Amazing Race: day 1

Perjantaina, 20.2.2015, heräsimme aamulla aikaisin aikomuksenamme lähteä vähän reissuun... esikoista katsomaan maailman ääriin. Työkaveri kysyi edellisenä päivänä töissä, että joko on matkakuumetta. Minä siihen, että ei... Oletko jo pakannut? No en...

Matkakuumetta tai ei, Avensiksen keula kääntyi kohti eteläistä Suomea jo ennen aamuyhdeksää. Ajatus oli ollut, että nappaisin vielä toiset kengät mukaan työpaikalta, joka jäi mukavasti matkan varrelle. Mutta koska jätin avainnipun kotiin, ei minulla ollutkaan lomalaisena pääsyä työmaalle. Arvelin kuitenkin hyvin pärjääväni yksillä kengillä. (Jotka siis olivat vasta ostetut ja sisäänajamattomat...)

Meillä ei ole tapana painaa tukka putkella ja polvet jäykkinä yhtä soittoa perille saakka, vaan pysähtelemme matkan varrella oikomaan puutuneita jäseniä. Tällä reissulla ensimmäinen pysähdys oli Punaisen piipun kievarissa piirun verran ennen Mikkeliä. Haukkasimme kupuihimme herkulliset paahtopaistirinkelisämpylät sekä kahvia tietenkin.

Matka jatkui, kunnes arvelimme, että ruokaakin olisi hyvä syödä. Lounaan nautimme Renkomäen ABC-asemalla. Olemme sitä boikotoineet, sillä aiemmin sattui useamman kerran peräkkäin siellä olemaan vetistä, mautonta ja kylmää ruokaa. Nyt kuitenkin yllätyimme positiivisesti, sillä ruoka oli oikein hyvää ja maukasta.

Navigaattorin opastus Lentoparkkiin oli ajalta ennen tietöitä, joten loppumatkaan latautui ylimääräistä jännitystä, kun ei päästy kääntymään siitä, mistä navigaattorin täti käski. Olisimmepa arvanneet, että tämä oli vasta ensimmäinen vastoinkäyminen ja sieltä siedettävämmästä päästä! Nimittäin pikkuisen kierrettyämme löysimme tien parkkipaikalle ja Avensis sai jäädä sinne odottelemaan matkalaisia palaavaksi. Lentoparkin bussikuski oli kovin ystävällinen, että kun hän huomasi meidän juuri saapuneen, hän odotti hetken, että ennätimme mukaan ja pääsimme sujuvasti terminaaliin.

Yritmme kirjautua itsepalvelulaitteilla lennolle. Ei onnistunut. Siihen tuli lentokenttävirkailijakin paikalle, mutta ei hänkään saanut kirjautumista onnistumaan ja hän ohjasi meidät ihan palvelutiskille. Siellä selvisikin, että meidän lentomme olivat vasta maaliskuulle! Siis neljän viikon päähän! Auts!

Polvet muuttuivat hyytelöksi ja vatsanpohjaan putosi raskas ja kylmä paino. Ystävällinen Finnairin virkailija selvitteli, että lennolle, jolle mielimme, oli kyllä tilaa, mutta ostamamme liput olivat tietenkin vasta kuukauden päähän ja sellaiset, ettei niitä voinut vaihtaa. Hätäpäissäni soittelin matkatoimistoommekin, mutta olin itse näppäillyt matkaa tilatessani väärän kuukauden kohdalta varauksen eikä matkatoimisto voinut tehdä asialle mitään.

Finnairin virkailija kertoi, että tässä kuussa on ollut tosi paljon tällaisia tapauksia, että jos se yhtään lohduttaa... Tänä vuonna helmi- ja maaliskuussa kun on samat viikonpäivät samoilla päivämäärillä. Tämä samainen virkailija ystävällisesti muutti lentolippumme sellaisiksi, että ne voi vaihtaa ja maksamalla melkein toisen mokoman lisää pääsimme matkaan. Samalla hän muutti paluulentommekin ajankohdan.

Olimme lentoasemalla hyvissä ajoin, sillä meillä on ohjenuorana se, että vähintään kaksi tuntia ennen lähtöä sillä on oltava. Kaiken sähläyksen keskellä oli hyvä tietää, että aikaa on. Mutta kyllä aika menikin niin tarkalle, että yhtään emme missään odotelleet. Juuri ja juuri ennätimme kipaista kaupasta vettä ja purukumia sekä viime  hetken vessakäynnillä. Lähtöportille juostessa soittelin vielä esikoiselle, että ottaisiko hotellistamme selvää, onko siellä meille sijaa jo kuukautta aikaisemmin...

Lentokoneen penkissä istuessa henkäisin syvään ja pitkään. Olisimme tietenkin voineet kääntyä tiskiltä takaisin ja ajella kotiin saman tien. Sitä vaihtoehtoa en kuitenkaan harkinnut kuin kaksi sekuntia. Esikoinen odotti maailman äärissä ja olimme itsekin täysin valmistautuneet lähtöön. Kuukauden kulutta tuskin pääsisimme matkaan, sillä lomien järjestäminen ei ole ihan niin yksinkertaista. Joten matkaan päästyä ajattelin, että ratkaisumme oli ainoa oikea.

Lentoaika oli noin kolme tuntia, mutta aikaerosta johtuen olimme perillä ikään kuin reilussa tunnissa. Laskeuduimme Heathrowlle ja jäimme odottelemaan esikoista, joka suoraan töistä kiisi perhettään vastaanottamaan. Sieltä hän iloisena pian saapuikin ja toi meille mukanaan Oysterit, jotka hän oli etukäteen meille hankkinut. Näillä matkakorteilla voimme matkustaa viikon ajan rajattomasti Lontoon alueella ykkös- ja kakkossektoreilla.

Tubella matkustimme Paddingtonin asemalle, josta oli vain lyhyt kävely hotellillemme Norfolk Plazaan. Hotelli oli pieni ja ehkä idyllinenkin, mutta sokkeloinen ja nuhjuinen myös. Kapeita käytäviä ja portaita, paljon väliovia ja pölyisiä kokolattiamattoja kaikkialla.

Henkilökunta oli kovin ystävällistä ja he suhtautuivat tilanteeseemme ymmärtäväisesti. Harmi, että käytin matkatoimistoa matkaa tilatessani. Aiempaa tilausta ei voinut hotellissa noin vain muuttaa. Jos tilaus olisi tehty heiltä suoraan, homma olisi ollut ilmoitusasia. Saimme kuitenkin neuvoteltua huoneen hyvin kohtuulliseen hintaan aamiaisineen. Hotellin henkilökunta oli pahoillaan puolestamme, mutta ymmärrän hyvin, että eivät voineet matkatoimistomme puolesta luvata mitään. Tästä lähtien, jos ikinä enää matkustan kaupunkilomalle, en käytä matkatoimistoa välikätenä.

Kuten kaikkialla Lontoossa, hotellissa oli loistokkuutta ja muinaisuutta käsi kädessä ja vierekkäin. Tai ei tämän hotellin kuvailussa voi käyttää sanaa loistokas... ehkä olisi parempi sanoa yritystä. Sisääntuloaulassa oli aina upea kimppu tuoreita kukkia ja huoneessa oli kauniisti aseteltuna kahvin- ja teenkeittomahdollisuus sekä kylpyhuoneessa suihkugeelit ja saippuat. Mutta vieressä oli joko puhkikuluneet nahkasohvat tai kalkin samentamat hanat...

Ehkä on kuitenkin rennompaa majoittua tällaisessa ei niin tiptop-hotellissa kuin jossakin loistokkaammassa palatsissa. Ja kuten jo todettua, henkilökunta oli todella ystävällistä.

Kun olimme saaneet matkalaukut huoneeseen, päätimme lähteä vielä haukkaamaan iltapalaa. Hyvin läheltä hotellia löysimmekin monenlaisia ruokapaikkoja, joista yhteen poikkesimme innokkaan sisäänheittäjänaisen houkuttelun tuloksena. Väsy painoi jo jäsenissä, olimmehan olleet matkalla jo kellon ympäri. Suureellisia ruokajuhlia emme siis jaksaneet edes miettiä, joten tilasimme nopeasti vain jotain murkinaa.

Alkupaloiksi tilasimme yhteisen nacho-lautasen dippeineen. Mmmm, hyvää! Pääruoaksi tytöt tilasivat pastaa ja me miehen kanssa päädyimme tilaamaan talon leivät. Pasta taisi olla oikein hyvä vaihtoehto. Leivätkin olivat periaatteessa hyvät, mutta vähän kuivahkot ja niissä oli aivan valtavan paljon syötävää. Lisäksi tarjoiltiin ranskanperunoita, joita en kyllä yhtään jaksanut syödä. Enkä kyllä leipääkään kokonaan.

Syötyämme olimmekin aivan kypsiä yöpuulle. Hyvästelimme esikoisen, joka lähti nukkumaan omaan sänkyynsä ja raahauduimme hotellille huomataksemme, että huoneemme oli tosi kylmä. Olimme niin väsyneitä, että kömmimme vain peiton alle ja ajattelimme, että kyllä se siitä lämpiää... Hyvää yötä!