon ja koko ajan salamaa käyttäen. Se lievästi sanottuna häiritsi. Toivottavasti oma kuvaamiseni ei ole häirinnyt muita aiemmin. Yritän aina olla mahdollisimman vähän vaivaksi, mutta ehkä sitä ei vaan itse tajua...