tiistai 17. helmikuuta 2015

Laiskiainen


Tänään on laskiaistiistai. Laskiaiseen kuuluu mäenlasku, hernesoppa ja kermapullat. Suurkeittiösyndroomassta kärsivänä keitän yleensä rokkaa kymmenen litran kattilalla ja paistan pullia vähintään litran taikinasta. Mitäs sitten, kun asiaan ei ole valmistauduttu etukäteen ja palkkatyö haukkaa päivästä karhun osan? No, silloin oikaistaan ja vietetään laskiaisen sijaan laiskiasta!

En ole ostanut valmista hernekeittoa varmaan kahteenkymmeneen vuoteen, Rokan keittäminen on yksi helpoimpia tapoja laittaa ruokaa, se kun kiehuu hellalla hiljakseen kypsäksi ihan itsestään. Eikä ole ruoka hinnalla pilattu.

Tänään kuitenkin poimin kaupassa kärriin rokkatölkkejä.


Kotona kaivelin pakastimen uumenista rasiallisen valmiiksi ruskistettua jauhelihaa.


Tyhjensin kaksi purkkia rokkaa kattilaan, lisäsin vettä ja hämmensin. Kun keitto alkoi olla valmista, kippasin sekaan jäiset jauhelihat. Eikä aikaakaan, kun iltaruoka oli valmiina syötäväksi. Sinappia sekaan ja syömään! Olipa yllättävän hyvää!




Jälkiruoaksi herkuteltiin kuopuksen kanssa Pika-Pullan laskiaspullilla. En olisi uskonut, että kaupan pullat voivat olla niin hyviä! Pulla oli sopivan mehevää ja kosteaa ja maukasta ja...





Kahvia hörppiessäni katselin ystävänpäivätulppaaneja, jotka ovat venyneet vartta ja jo vähän väsähtäneet. Mutta vielä niistä riittää silmälle iloa!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti