Amazing Race: day 4

Neljäs matkapäivä valkeni kauniina, raikkaana ja aurinkoisena. Ensimmäinen matkakohteemme oli säästä huolimatta kuitenkin edullinen vaatekauppa Primark. Kuopus oli sitä mieltä, että hänen olisi saatava lämpimämpi reissutakki. Takkia ei kaupasta löytynyt, mutta nuoret naiset viihtyivät rekkien välissä loputtomalta tuntuneen ajan, vaikka toisaalta kaupassa meni vain noin tunti. Me vanhemmat kiertelimme sillä aikaa lähiympäristöä.

Primarkin jälkeen hyppäsimme jälleen tubeen ja välillä toiseen. Kauas on pitkä matka, joten vaati sinnikkyyttä päästä  seuraavaan määränpäähämme. Royal Victorian asemalla lopulta jätimme junan ja jatkoimme hetken kävellen. Ja jo näkyi se, mitä olimme lähteneet etsimään: köysirata yli Thames-joen! Tänne olin halunnut kauniilla säällä!

Ostimme liput automaatista eikä aikaakaan kun istuimme jo omassa pikku pömpelissämme Thamesin yllä. Tuuli puhkui navakasti ja toi lisäjännitystä matkaan keinuttamalla hyttiä. Onneksi kukaan meistä ei kärsi korkeanpaikankammosta!

Maisemat olivat henkeäsalpaavat monin tavoin... näimme mm. jätteenlajittelukeskuksen ja hiekan ja kivien säilytyspaikan sekä erinäisiä rakennusprojekteja. Kas kummaa, etteivät pykänneet tätä hienoa köysiratasysteemiä paikkaan, jossa olisi ollut nähtävyyksiä ja kauniita näköaloja enemmän. Vaikka ehkä ympäristö on rakentumassa nähtävyydeksi?

Vastarannalle killuttuamme suuntasimme etsimään jalkapallokauppaa, sillä setä oli luvannut veljelleen tuoda aidon Arsenalin aidon pelipaidan. Suunnattoman suuren rakennustyömaan ohi käveltyämme tulimme siihen tulokseen, että kartassa näkynyt kauppa oli jäänyt rakennustyömaan alle. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin kävellä takaisin lähtöpisteeseen. Päivä oli jo ehtinyt iltapäivän puolelle ja kaipasimme kupuihimme täytettä. North Greenwichistä löytyikin mukava kahvila-alue ja valitsimme tällä kertaa taukopaikaksi Costa-kahvilan.

Tässä kahvilassa oli tiskin takana harvinaisen elämäänsä kyllästyneen näköinen nuori nainen. Ihan kuin olisimme kiusallamme häntä häirinneet... Kiirehän heillä siellä näytti olevan, mutta eikös se ole yrityksen kannalta hyvä asia?

Tankattuamme jaksoimme taas jatkaa matkaa. Astelimme jokirantaan, josta juuri oli sopivasti lähdössä keskustaa kohti jokilaiva Pier, jonka kyytiin hyppäsimme. Laivan ikkunat olivat veden juovittamat, mutta yritin kuitenkin napata muutaman kuvan matkann varrelta.

Tower Bridge

Pier jätti meidät Waterloolle lähelle London Eye -maailmanpyörää. Jatkoimme siitä jalkaisin kohti Trafalgarin aukiota ja amiraali Nelsonin patsasta. Pylväs on ylväs 52 metriä korkeana!

Trafalgarin aukiolta kävelimme Piccadilly Circukselle. Nyt päivänvalossa näkyi paremmin tämänkin aukion muistomerkki, 1893 pysytetty patsas hyväntekijänä tunnetun Shaftesburyn seitsemännen jaarlin kunniaksi. Muistomerkin huipulla oleva siivekäs patsas esittää kreikkalaista pyyteettömän rakkauden jumalaa Anterosta. Kansan suussa patsasta kutsutaan kuitenkin Erokseksi.

Piccadilly Circuksen laidalla on myös Trocadero Centre, josta löytyy mm. Ripleyn uskomattomien asioiden kokoelma.. Uskomattoman hintaiset olivat pääsyliputkin, mutta silti sinne menimme!

Jo kauan sitten kuollut Rober Ripley (1890-1949) esitteli  matkojaan ja saavutuksiaan "ilmielävänä" 

Ensimmäinen taulu on tehty savulla, toinen pullokorkeista!

Tämä taulu on tehty kirjoituskoneen kirjasimista ja taulussa on sanoja ja lauseita.

Suudelmin maalattu Catherine.

Ikkuna todelliseen maailmaan, ettei totuus unohtuisi!

Uskomaton taulu! Paahtoleipätaidetta!

Mikä hahmoista on elävä?

Onks tuo oikee?

Esikoinen luvallisesti tekemässä graffitia

40 sekunnissa ei paljoa ehdi...

Löytyi sieltä Flipperikin ja setä matkusti takaisin nuoruusaikoihin.

Lattialla oli "vesimatto", jossa kalat uiskentelivat. Kun matolle astui, jalat eivät kastuneet, mutta vesi alkoi laineilla.

 Tässä huoneessa oli peili ja sen vieressä kielen- ja suunvääntelyohjeita. Tytöt seisoivat hetken peilin edessä, mutta sanoivat että siinä tuli kamala tunne, että ottavat kuvia, ja ne on sitten myynnissä ulko-oven vieressä... Ihan niin ei käynyt, mutta matkan jatkuttua päädyimme peilin toisella puolelle, josta voi nauraa ventovieraiden ihmisten naamanvääntelyille.

Monet pitävät Kotosen setää pitkänä. Kukkupuhetta!

Peililabyrintti oli kiehtova ja pelottava paikka. Yksin siellä olisi ollut karmivaa.

Päästyämme takaisin ulkoilmaan ihmeellisyyksien maailmasta, hyppäsimme kuitenkin taas tubeen. Tällä kertaa matkustimme kohti Putneyta, paikkaa jossa esikoinen majailee. Matkalla hänen luokseen kävimme ihmettelemässä Poundland-kauppaa jossa kaikki tavarat maksavat korkeintaan punnan.

Meillä oli jo hirveä nälkäkin. Päädyimme hakemaan noutopitsat ja herkuttelimme niillä esikoisen kodissa. Hänellä on vuokralla omakotitalon kolmannesta kerroksesta huone. Keittiön ja kylpyhuoneen hän jakaa toisen suomalaistytön kanssa. Ihan kiva koti nuorelle ihmiselle.

Lopuksi esikoinen saatteli meidät East Putneyn metroasemalle ja sieltä puksuttelimme kolmisin takaisin hotellille Paddingtoniin. Tässä vaiheessa oli sen verran reilusti kävelyä takana, että uusia kenkiä sietäneet jalat alkoivat protestoida kohtaloaan. Tai ei koko jalat, pikkuvarpaiden viereisten varpaiden kärjet vain. Ja onhan tällainen reissuaminen siitäkin erikoista, ettei normaalipäivinä olla kengät jalassa koko valveillaoloaikaa, mutta nyt oli mennyt jo neljäs päivä epänormaaliin tapaan. Mutta onneksi on lämpimät kengät!

Lämpötila Lontoossa reissumme aikana vaihteli +2 asteesta noin +8 asteeseen. Ihmisiä näki toppavaatteissa, mutta myös shortseissa tai muissa kesävaatteissa. Esikoinen kertoi, että lontoolaiset saattavat valittaa, että on kylmä, mutta pukeutuvat samalla varvassandaaleihin! Eikä lapsilla kuulema koskaan näe lapasia hänen hoitolapsiaan lukuunottamatta.

Olipa ihmeellisten asioiden päivä!