torstai 26. helmikuuta 2015

Amazing Race: day 5



Viidentenä ja viimeisenä matkapäivänämme Lontoossa oli lämpimämpää kuin aiemmin ja aurinko paistoi lämmittäen lisää. Ensin kuvasin hotellin ikkunasta vastapäisiä ikkunoita ja huoneen luovuttamisen jälkeen kävelimme Hyde Parkiin. Jo matkan varrella oli keväistä ja kaunista.





Puistossa sipulikukat olivat jo täydessä kukassa ja nurmikko viheriöi.


















Kävelimme sedän ja kuopuksen kanssa puiston toiselle reunalle. Esikoisen hoitolapsen isä oli sanonut, että esikoinen voisi viettää vielä tiistainkin kanssamme, jos hän ottaisi lapsen mukaan. Niinpä he matkustivat Denmark Hilliltä Hyde Park Cornerin metroasemalle, josta kävelivät puistoon meitä vastaan.

Hyde Parkilta käveltiin hämmästelemään Buckinghamin palatsia. Siellä oli joku muukin turisti...






Palatsin vieressä olisi ollut kuninkaalliset hevostallitkin, joita olisi voinut mennä pääsymaksua vastaan katsomaan. Mutta kuinka ollakaan, taaskaan meillä ei aika riittänyt!



Buckinghamin palatsilta kävelimme tubeasemalle ja menimme maanalaisella Oxford Streetille lelukauppaan. Kuopus on keksinyt olevansa vuoden kuluttua penkkareissa Hermione, joten taikasauva piti käydä hankkimassa.



 Lelukaupan jälkeen pääsimme lähtemään vielä yhtä nähtävyyttä hämmästelemään. Tällä kertaa metroasemilla ei ollut niin tungos kuin tavallisesti.


St Paulin katedraalilla on ihan oma metroasemansa, joten nähtävyys oli heti kulman takana, kun nousimme maanpinnalle. Valtavan kokoinen rakennus!

Hassu sattuma muuten, että ostin jo aikaa sitten reissulukemiseksi Jennifer Worthin kirjan Hakekaa kätilö! Se on ollut mukana jo parilla matkalla, mutta on vain jäänyt lukematta. Nyt oli kuitenkin tämän kirjan vuoro tulla luetuksi. Sepä sijoittuukin samoihin maisemiin, joissa nyt matkailimme, mutta jo menneeseen aikaan eli 1950-luvulle.  Tästä St Paulin katedraalistakin oli kirjassa katkelma: "Pitkien pukkipöytien päälle oli levitetty valkoiset pöytäliinat, ja pöydät olivat olleet romahtaa kinkkujen, kalkkunoiden fasaanin, häränlihan, kalan, ankeriaiden, ostereiden, juustojen, pikkelssien, chutneyjen, piiraiden, vanukkaiden, hedelmä- ja kermahyytelöiden, vaniljavanukkaiden, kakkujen, hedelmäjuomien ja - tietenkin - hääkakun painosta. Jos arkkitehti Christopher Wren olisi nähnyt Bellan ja Tomin hääkakun sen jälkeen, kun hän oli suunnitellut St Paulin katedraalin, hän olisi lysähtänyt maahan itkemään! Kakku oli ollut seitsemänkerroksinen, ja jokaista kerrosta olivat tukeneet kreikkalaiset pylväät torneineen, reunakaiteineen, uurteineen ja minareetteineen. Kakussa oli ollut kupolikatto, jonka päällä oli seissyt kaino hääpari rakkauspapukaijojen ympäröimänä."



Kävimme sen verran sisällä, että saimme tietää pääsymaksun olevan 17 puntaa (22,10 €) hengeltä. Ja meitä oli neljä aikuista ja taapero, joka kylläkin olisi päässyt ilmaiseksi. Aikakin oli jälleen kortilla, sillä meidän piti ehtiä viideksi lentokentälle ja esikoisen piti olla jo 16.30 hakemassa toista hoitolasta koulusta. Siispä ihailimme mahtavaa rakennusta ulkopuolelta ja menimme viereiseen italialaiseen ravintolaan syömään.


Ravintolassa oli loistopalvelu. Tuskin ennätimme istahtaa pöytään, kun hoitolapsen eteen jo lennätettiin väritystehtävä ja värikynät sekä lasten lista, jossa oli hyvinkin kohtuuhintaiset vaihtoehdot. Tilasimme ensin pienimmälle ja nälkäisimmälle ja sitten vasta meille muille.

Lasten annokseen kuului ensin alkupalat, joka oli vihanneksia tikkuina ja tomaattidippi. Pääruoaksi nuorin ruokailija valitsi kinkkupitsan, joka maistui hänelle ilahduttavan hyvin, sillä koko pitsa hupeni pikkuhiljaa pieneen suuhun. Jälkiruoaksi oli vielä mehujää.

Tässä vaiheessa on kyllä hehkutettava, kuinka mainio pakkaus tuo esikoisen hoidossa oleva pikkuneiti on! Tyttö on itse herttaisuus, iloinen, puhelias ja nauravainen, mutta osaa olla ihanasti ihmisiksi. Hän hurmasi meidät kaikki, samoin metron kanssamatkustajat.

Itse söin varmaan elämäni parhaan lohiruoan. Nam! Ja jälkiruoaksi herkullinen cappuccino. Eipä olisi voinut enää parempi olla Lontoon viimeinen lounas!




Syötyämme kiirehdimme taas takaisin hotellille, josta haimme säilytykseen jätetyt matkalaukkumme. Annoimme kaikki viimeiset puntamme esikoiselle kiitokseksi opastuksista, sillä ajattelimme matkustaa lentokentälle taksilla ja maksaa matkan pankkikortilla. Niin teimmekin. Paitsi että perille päästyä kävi ilmi, ettei taksilla ollut pankkikortinlukulaitetta! Eivätkä eurot kelvanneet. Voi ei! Ryntäsin sisälle terminaaliin vaihtamaan viimeiset käteiset euroni punniksi. Ja ne riittivätkin maksuksi juuri ja juuri. Huh!

Lentokentällä kaikki sujui kuin tanssi. Kun jäimme miettimään minne mennä, tiskin takaa viittoili meille lentokenttävirkailija. Hän kirjasi meidät lennolle ja otti matkatavaramme ja ohjasi meidät turvatarkastukseen. Sekin sujui nopeasti ja helposti. Helpotus!

Lentokentällä oli vihdoin aikaa istahtaa kirjoittamaan valmiiksi ostamani postikortit ja liimata niihin valmiiksi ostetut postimerkitkin.

Pääsimme koneeseen hyvissä ajoin ja lento lähti vähintäänkin ajallaan. Kone oli puolityhjä ja lentoaika vain 2 tuntia ja 20 minuuttia. Helsinki-Vantaalle laskeuduimme puolenyön maissa. Matkatavarat tulivat ennen kuin edes ennätimme hihnan vierelle. Hämmästyttävän sujuvaa ja nopeaa. Lentoparkin bussia odottelimme hetken ja sillä pääsimme sujuvasti hakemaan Avensiksen. Aamuyön ajelu kotiin oli väsytävä vaikka istuin vain pelkääjän paikalla. Onneksi kuskina toiminut setä on tottunut yötyön tekijä eikä kummallakaan ollut vielä seuraavana päivänä työpäivä.

Kotiin palattua huomasin tuoneeni Lontoosta tuomisina flunssan. Vai liekö ihan kotimaista alkuperää? Kyllähän tuo tauti ilmoitteli itsestään jo aiemminkin, mutta vauhti oli niin kova, ettei se ehtinyt purra kunnolla. Tästä päivästä tuli siis sairaspäivä, mutta jokohan sitä huomenna olisi työkykyinen. Lauantaina ainakin on pakko mennä!

Summa summarum:
Ainakin Greenwitch ja ajan keskipiste, Harrods ja St Mary Axe jäivät näkemättä. Viisi päivää Lontoon kaltaisessa paikassa on aivan liian vähän. Mutta ottaen huomioon kaupungin hintatason, viisi päivää oli jo pitkä aika... Jos olisin vielä kävellyt varpaita ahdistelevissa kengissä samaan tahtiin, olisi seuraavana hajonnut oikea nilkka. Yritin kävellä niin, etteivät varpaat osuneet kengän sivuun ja käänsin nilkkaa epäluonnollisesti. Ei hyvä idea ollenkaan.

Mutta koti odotti meitä ja täällä on hyvä olla. Reissussa hyvä, kotona paras. Home, sweet home.

4 kommenttia:

  1. Voi kiitos matkakuvauksesta! Oli ilo seurata mahtavaa reissuanne. Mahtavia kuvia jälleen. Melkein samoja jalanjälkiä olisin itsekin Lontoota kiertänyt :) Ja tervetuloa takaisin, vaikka flunssa on tylsä tuliainen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Reissu oli kyllä ihana ja ikimuistoinen kaikkine kommelluksineen. Sanoin esikoiselle, että tämä on ensimmäinen ja viimeinen matkani Lontooseen, mutta olen jo alkanut miettiä, mitä tekisin seuraavalla kerralla... ;)

      Poista
  2. Ihania nää matkapostaukset! Tosin se on Greenwich ja nähtävyyksiä lukuunottamatta tän kaupungin hintataso on ainakin Pariisiin verrattuna erittäin kohtuullinen ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vain meidän reippaalle ja hyvälle matkaoppaalle! :)
      Kappas vain, iski painovirhepaholainen... Which witch watch that watch? tai miten se menikään? :D
      Nähtävyydet ja kahvilassa käyminen oli miusta siellä kalliita. Mut olihan siellä niitä edullisiakin juttuja. Kaiken kaikkiaan rahapussissa kävi kova veto...

      Poista