Villasukkarakkautta

Pitkin kevättä on Kotosen tädin neulepuikoilta pudonnut neuleita, lähinnä sukkia. Blogiin saakka tekeleet eivät ole päässeet, koska kuvaaminen on tökkinyt. Olisin halunnut kuvata valmiit työt jonkun jalassa tai kädessä, mutta sopivaa kuvaussessioaikaa ei ole tullut vastaan. Yritän nyt skarpata ja saada kuviin vähitellen kevään tuotokset, vaikka sitten ihan vain ilman mallijalkoja.

Ensin esittelyyn pääsevät ihanat JonSukat, vaikka nämä eivät todellakaan ole ensimmäisenä valmistuneita. Mutta ovatpa ensimmäiset, joista on kuvat otettuna.

Koko juttu lähti siitä, että lainasin kirjastosta kovasti varatun Jonna Nordströmin kirjan Villasukkarakkautta JonSukat. Kirjan laina-aika oli jonotuksen vuoksi vain kaksi viikkoa ja luulin, että ehtisin vain ihastella malleja. Mutta sitten tuli korona, kirjastot suljettiin, samoin palautusluukut. Yhtäkkiä kirjallani olikin laina-aikaa yli kaksi kuukautta! Eli oiva tilaisuus testata näitä simppeleitä, mutta kiehtovia malleja. Aika moni ohje meni testiin... Syntyi kahdeksat sukat, oho.

Kaikki nämä sukat on neulottu Novitan Seitsemän veljestä -langasta, koska sitä sattui kotoa löytymään monessa värissä. Ensimmäisenä tein SikSakkia JonSukat omaan jalkaan. Ne onnistuivat niin hyvin, että siitä innostuneena en meinannut malttaa ollenkaan lopettaa.

Seuraavaksi testiin pääsi RaitalankaJonit ja tähän malliin rakastuin niin, että tein samalla kaavalla neljät sukat. Ensimmäisenä valmistuivat oikealla olevat sukat. Halusin kokeilla ohjetta myös kahdella värillä tehtynä, valmiit sukat ovat kuvassa vasemmalla.

Halusin kokeilla RaitalankaJoneja myös Marttaraita-langasta tehtynä ja tämän langan ostin. Myös mustaa ja valkoista lankaa jouduin ostamaan lisää. Aika vänkää miten erinäköiseltä samat sukat näyttävät erivärisellä pohjavärillä.

Kinket oli myös mukava ohje. Siitä on olemassa ohje myös näkövammaisia neulojia varten ja sukat on nimetty kirjan tekijän näkövammaisen tädin mukaan.

Jonskit olivatkin edellisten jälkeen tosi helppo nakki, sillä varsi oli lyhyempi ja kirjoneuletta oli tosi vähän.

Viimeisenä tein kuopusta ajatellen vielä JonMarit.

JonMarit sain kuvattua myös kuopuksen jaloissa. Aika kivat tuli, kun oli niin hieno ohje!

Lisää kevään neuleita tulossa esittelyyn tässä kesähelteillä heti, kun saan ne kuvattua ja jutut kirjoitettua. Ei niinkään siksi, että ketään kiinnostaisi, mutta enemmänkin siksi, että enhän minä muuten kohta enää muista, mitä kaikkea on tullut neulotuksi.

Pihapäivitys 2

Edellisestä pihapäivityksestä on muutama viikko ja siinä ajassa pihalla on tapahtunut kasvuräjähdys. Mutta ensin kuitenkin kuvissa pikku kurre, joka yhtenä aamuna temmelsi terassillamme niin, etten meinannut malttaa töihin lähteä, kun piti pienen puuhia seurata. Sen verran vikkelä kaveri oli, että moni kuva meni pieleen siksi että tarkennus osui ihan muualle kuin piti tai vipeltäjästä jäi kuvaan vain häntäkarvat...

Etsi orava!

Pörriäisten pelastamiseksi osa pihastamme on tarkoitus muuttaa niityksi. Hyvällä mallilla ollaan, kukkia on hurjasti! Voi jos vielä kissankelloja tänne ilmaantuisi.. Pitäisiköhän ihan kylvää siemeniä?

Kasvilavoissa perunat kasvattavat ainakin varsia, samoin punasipulit. Kesäkurpitsat ovat taas kasvaneet vauhdilla ja pieniä kurpitsan alkuja on jo monta. Tuleekohan ylitarjontaa? Auringonkukat ovat nousseet taimelle, mutta vankistuvat verkkaan. Noinkohan ehtivät kukkia ennen syyskylmiä?

Harmi, että nappasin kuvan juuri sen jälkeen, kun olin suihkuttanut kasvutoille vettä korville. Varret ovat sen takia vähän pitkin pituuttaan.

Talvikurpitsa on myös lähtenyt terhakasti kasvuun... Taimessahan oli vain ensimmäiset sirkkalehdet, kun sen tähän paikalleen tökkäsin.

Avomaankurkkujen taimet pötköttelevät pitkin pituuttaan, nekin siis kastelun jäljiltä. Kuudesta taimesta neljä on elossa. En tiedä, mikä niille kahdelle tuli... Toisen söi kai joku tuholainen ja toinen vain katosi. Ehkä sekin tuli syödyksi.

Tolvanniemen puutarhalta ostetut amppelit ovat kasvaneet isoiksi ja upeiksi. Terassin amppeleita en nyt kuvannut, mutta tämä ulko-oven vieressä kasvava on näin hieno!

Kosmoskukan kanssa samassa purkissa kasvavat lumihiutaleet ovat kärsineet kuivuudesta. Kosmoskukka ei näytä olevan siitä moksiskaan.

Nyt on saatu nauttia upeista kesäsäistä. Siksi on mukavaa, että pihalla riittää katseltavaa (ja kasteltavaa) silmäniloksi.

Juhannuspäivän patikka

Keväällä kuulin uudesta Kupolan luontopolusta, joka oli tehty Tolvanniemen maisemiin ja jonne pääsisi parhaiten lähtemään Putkinotkosta. Polku kiehtoi, mutta sopivaa saumaa patikointiin ei löytynyt ennen kuin nyt juhannuksena. Koska ei ollut aivan tolkuton helle, uskalsimme lähteä sinne kävelemään ja ottaa vielä mukaan nuo karvaiset kaveritkin.

Ajoimme Putkinotkon parkkipaikalle ja siinä jo tuli vähän tenkkapoo... Mistä se polku oikein lähtikään? Kiertelimme Putkinotkon pihassa ja lähialueilla, mutta polun alkupäätä ei näkynyt. Onneksi paikalle sattui autolla paikallisia, jotka hoksasivat kysyä meiltä, olimmeko luontopolulle menossa ja saatuaan myöntävän vastauksen, neuvoivat meidät oikeaa suuntaan. Olimme olleet ihan väärässä paikassa polun päätä etsimässä. Auton kuljettaja oli se ahkera ihminen, joka on luontopolun metsään merkinnyt ja he olivatkin juuri puhuneet, että parkkipaikalle pitäisi tuoda kyltti, joka ohjaisi polulle. Enemmän kuin kannatettava idea!

Hyvät ohjeet saatuamme pääsimme helposti alkuun.

Ihan polun aluksi tupsahdimme aukolle, jossa näytti olevan valtavasti tulossa villivadelmaa. Paitsi jos tämä helle ja kuumuus jatkuu, vadelmaraakileet kuivuvat korpuiksi.

Aurinkoiselta polulta oli ihana sukeltaa metsän vilpoisaan siimekseen. Seurasimme oransseja reittimerkkejä, joita oli hyvin pitkin matkaa. Paristi huomio herpaantui ja jouduimme palaamaan omia jälkiämme takaisin etsimään opasteita, mutta pääsääntöisesti polulla oli helppo pysyä.

Kosteissa paikoissa oli pitkospuita ja siltoja.

Polku on vähän vajaat kuusi kilometriä pitkä ja sen varrelle mahtuu monenmoista nähtävää. Niin kuin nyt vaikka tämä jylhä kallio.

Vähän väliä pyllötin nenä kohti maata kuvaamassa kukkia, joita en edes muista nähneeni ennen. Niin kuin nyt vaikka tämä raate.

Tupasvilla on vanha tuttavuus, mutta aina se iloisesti sydänalassa sykähdyttää.

Talvikki on ihana.

Polku kulki osittain luonnonsuojelualueella.

Kun kiipesimme korkealle mäelle näköalapaikalle, minulta oli kamerasta akku loppu, eikä äly säteillyt, että olisin siinä vaihtanut uuden akun. Näköalapaikalta näkyi vanha autiotalo, sen pihapiiri ja paljon metsää.

Näköalapaikan jälkeen olimme hetken hukassa, että minne ihmeeseen polku jatkui. Onneksi juuri siinä saumassa minulle sattui soittamaan polun aiemmin kulkenut serkku, joka osasi neuvoa, että piti palata pikkuisen matkaa takaisin päin, niin opasteet löytyisivät. Niinhän siinä kävikin ja matkamme jatkui vauhdikkaasti alamäkeen.

Polku vei meitä kohti autiotaloa ja ennen kuin mökki edes näkyi, löytyi ihana villiintynyt ruusupusikko, joka tuoksui huumaavalle.

Tuvan jälkeen matka jatkui pitkin kärrypolkua ja sen vierellä sain napattua tämän kesän toistaiseksi ainoan perhoskuvani. Facebookissa kyselin, kuka tunnistaa tarkemman lajiimäärityksen ja sedän veljeltä tuli sattuvin ehdotus: kirjoverkkoperhonen. En ollut tällaisesta ennen kuullutkaan!

Yhdeltä aukolta näkyi järvi! Olisiko Haukivesi siellä?

Samalla aukolla saimme tutustua reitin merkkaajan huumorintajuun virnistävän kiven muodossa. Heh, hauska ilmestys, joka sai meidänkin suupielet virneeseen.

Reirin varrella on laavu ja nuotiopuitakin tulen sytyttämistä varten, silloin kun se säätilan ja metsäpalovaroitusten salliessa onnistuu. Meillä oli eväänä vain juomavettä niin itselle kuin koirakavereillekin, joten emme tässä evästelleet. Pienen huilitauon kyllä pidimme.

Nuotiopaikalla ei kyllä tulta ole pidetty aikoihin, sillä siihen oli ilmestynyt mansikkamaa!

Laavulta lähdettyä unohdin kuvaamisen jäi ja nappasin vain yhden otoksen siinä vaiheessa, kun polku kulki läpi satumaisen sananjalkakasvuston. Mutta kaiken kaikkiaan oli kyllä hieno elämys tämä Kupolan luontopolku ihan kaupungin läheisyydessä. Tänne voisi mieluusti tehdä retken toistekin!