Aurinko lavalla

Lappeenrannasta matkamme jatkui kohti Kuusankoskea ja Pato Areenaa. Vanhassa taideruukissa  on saman katon alla monenlaista mukavaa; käsityöläismyymälöitä, taidenäyttelyjä ja tapahtumia. Etukäteen tutkimme Internetistä, että putiikit ehtisivät sulkeutua ennen kuin ennättäisimme paikalle, mutta iloksemme huomasimme, että aukioloaikoja oli venytetty tapahtumaväelle sopivimmiksi. Ehdin siis hyvin ihastua muutamiin tuotteisiin ja koska täällä kaulassani roikkunut kamera ei aiheuttanut minkäänlaista reaktiota, vaan tiskin takana päivystänyt taiteilija oli vallan mukava ja hyväntuulinen, saatoin jopa kannattaa kotimaisia käsityöyrittäjiä pienillä roposillani.

Muutenkin täytyy antaa kunniamaininta paikan henkilökunnalle. Narikassa, kun tätini pohdiskeli maksua, portsari vain totesi tyynen hymyilevästi, että "me täällä emme tee bisnestä, me teemme kulttuuria". Lipuntarkastuksessa vastassamme oli myös niin iloisen olonen ihminen, että jos ei olo olisi jo ollut kutkuttavan kupliva illan ohjelmaa odotellessa, niin nyt ainakin olisi tullut hyvä mieli.

Olimme paikalla hyvissä ajoin, joten ehdimme hyvin katsella ympärillemme. Tiloissa oli jännä tunnelma... tehdasmaisen kolkkoihin tiloihin oli sijoitettu silmäkarkkia, ja saatu aikaan kiehtova kokonaisuus.

Salissa ei ollut numeroituja istuimia vaan paikkojen varaaminen tapahtui tavalla, jollaiseen en ole ennen törmännyt. Saimme ovella käsiimme numerolaput, jotka itse kiikutimme haluamillemme penkeille. Tämän kun olisi etukäteen tiennyt, olisimme ensin käyneet varaamassa hyvät paikat eturivistä ennen kuin haahuilimme katselemassa tiloja ja miljöötä.

Lopulta istuimme melko takana, mutta ei se haitannut. Sieltä näki ja kuuli aivan mainiosti. Lavalle saapui siis karjankutsuhuudon kutsumana armoitettu esiintyjä, mainio sana- ja runonikkari Heli Laaksonen, joka oikein säteilee iloa, hyvää mieltä, huumoria ja valoa. Kuin aurinko lämpimänä kesäpäivänä.

Kysyin etukäteen lipuntarkastajalta, saako esitystä valokuvata. Toisen henkilökuntaan kuuluvan kanssa pohtivat, että saa, mutta ilman salamaa. Siis kerkesin napata parit kuvat...

... ennen kuin Heli itse sanoi, ettei esitystä kannata kuvata, kun hänellä kuitenkin on koko ajan suu auki.  Muutenkin hän halusi antaa meille parin tunnin someloman, että voisimme vain keskittyä rauhassa kuuntelemaan Helin runoiltaa. Kuvia saisi sitten ottaa aulassa esityksen jälkeen.

Alakuvassa näkyy, kuinka loistava Heli on... ihan ylivalottui kuvassa, kun hehkuu niin. Mekkoa yritin kuvata, se kun on niin hieno ja erikoinen. Heli oli kerännyt kärsivällisesti ja kauan kirpputoreilta erilaisia kanavatöitä, jotka hänen luotto-ompelijansa sitten kiinnitti yhdeksi upeaksi asuksi. Tästä taideteoksesta riitti jutun juurta pitkäksi aikaa, pitihän siinä olevia kanavatöitä esitellä ja kertoa, miksi ne valikoituivat mukaan. Keltainen ruusu sydämen päällä oli minusta vallan sympaattinen, sillä sen on pistellyt kankaalle rouva, joka on ihan omankyläläisiä, siis Helin kylältä.

Heli Laaksonen on kyllä melkoinen puhuja! Ihan menisi stand up -koomikosta. Kaksi tuntia tauotonta jutustelua ja yleisö oli ihan myyty! AURINK-kirjaimista koostui kekseliäästi uusia sanoja, apuna oli vielä iloisenvärisillä patalapuilla päällystetty jumppapallo O-kirjaimena. Runoja kuulimme loppujen lopuksi aika vähän - uudesta kokoelmasta eniten, mutta myös monta jo ennestään tuttua.

Heli on pohdiskelija ja ihmettelynsä maailman menosta hän pukee nerokkaiksi runoiksi. Lapsille lukeminen on tärkeää, lukutaito on oppimisen edellytys. Siitä runoilija onkin tehnyt käänteisen kannustuksen:

VAROTUS (LEIKATTAVAKS JÄÄKAAPI OVE)

Älä lue lapsel!

Teet hankalaks tyrannien tyät.

Nii pal helpomp heijä

o yksinkertassi huijata.

Älä lue lapsel!

Oppi viäl keksimä omast pääst jutui,

ja kuka niit kerkke kuuntelema?

Ålä lue lapsel!

Kirjaviissai ain joku riso,

lamppa aivo ei rasitu.

Helin aurinkoisuus ja positiivisuus on ihailtavaa ja toivottavasti myös tarttuvaa. Kaksituntisen puherupeaman jälkeen hän jaksoi vielä iloisena ja helposti lähestyttävänä jutustella meille nimikirjoitusjonossa jonottaneille sekä poseerata rennosti kuvissa. Harmi, että tausta jäi kuvissani sekavaksi ja kirjavaksi, ei tuo upea mekko (ja naisihminen) pääse ollenkaan oikeuksiinsa näissä otoksissa.

Elämäni runoillan jälkeen on ollut taas yhtä hässäkkää enkä ole kunnolla ennättänyt tutustua Helin uuteen Aurinko, porkkana, vesi -kirjaan.

Sen verran sitä kuitenkin selasin, että muutamia tunteita jo pompsahti pintaan... Heti etukannen takaa löytyy runo, jota lukiessa häilähti mielessä murhe ja myötätunto... "Munt kirjotti Heli, ei kenenkä äit..."

Ei ole minun asiani tuomita ketään lapsettomuudesta, vaikka se olisi ihmisen oma ja tietoinen valinta. Ei olisi tullut mielenkään ikinä, mutta tällaistakin tapahtuu, olen kuullut ja lukenut. Mutta tässä runossa kävi mielessä, että ehkä lapsettomuus onkin kipeä asia, ja lapset olisivat olleet tervetulleita, mutta syystä tai toisesta niitä ei ole siunaantunut. Asiasta mitään tarkemmin tietämättä, olisin suonut tälle ilon lähettiläälle suuren lapsikatraan. Jos vain positiivinen elämänasenne olisi dominoiva perinnöllisyystekijä, Helin jälkikasvu olisi levittänyt lisää iloa, onnea ja hyvää mieltä tähän murheellisten laulujen maahan. Sitä me niin kaipaisimme!

Jos meinaan unohtaa iloita elämän hyvistä asioista, voin aina palata Helin runoon Runo ittel...

Olipa antoisa ilta! Näillä kohtaamisilla jaksaa taas pitkän pimeän syksyn. Kummitädille ja serkulle suuri kiitos seurasta ja kyydistä!