torstai 26. helmikuuta 2015

Amazing Race: day 3


Kolmannen matkapäivän aamuna kutsuimme esikoisen kanssamme hotelliaamiaiselle. Yritin maksaa aamiaista etukäteen, mutta eivät huolineet rahaa, vaan kertoivat että maksu lisätään huonelaskuumme. Aamiaishuoneessa allekirjoitin lappusen, jolla asia vahvistettiin. Mutta kun poislähtiessämme yritin taas maksaa esikoisen nauttimaa aamupalaa, minulle kerrottiin ettei siitä ole mitään tietoa, joten ei tarvitse maksaa. Kummallista.

Tälle päivälle meillä oli suunnitelmissa mm. käyntejä rautatieasemilla ja meidät oli myös kutsuttu sunnuntailounaalle esikoisen työnantajien luo.

Viime vuoden puolella minulla oli työkaveri, aikuinen ihminen, joka tykkäsi kovasti Karhuherra Paddingtonin tarinoista. Osittain siitä syystä vein kuopuksen ja kummitytön joululomalla katsomaan Paddington-elokuvaa. Se olikin sympaattinen hyvän mielen leffa, joka jäi mieleen elämään pitkäksi aikaa. Minulla oli työkoneellakin vähän aikaa salasanana Paddington ja joka kerran kun sen kirjoitin, hymy kareili suupielissäni.

Koska sanalla  tuntui olevan hyvä karma, valitsin Lontoon hotellimmekin osittain sillä perusteella, että se sijaitsi Paddingonissa. Siitä olikin lyhyt matka pistäytyä Paddingtonin rautatieasemalle, jossa tiesin olevan mm. Karhuherran patsaan ja asiaan vihkiytyneen matkamuistokaupan.







Tällä paikalla Paddingon, joka ei silloin vielä ollut Paddington, tapasi Brownien perheen.
Matkamuistokaupasta ostin muutaman kortin sekä muutaman yllätyksen parille postcrossarille. Lisää kuvia tulee tähän, kunhan posti toimittaa yllätykset saajilleen.


Paddingtonin asemalta matkustimme King´s Crossin asemalle Harry Potterin jalanjäljille.



Sillä aikaa kun tytöt jonottivat laiturille 9 3/4, me vanhemmat kiertelimme asemaa ja sen kauppoja. Kiertelemiseen oli ruhtinaallisesti aikaa, sillä jono oli pitkä ja liikkui hitaasti. Tunnin jonotuksen jälkeen kärsivällisyys palkittiin ja jälkikasvu pääsi vuorostaan kulkemaan seinän läpi...









Onneksi tytöt eivät kuitenkaan joutuneet Tylypahkan junaan vaan pääsivät jatkamaan Lontooseen tutustumista kanssamme. Lähellä tätä asemaa on British Library, johon kirjastotädin piti päästä haistelemaan lontoolaista kirjastotunnelmaa. No, sehän on brittien kansalliskirjasto, jossa on 150 miljoonaa nidettä, joihin sisältyy noin 25 miljoonaa kirjaa ja huomattava määrä erilaisia käsikirjoituksia ja nuotteja. Kirjaston kokoelmissa on mm. Magna Carta, Gutenbergin raamattu, Beatlesin lyriikoiden alkuperäiskappaleita jne. Joten tunnelma oli harras ja museomainen, mutta myös tyylikäs ja moderni. Opiskelijoita istui pöytien ääressä kaikkialla, yksikin niin väsyneenä, että pelkäsimme hänen putoavan tuolilta.




The Last Word - maino nimi kirjastoaukion kahvilalla








Kaiken kiertämisen ja jonottamisen jälkeen totesimme olevamme nälkäisiä. Menimme siis ensimmäiseksi testaamaan kirjaston kahvilan. Hyvä oli!

Välipalan nauttimisen jälkeen huomasimme, että kello oli jo vaikka kuinka paljon, ja meidän piti vielä ehtiä käymään hotellilla Paddingtonissa ennen Denmark Hillille, siis esikoisen työnantajille, menemistä. Pikaisesti silmäilimme vielä kirjastoa ja teimme vähän ostoksia kirjaston kaupassa.


Kirjaston välittömässä läheisyydessä olisi ollut ilmainen näyttely Wellcome Collection, jossa olisi ollut monenkirjava kokoelma taide- ja lääketieteen esineitä, mm. Napoleon Bonaparten hammasharja! Sinnekin olisi mieleni tehnyt, mutta ajanpuutteen vuoksi näyttely oli jätettävä käymättä.

Alkoi sataa kaatamalla vettä eikä paikasta toiseen siirtyminen Lontoossa käy käden käänteessä, joten loppujen lopuksi olimme reilut puoli tuntia myöhässä alun perin sovitusta vierailuajasta. Saimme nauttia makoisaa isännän valmistamaa Sunday roastia ja jälkiruoaksi omenapiirakkaa jäätelön kera. Oli huojentavaa ja hauskaa tavata esikoisen Englannin perhe ja nähdä kuinka mukavia he ovat. Lapsetkin olivat herttaisia, hauskoja ja kauniisti käyttäytyviä. Ihania ihmisiä!

Denmark Hilliltä matkustimme kaksikerrosbussilla Piccadilly Circukselle. Tällä bussimatkalla tapahtui jotain sellaista, ettei Suomessa ikinä. Bussikuski kuulutti kesken matkan, että koska vuoro on myöhässä, matkanteko loppuu tähän ja kaikki ulos bussista! Mitä ihmettä?

Sää oli edelleen hyytävä ja kostea, mutta vettä ei sentään enää tullut taivaan täydeltä. Onneksi meillä oli enää lyhyt matka päämäräämme. Piccadilly Circuksen mainosvalot ovat syttyneet ensimmäisen kerran jo vuonna 1890. Kuvasin nopeasti aukion iltatunnelmaa ennen kuin jatkoimme taas matkaa, tällä kertaa tubella.





Päivä oli ollut pitkä. Esikoinen halusi kuitenkin, että kävisimme vielä tutustumassa englantilaiseen pubimaailmaan, kun kerran siellä olimme. Alaikäinen kuopuksemmekin pääsi sisään vanhempien kanssa. Pubit ovat oivia ajanviettopaikkoja. Siellä on lämmintä ja mukavaa eikä kuulema kallistakaan, jos valitsee edullisimman luokan ketjun. Me valitsimme nyt pubin läheltä hotelliamme ja saimme oikein hyvää palvelua ja vietimme siellä hauskan loppuillan.


Setä hauskuutti meitä naisia tokaisemalla: "Ottaiskohan se tuo tarjotin meistä valokuvan...?" Hetken hiljaisuus ja esikoinen kiljaisi "tarjotin!!" ja sitten nauroimme niin että olimme pudota baarijakkaroiltamme.

(toim huom. "Tarjoitin" on sisäpiirin juttu sedän nuoruusajoilta, jota me muut emme olleet ennen kuulleet. Laukaisi kyllä armottomasti naurunappulan tuolloin ja vielä nytkin, kun juttua muistelin.)

Hauska päivä. Hauskuus jatkuu huomenna.


2 kommenttia:

  1. Oi miten kohtelias Kotosen setä on...oikein vanhempien herrasmiesten tapaan nostaa hattua kaikille ;-) Hih, ei kun sehän onkin Karhuherra Paddington...kiva kuva :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sedällä ei edes ole hattua... nostaisi sitä varmaan muuten :) Mutta oli oikein mukavaa tavata kovin kohtelias karhuherra :)

      Poista