Elli säilöö

Kaksi lomaviikkoa alkaa olla taputeltu ja monta etukäteissuunnitelmaa on edelleen toteuttamatta. Onneksi elämä jatkuu loman jälkeenkin. Osasyynä saamattomuuteeni on takavasemmalta iskenyt säilömisinnostus. Olen käyttänyt ihan tyhmän paljon aikaa syyssaalistukseen ja saaliin säilöntään. Kuten jo aiemmin kerroin, käytiin kummitytön kanssa vanhempieni luona niin puolukassa kuin sienessäkin. Pitihän ne kerätyt metsänantimet sitten pistää purkkeihin ja purnukoihin. Samalla tulin säilöneeksi muutakin.

Kun miltei 20 vuotta sitten muutimme nykyiseen kotiimme, pihassa oli julmettu määrä omenapuita ja syksyisin olin aina ihan paineessa omenoiden säilömisen ja maailmalle jakelemisen kanssa. Aikaa myöten kaikki vanhat omenapuut on kaadettu. Suurin ja komein olisi saanut jäädä paikalleen, mutta se särkyi kun naapurin pihasta kaadettiin koivu ja se mätkähti meidän omenapuun päälle. Yhdestä kannosta kasvoi uusi puu ja sen omenat ovat pieni, kiinteitä ja aika happamia. Siis aivan loistavia soseomenia. Tänä vuonna puun satoa sain sankollisen.

Äidiltä sain kaksi kiloa tyrnejä jo aiemmin keräämieni lisäksi. Halusin kokeilla tyrnimarmeladin valmistamista. Tyrnin siemenet ovat mustia ja kovia, kuin hiiren papanoita. Niitä ei voisi marmeladin joukkoon jättää. Siis keitin marjat pehmeiksi (laitoin kattilaan kilon marjoja ja 2 dl vettä) ja sitten paseerasin ne siivilän läpi.

Siivilän läpi puserretun mehun laitoin kattilaan hillomarmeladisokerin kanssa. Koska tyrnit ovat todella vahvan makuisia, laitoin lisäksi yhden desin sokeria. Keittelin reilut viisi minuuttia.

Marmeladi onnistui hyvin, mutta oli hyvin vahvan makuista. Siitä sain ajatuksen, että sekoittamalla tyrnin mehun omenasoseeseen, saisin enemmän tyrnimarmeladia... siis tuumasta toimeen kun niitä omenoitakin on.

Lohkoin mehumaijan höyrystimeen reilut viisi litraa omenaa, Höyrystin lohkot ja ajoin ne sosemyllyn läpi. Mehumaijan läpi valuneen mehun kaadoin soseen sekaan. Sitten taas keitin kilon tyrnejä ja paseerasin mehmenneet marjat. Mehun laitoin omenasoseen sekaan ja kattilan hellalle. Massan sekaan hämmentelin  kolme paketti hillomarmeladisokeria ja lisäksi 3 dl hienosokeria, koska omenatkin ovat aika happamia. Hilloa tuli tosi paljon ja se on hirmuisen hyvää! Koostumus on aika napakka, mutta sehän onkin marmeladia. Saattaa olla syntisen hyvää täytekakun välissä...

Kolme purkkia (+ 1 minipieni) tuli tynimarmeladia ja kokonaista 9 purkkia tyrniomenamarmeladia.

Paseerauksen jälkeen siivilään jäi tyrnien terveellisin osa eli kuoret ja siemenet. Ne kaulin voipaperin välissä ohueksi levyksi ja vein saunaan kuivumaan. Kuivuneet levyt pilkoin sauvasekoittimen kulhoon ja suristelin ne jauheeksi. Nämä syödään talven mittaan sämpylöissä.

Suurimmasta osasta puolukoita tein Pulmu-puolukoita. Eli reilut seitsemän litraa puolukoita ja paketillinen Pulmu-palasokeria hämmensin sekaisin sankossa. Puolukat saivat tekeytyä rauhassa terassilla kannen alla, silloin tällöin sekoittelin. Muutaman päivän jälkeen sokerit olivat sulaneet ja pääsin purkittamaan tämän herkun.

Loput puolukat olen pistellyt hyvällä halulla poskeeni vaniljajukurtin kanssa tai puolukkarahkana. Nam!

Suppilovahverot pilkoin ja vein saunan ylälauteelle voipaperin päälle. Siellä ne itsekseen kuivuivat ja samalla pienenivät. Sankollinen sieniä mahtui kuivuttuaan kahteen pieneen lasipurkkiin.

Pienessä purkissa vahveropurkkien edessä on kuivattu tyrnijauhe.

Pulmu-puolukat mahtuivat viiteen lasipurkkiin.

Kuvasin säilykkeeni värikkäiden vaahteranlehtien keskellä ja löysin samalla tosi erikoisen värisen lehden. Ehkä jotain modernia lehtitaidetta.

Eilen poimin amppelimansikoista viimeisen sadon. Aika hyvä saalis näin ottaen huomioon, että elämme jo lokakuuta. Raakileita on vielä niin paljon, että ihan harmittaa. Tänään on jo satanut räntää, joten on se uskottava, että kasvukausi on tältä vuodelta ohi.

Keittiön ikkunasta näkyy terassin puolelle kurkottelevat mustamarja-aroniat. Säilöessäni olen niitäkin katsetllut sillä ajatuksella, että noinkohan nuokin pitäisi pistää purkkiin...

Aronioiden takana kasvavassa punalehtiruusussa ruusunmarjaherkuttelua harrastavat tilhet ja eikös vain rastasparvi pyrähtänyt aroniapensaisiin. Nyt ei enää tarvitse niiden säilömisestä huolehtia. Helpotus!

 

Tänä aamuna satoi räntää taivaan täydeltä, mutta maa ei sentään ollut ollenkaan jäinen. Minulle tuli hätä vielä maassa olevista perunoista ja pinkaisin niitä sieltä pelastamaan. Yllättävän paljon niitä vielä löytyikin, vaikka tuntui ettei siellä nyt niin montaa vartta enää ollut.

Lintuja kuvatessa nappasin vielä kuvan upeasti kukkivasta ruususta. Tätä iloa ei enää pitkään tänä vuonna ole luvassa, mutta nyt voi vähitellen siirtyä ihan sisäelämään. Ei se huono juttu ole ollenkaan.