perjantai 6. joulukuuta 2019

Viidentenä päivänä

huomasin töissä taas työkaverien rivin harventuneen. Voi tätä tautista aikaa! Toivottavasti itse onnistun välttämään kulkutaudit. En yhtään tykkää sairastamisesta!

Mutta onneksi on näitä mukavampiakin asioita. Mietelmäjoulukalenteri muistutti pitämään itsestä huolta. Vähän tuli huono omatunto, kun en vieläkään ole saanut aikaiseksi pitää sitä verenpaineenseurantaviikkoa. Mutta ehkä sitä voi vielä vähän lykätä? Voihan?


Pussukkajoulukalenterin aarteena oli tänään ilmaisia ämpäreitä. Minipieniä ämpäreitä.


Pieni on myös tämän päivän joulukoriste. Piti pistää enkeli hyllylle laulelemaan.


Jossain vaiheessa viikolla postilaatikkoon oli ilmestynyt Postiset. Nyt puistelin sitä tutkien, onko mainosläpyskien joukossa mitään mielenkiintoista. Ja oi! Olihan siellä ihana Virpi Pekkalan taiteilema postikortti! Mieleinen yllätys oli tämä!



Postin mukana tuli kirjoitettukin kortti siskolta Jyväskylän postcrossing-pikkujoulumiitistä. Kiitos!


Töistä kotiuduttuani pakkasin pikaisesti kimpsut ja kampsut kasaan ja setä lähti viemään minua Luotojärvelle. Kiepattiin kaupan kautta hakemassa piirakkatarvikkeita ja tavattiin Annukka-serkku miehensä kanssa ja meinasi mennä siellä kaupan käytävällä koko ilta. Kun ei ole nähty aikoihin, oli päivitettävien kuulumisten lista loputon.

Illalla ehdin pistää alulle uuden neuletyön. Jos taas yhden sukat kilkuttelisi.


Nukkumaan älysin kömpiä kymmenen korvilla. Kun palasin iltapesulta, petini oli vallattu! Onneksi mahduimme sänkyyn molemmat.

Neljäntenä päivänä


aamulla joulukalenterin mietelmäluukku vakuutti, että minähän pysty siihen. Sillä sipuli. Niin että ei se mitään, että töissä hupsahti ylitöiksi ihan älyttömän jutun takia... Kaupunkimme tulevaisuuden toivot järjestivät jälleen koko kaupungin olohuoneessa sen verran äksöniä, että asiaa selvitellessä aika kului. Onneksi ei ollut kiire hakemaan lapsia päiväkodista tai pissattamaan koiria.


Serkun askarteleman kalenterin pussukasta löytyi sydämellisen hyvä joulua - jos kyltteihin on uskominen. Ja mehän uskomme!


Kotiin päästyä oli takki tyhjä. Paistoin pitsaa ja paketoin joululahjoja ja lopuksi istuin sohvalla neulomassa sukkaa.


Päivän joulukoristeeksi asettelin tyttötontun viereen poikatontun. Siinä ne televisien yläpuolella odottelevat joulupostia tulevaksi.



Sellainen peruspäivä. Talvinen sää ilahdutti.

tiistai 3. joulukuuta 2019

Kurkkaus kolmoseen


Tänään joulukalenterin voimalause vakuuttaa, että timantti on pala hiiltä, jolla on hyvä paineensietokyky. Tämä aiheutti pohdintaa: pysyn mieluummin hiilenä kuin muutun kovaksi timantiksi. Ei niistä paineistakaan olisi väliksi...

Kolme luukkua on jo avattu. Nämä irtoavatkin kokonaan. Keksisiköhän näille jotain uusiokäyttöä?


Serkun yllätyskalenterista löytyi silta, kaarisilta. Nyt onkin kova pähkäily, mihin tämän sijoittaisi.
Onkohan askarreltava minipuutarha? Tai miniMuumimaakso, kun tästä tulee ihan Muumien tarinat mieleen.


Päivän joulukoriste on tonttutyttö, jonka olen ihan itse joskus muinoin rautalangasta vääntänyt kansalaisopiston kurssilla. Isopäinen luuviulu on tämä iloinen ilmestys... Piti tällaistakin askartelua kokeilla, mutta en kovin taitava ollut enkä taitavammaksi tullut.


Päivän puuha oli joulukorttien kirjoittaminen ennen töihin lähtöä. Siinä niitä olisi maailmalle lähetettäväksi.


Aika kasa on nyt kortteja postimerkkejä vaille valmiina. Muutama kortti puuttuu vielä, mutta onhan tässä jouluun aikaa. Ei ole hätä tämän näköinen.


Kun tulin illalla kotiin, ruokapöydällä odotti iloinen ilmestys eli joulupostimerkit kirjoittamiini kortteihin. Setä oli käynyt ostoksilla, kiitos!


maanantai 2. joulukuuta 2019

Toinen luukku


Joulukuun toisen päivän esiin kaivettu joulukoriste on tämä sähkökynttelikkö, joka saatiin vuosia sitten appiukolta joululahjaksi. Se on yksi kauneimmista ikinä näkemistäni kyntteliköistä. Yksinkertainen, harmoninen ja kaunis. Muuta ei tarvita.

Mietelmäkalenterista tuli tsemppiä maanantaipäivään.



Serkku oli piilottanut kalenterin lahjapussiin teematarra-arkin, joka sai minut hymyilemään... Heh, ollaan oltu molemmat kalenterintekijät samalla alelaarilla ostoksilla.


Töihin kävellessä ihastelin taas luonnon jääpuikkotaidetta. Tästä ei koskaan tule Hitonhaudan veroista jäistä ihmemaata, mutta ei haittaa. Pienikin on kaunista.





Illalla oli vuorossa Last Christmas - jouluelokuva Kuvalinnassa serkun seurassa. Nyt ehdittiin hörpätä sopivasti kahvitkin ennen esityksen alkua ja poppapereita popsittiin pimeässä elokuvaa katsellessa.


Tästä elokuvasta tykkäsin enemmän kuin Täydellisestä joulusta. Last Christmas oli taiten tehtyä harmitonta hömppää, jonka tarina oli räikeän epäuskottava, mutta silti sydämellinen ja hyväntuulinen.


Minulle suurimmaksi teemaksi nousi Katarinan perheen ihmissuhteet. Sillä joskus mietin, olenko itsekin Katen äidin kaltainen, joka tekee paljon asioita kuvitellen tekevänsä ne lastensa parhaaksi, mutta sen takia ärsyttääkin lapsiaan suunnattomasti. Huolehtiminen ja rakastaminen voidaan tulkita myös asioihin puuttumiseksi ja arvosteluksi. Vaikka luulisin, että joka ikinen äiti haluaa lapsilleen vain hyvää.


Eli ei ollut Last Christmas suurinta elokuvataidetta, mutta ihan mukiinmenevää viihdettä kyllä. Ei harmita, että tuli lähdettyä. Varsinkin kun seura oli hyvää!

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Ensimmäinen luukku auki!


Se on sitten taas joulukuu! Sinänsä hämmentävää, sillä edellisestä joulusta tuntuu olevan vain hetki, pieni hetki. Mutta niin vain menneellä viikolla pussittelin yllätyksiä serkun joulukalenteriin ja sain sen valmiiksi ihan ajoissa. Uusiokäytin pussit ja kunnon taustalankun, ne ovat siis samat, jotka vuosi sitten serkulta sain.

Aamupäivällä kolusin varastossa ja löysin tämän topakan tonttutytön. Sain tontun lahjaksi esikoiselta joitakin vuosia sitten... Olin sitä ihastellut Amanda B:n myymälässä ja blogissakin asiasta mainitsin. Esikoinen, joka tuolloin asusteli maailman äärissä, luki ihasteluni blogista ja pyysi setää avuksi lahjahankinnassa. Niin vain aattona sitten kaivelin paketista oikean toiveiden täyttymyksen.


Päätin, että otan joulukoristeita esiin yhden päivässä kunnes sitten lähempänä joulua ripottelen esille loputkin, jos vielä tuntuu tarpeelliselta.

Teimme tänään serkun kanssa joulukalenterivaihtarit ja alakuvassa on minun kalenterini tälle vuodelle. Se on samanlainen kuin serkun kalenteri vuosi sitten. Tai no - sisältö on vaihtunut.


Ensimmäisestä pussista löytyi jouluntoivotuskylttejä vaikka korttiaskarteluun.


Yleensä en työmatkalla poikkea kaupoissa, mutta viime viikolla tein poikkeuksen. Kävelin kotiin keskustan kautta nähdäkseni siellä syttyneet jouluvalot. Jotenkin hairahduin sisään Amanda B:n Joulu- ja outlet-kauppaan, jossa oli myynnissä Anne-Mari Westin iki-ihana mietelmäkalenteri. Olin samanlaista katsellut jo sosiaalisen median kanavissa ja kurkistin jo Westin verkkokauppaankin, mutta en kuitenkaan raaskinut tilata. Kun kalenteri nyt yllättäen oli käsien ulottuvilla, ajattelin kohtalon johdattaneen askeleitani, joten olihan ne kaupat tehtävä.




Ensimmäisen adventin ajelulle lähdimme sedän ja serkun kanssa Juvalle Savolaisen Osakunnan Laulajien Seimi-joulukonserttiin. Koska tämänhetkinen käsityöni on ääretöntä tarkkuutta vaativaa, sitä ei voi ottaa reissuneuleeksi. Niinpä päädyin pistämään puikoille tiskirättitekeleen. Kuvassa ensimmäinen versio, jonka lopulta purin ja vaihdoin puikot virkkuukoukkuun. Virkatusta versiosta ei ole kuvaa - jos se joskus valmistuu, laitan kuvan sitten.


Esikoisen kuoron perinteinen joulukonserttikiertue rantautui tänä vuonna Joroisiin, Juvalle ja Puumalaan. Meille sopivin paikkakunta oli Juva ja konsertin ajankohta kello 13 oli vallan mainio.


Olimme jälleen kerran paikalla vallan varhain ja kerkesimme istumaan niin että ehdimme näkemään ja kuulemaan kuoron harjoittelua ja saimme siis mukavasti esimakua tulevasta ohjelmistosta.



Konsertin alkua odotellessa oli hyvin aikaa katsella kirkkoa tarkemmin. Oli siellä hienoja yksityiskohtia.






Konsertti alkoi Johan Sebastian Bachin Soolosellosarjan nro 2:lla, soittajana yksi kuorolaisista. Sellosäestys oli myös ensimmäisessä laulussa, joka oli Ola Gjeilon Serenity.



Ohjelmisto koostui vanhoista tutuista ja tuntemattomammistakin joululauluista. Äänet soivat niin kauniisti ja soinnukkaasti, että kuulija ihan herkistyi. Varsinkin Varpunen jouluaamuna itkettää minua muutenkin, niin nyt oli kyllä oikeasti kyynelissä pidättelemistä. Jotkut sovitukset kuulostivat vieraammilta ja yllättäviltä, esimerkkinä Jouluyö, juhlayö, jonka oli sovittanut Pauli Raitakari.

Oikein kovasti tykkäsin Elsa Koposen sovittamasta Tuikkikaa, oi joulun tähtöset -laulusta, joka alkoi kuin ihmisäänin maalatulla öisellä revontulitaivaalla. Ehdoton suosikkini oli kuitenkin lauluyhtye Rajattoman tutuksi tekemä mainio Ketun joululaulu.

Konsertin viimeinen kappale oli Maa on niin kaunis, josta viimeinen säkeistö laulettiin yhteislauluna. Mutta minähän en voinut kuin suutani aukoa, sillä liikutus puristi kurkussa ja ääni olisi ollut vallan kamala.


Olipa hieno konsertti! Kyllä kannatti ajella Juvalle saakka!

Kuorolla oli kiire jatkaa matkaansa seuraavaan konserttipaikkaan Puumalaan, joten vain pikaisesti halasimme esikoisen ja toivottelimme hyvää illanjatkoa. Meidän porukkamme isällä ja äidillä vahvistettuna ajeli ABC:lle kahvittelemaan ja siellä herkuttelin kauden ensimmäisellä joulutortulla. Hyvältähän se maistui.


Hyvää joulun odotusta kaikille blogini lukijoille! Nauttikaa iloista, valoista ja herkuista!