Kässämessuilla Kuopiossa

Lauantaina Matka-Kosonen vei viisi bussilastillista käsitöihin ja hyvinvointiin hurahtaneita (voiko hyvinvoinnista näin sanoa?) Kuopion Käsityö- ja hyvinvointimessuille. Parin tunnin matkustuksen jälkeen saimme pääsyliput hyppysiimme ja pääsimme oikomaan istumisesta puutuneita kinttujamme. Sitten ei juuri tarvinnutkaan istua viiteen tuntiin...

Tästä ovesta sisään ja ensimmäiseksi vessajonoon...

Koska kello oli jo yli yhdentoista, päätimme äidin kanssa pitää ensin lounastauon ja sitten vasta täysin vatsoin lähteä kiertelemään osastoille. Ruokalinjasto olikin heti sisääntulon jälkeen oikealla, joten ruokapaikan etsimiseen ei aikaa tärvääntynyt. Tarjolla oli monenlaista salaattia, gulassi-keittoa, riisiä ja kanaa. Kana oli hyvää, mehevää ja maukasta, mutta salaatit olivat niin kylmiä, ettei niitä melkein voinut syödä. Hampaita vaan vihloi.

Melko malttamattomaksi tunsin itseni ruokailun päätteeksi eikä edes jälkiruokapahvimukikahvi houkutellut. En tosin ole muutenkaan tottunut juomaan kahvia palan painikkeeksi, joten vatsani ei sitä vaadi, mieluummin hylkii. Olin siis malttamaton näkemään, mitä näytteilleasettajat olivat meille houkutuksiksi tuoneet.

Melkein heti löytyi viisauden lähde... Onnea et voi ostaa mutta lisää lankaa kyllä.

Tämä kyltti oli Virnaja Oy:n myyntipöydällä, mutta samanlainen neulojan mietelause löytyi myöhemmin Riikka-Piikankin putiikista.

Koska oikeasti nostan hattua ja korkealle silloin, kun joku tekee omien lampaiden villoista lankaa, niin nyt piti arvostus osoittaa ostamalla kerä hahtuvalankaa. Työtä on paljon ja korvaus mitätön eli melkein se on harrastamista.

Riikka-Piikan osastoa etsiskelin, en tohtinut aiemmin juuri muualta lankoja ostaa, koska tiesin, että siellä viimeistään lankean. Osastosta ei ole kuvaa, koska sen edessä oli muurimainen tungos. Omat ostokseni ovat tässä:

Eli sorruin ostamaan Riikka-Piikan Hip hei -lankaa, joka on Riikan putiikin itsevärjättyä ohutta merinoa. Jos vaikka hienon huivin siitä saisin aikaan. Kerässä on lankaa 800 metriä, joten silmukka poikineen siitä syntyy. Keriessä saattaa kyllä usko loppua, heh.

Lisäksi ostin pipolankoja, sillä nyt hatuttaa.

Tungoksessa vaellellessamme eteen tuli kässäkahvila. Sinne oli sen verran tolkuton jono, että kuvasin vain somistukset ja suunnistimme äidin kanssa väljempään sumppipaikkaan.

Minulle hillomunkki ja äidille donitsi.

Lankavan osastolla oli paljon houkutuksia, mutta onneksi ontelokudekerät ovat niin painavia, etten niitä edes kuvitellut mukanani raahaavani. Ei niissä edes ollut tarjouksia, samaan hintaan saa Internetistä. Mutta pelasturenkaaseen tartuin...

Minulla on paljon ystäviä, joiden toivon pysyvän pimeässäkin näkyvinä, Kaikille en nyt taida pelastusrengasta väkertää, ainakaan tässä vaiheessa, mutta muutamaan renkaaseen ostin materiaalit.

Jo ensimmäisillä messumetreillä tuli vastaan houkuttelevan näköiset alpakanvillalangat. En niihin heti sortunut, mutta ennen pois lähtöä piti käydä kukkaroa keventämässä. Kyltti tosin väittää, että lanka on värjäämätöntä, mutta noinkohan... En muista nähneeni punaista, keltaista enkä vihreää alpakkaa, violetista puhumattakaan.

Yllättäen viisi tuntia messuilla olikin paljon aikaa... Sen verran kohtuullisen kokoinen oli tämänkertainen messualue. Siksipä äiti ennättikin kokeilemaan kalevalaista jäsenkorjausta. Minä lepuutin sen aikaa kinttujani ja katselin vähän matkan päässä ollutta Ommellisen putiikkia. Siskolla on Ommellisen vaate (vaatteita?) ja kyllä ne minullekin tuolta huutelivat, mutta nyt ei ollut vaatteiden ostamista suunnitelmissa.

Vielä ennätimme pikaisesti pyörähtää jo väljentyneellä messualueella etsimässä pipoihin tupsuja ennen kuin piti kiiruhtaa kotimatkalle. Sopivia tupsuja ei enää löytynyt, vaikka muistelin niitä aiemmin nähneeni, mutta löytyi mm. käpypitsikoruja. Nämä jäivät tungoksessa kokonaan huomaamatta. Tätä tekniikkaa en ole koskaan edes kokeillut. Enkä kokeile! Siis siksi, että hurahdan kaikkeen, mutten ehdi kuitenkaan tekemään juuri mitään.

Melkein ulko-ovella äiti muisti, että hänen piti ostaa pyöröpuikot takinneuletta varten. Pysähdyimme niitä valitsemaan ja siinä samalla taas kuvasin herkullisia lankoja. Mutta en ostanut, hyvä minä!

Edellä esiteltyjen hankintojen lisäksi ostoskassistani löytyi Vekkulin Savonlinna-korvakorut. Pitäähän sitä olla kartat korvissa, jos vaikka sattuu eksymään. Tietää sitten, mistä koti löytyy.

Löytyi sieltä kassistani vielä tällainen Goldenmix Balsamikin. Esittelijätyttö taikoi vanhoista mokkanahkakengistäni aivan uuden näköiset ja vedenpitävät. Sitä ihmeainetta piti ostaa kotiinkin.

Tässä vielä kaikki ostokset samassa kuvassa. Korttejakin ostin, mutta niitä nyt en sen suuremmin esittele. Ovat nimittäin lähdössä maailmalle.

Olipa mukava messureissu, sopivan matkan päässä kohtuullisen kokoinen tapahtuma ja iloisia messumyyjiä pöytien takana. Hyvän mielen keikka kerta kaikkiaan. Kannatti lähteä ja onneksi äitikin lähti seuraksi. Kiitos äiti!