sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Hiihdon hurmaa


Hyvä oli hiihtäjän hiihdellä, kun oli valmiiksi tallattu latu ja kun oli vapaapäiväkin. Heti aamupäivällä halusin lähteä sivakoimaan luonnon keskelle ja pitkästä aikaa Kievarin kierroksen ladulle. Viime talvena en hiihtänyt metriäkään, joten maisemat ladun varrella olivat muuttuneet yllättävästi. Latulinjausta oli vähän muutettu ja yksi mukava metsätaival oli korvattu tylsällä pellonreunareitillä. Aakeeta laakeeta oli ilmestynyt synkän korpimetsän tilalle siellä ja täällä. On metsänomistaja pistänyt puut poikki, pinoon ja rahaksi.

Mukavaa oli kuitenkin liu'uttaa suksia vuorotellen eteen ja taakse ihan omaan tahtiin. Latu-urat ovat joskus olleet paremmassakin kunnossa, mutta täytyy olla tyytyväinen, että edes on valmiiksi auratut latuset.



Järkkärimöhkälettä en viitsinyt vastuksiksi mukaan ottaa, joten kuvat on napattu kännykällä.

Päämääränäni oli Soinilan laavu. Peltoaukeilla ja järven jäällä tuuli puski vastaan ja luntakin tuiskutti. Silti ei käynyt mielessäkään jättää lenkkiä kesken. Ja yllättävän sukkelasti laavulle saavuinkin.



Paluumatkalla oli enimmäkseen myötätuuli ja se siivitti menoa mukavasti. Silti maltoin pysähtyä pari kertaa kuvia napsimaan. Lintutornin kodan jälkeen alamäen latu oli yhtä puuroa ja mäen laskeminen jänskätti. Mutta pystyssä pysyin!


Tynkkylänjoen kartanon lähellä koivikossa latu kulkee niin kauniissa maisemissa, että joka kerran sitä on pakko ihailla.




16 kilometriä jätin taakseni parin tunnin rauhallisella hiihtelyllä. On todettava että moinen hiihtolenkki on moninverroin rankempi kuin saman ajan kestävä kävelylenkki. Mutta myös mahdottoman paljon mukavampi ja mielekkäämpi. Olo oli kovin auvoinen kotiin palattua.

Kotona kaivelin taas sokerimassat esiin. Kakkuprojekteja on taas suunnitteilla. Mukavaa ja haastavaa, että sain vallan vapaat kädet työkaverini lasten syntymäpäiväkakkua varten. Vähän testasin, että osaisinko muotoilla massasta kissoja. Ensin tosin googlettelin toisten tekeleitä. Vähän vinkkejä saatuani väkersin pari koekappaletta.




Tummanvihreän kissan massa oli jo liian kuivaa eikä sen työstäminen meinannut onnistua. Vaaleanvihreä ehkä olisi kutakuinkin kelvollinen, ellei se olisi noin satukissan värinen... vai haittaaks' se?

4 kommenttia:

  1. Ihania maisemia ja suloisia kisuja! ♥ Pitäisi itsekin lähteä hiihtämään, varmaan virkistäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hiihtäminen on ihanaa! Toisin kuin tuo muovaileminen... sie olisit varmaan loihtinut käden käänteessä hienot ja aidon näköiset kollit :)

      Poista
  2. Sinä saat hiihtämisen kuulostamaan siltä, että itsekin haluaisi ladulle... Mutta yritän pysyä pois, sillä olisin vain tien tukkona. Viimeksi olen hiihtänyt viitisen vuotta sitten ja vieläkin kirpasee. Onneksi jäällä pääsivät nopeammat ohi. Mutta taidan silti vielä säästää hiihtovälineeni, vaikka vakaasti harkitsin jo kirpparille kiikuttamista. Ehkä jo ensi vuonna... ;)

    Hauskoja -vai onko ne MAUskoja kissoja. Satukissat on parhaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aivan hurahtanut hiihtämiseen ja harmittelen, etten työpäivinä pääse ladulle. Ei vain ehdi valoisaan aikaan.

      Tällä hiihtolenkillä en ohittanut yhtäkään kanssahiihtelijää, mutta minun ohitseni kiisi useampikin yksilö. Silti mahduimme samalle ladulle mainiosti. Joten rohkeasti vain nauttimaan perinteikkäästä talviurheilusta! :)

      Poista