Kakkuja kuopuksen kunniaksi

Kun aikaa sitten keskustelimme kuopuksen kanssa ammattiin valmistumisesta ja sen juhlistamisesta, ehdotin pienen piirin pientä kahvittelua jossakin kahvilassa. Yllättävä ehdotus ihmiseltä, joka tykkää kokeilla erilaisia leipomusjuttuja? Varmaan, mutta kahdet rippijuhlat ja kahdet yo-juhlat järjestäneenä hirvitti se tekemisen määrä, joka kotijuhlien järjestämisessä on. Kuopus oli suostuvainen ehdotukseen.

No, niinhän siinä sitten kävi, että kuopuksen valmistumisjuhlallisuudet (verkossa) olivat perjantaina. Kutsumattomana vieraana koko yhteiskunnassa jyllää tuo korona. Ei tullut kahvilakestejä. Tuli kotikestit. Vieraslista oli ennennäkemättömän lyhyt. Vain kummit ja mummit puolisoineen ja perheineen. Kahdet kummit eivät edes päässeet paikalle. Silti vähän jouduimme venyttämään koronaohjeistuksen turvarajoja, mutta porrastamalla vieraiden paikallaoloa ei ehkä ihan suurrikollisia oltu...

Lomaa sain yhden päivän torstaina ja perjantai oli viikkovapaapäivä. Parin viikon ajan kaikki vapaa-ajat pakerrettiin puutarhassa. Näinä parina viimeisenä päivänä kiillotin kotia ikkunoista alkaen ja leivoin ja paistoin. Perjantain riehuin koko päivän jalkeilla aamuvarhaisesta puoliyöhön. Ruoto kitisi ja vinkui, pysähtyä ei passannut.

Lauantaiaamuna heräsin viideltä vajaan neljän tunnin yöunien jälkeen. Ensin tein koiralasten kanssa leppoisan aamukävelyn ja kotiin tultua alustin pullataikinan. Nuoret olivat toivoneet pullaa, vaikka luulin, ettei sitä kukaan söisi kakkubuffetin äärellä. Nuoret olivat oikeassa ja minä väärässä. Hyvin tekivät voisilmäpullat kauppansa.

Jännitystä taikinan tekemiseen toi vehnäjauhojen vähäinen määrä. Puolikarkeita oli aivan liian vähän, mutta onneksi erikoisvehnäjauhopussissa oli pohjat jäljellä. Silti hirvitti, että riittävätkö jauhot yhdessäkään, mutta onneksi riitti! Olisin kokeillut ohrajauhoja lisukkeena, jos taikina olisi jäänyt liian löysäksi.

Taikina kohosi nätisti.

Siitä oli helppo pyöritellä pullapallerot.

Painelin kohonneisiin pulliin voita syvennyksiin ja sokeria päälle.

Uunissa pullerot saivat mukavasti väriä ja voin ja sokerin liitto levisi pitkin pullia ja osittain pellillekin.

Kun pullat oli paistettu oli aika siirtyä koristelemaan jo edellisenä päivänä täyttämiäni kakkuja. Kaikki kakut kostutin gluteenittomalla kauramaidolla.

Voileipäkakkujen koristelu oli tällainen hyvin simppeli. Lämminsavulohitäytteellä mentiin, toisessa täytteessä oli muussattuja keitettyjä kananmunia. Miksi kaksi samanlaista kakkua? Toinen on gluteenittomasta leivästä. (Joka oli muuten tosi hupaa, siitä piti leikata paljon pois reunoja, että sai kunnolliset viipaleet kakkuun.)

Täytekakkuun meni taas täytteeksi mustikka- ja mansikkamousset. Sellaisesta kun itse niin kovasti tykkään. Onneksi nykyään saa noita tuoreita marjoja (ulkolaisia) kaupasta jo näin varhaisessa vaiheessa. Niistä tulee kauniit ja makoisat koristeet.

Olen jo vaikka kuinka kauan halunnut tehdä suklaisen överikakun. Kerran jo luulin pääseväni sitä tekemään yllätykseksi ystävälle... hän kun antoi ymmärtää, että olisi asiallista hänelle lahjaksi kakku tehdä. Ennen kuin kerkesin toteuttaa aatteen, kävi ilmi, ettei ystävä tykkääkään suklaakakusta. Huh, onneksi en turhaan nähnyt kakun tekemisen vaivaa... Se kakku on muuten edelleen tekemättä. Hääkakkukatastrofin jälkeen en mielelläni tee kakkuja tilauksesta tai toiveesta... koska en itsekään koskaan tiedä millainen tekele lopulta syntyy. Hääkakkujutussa maksoin sen verran kalliit oppirahat, että opin kerrasta. Itselle kun tekee, ei niin haittaa jos menee mönkään.

Näiden juhlien alla näin tilaisuuteni tulleen. Nyt jos koskaan kokeilisin överikakkua!

Paistoin suklaisen gluteenittoman kakkupohjan, joka oli himppusen liian kauan uunissa, mutta onnistui muuten ihan nappiin. Väliin tuli muussattua banaania, jossa oli pikkuisen sitruunamehua ja banaanin päälle suklaamoussea, johon upotin vielä vadelmia.

Kuorrutteeksi aina toimiva ja törkeän hyvä suklaakuorrutus. Paitsi että nyt meni jokin pieleen - kuorrute oli liian löysää ja juoksevaa. Ensin olin hyvilläni, että tämäpä on helppo levittää... Mutta helposti leviävä kuorrute valui reunoja pitkin lautaselle sitä mukaa kun sain sitä takaisin nosteltua kakun päälle. Loputa luovutin ja jätin päällysteen röpelöiseksi ja kuorrutteen osittain lautaselle. Osan kuorrutteesta jouduin pyyhkimään pois jääkaapin hyllyltä, se keljutti.

Mutta vaikka kuorrutteen kanssa meni taisteluksi, olin lopulta kakkusta lapsellisen innoissani. Koristelusta tuli mielestäni ihan älyttömän kiva kaikessa ylenpalttisuudessaan.

Suklaakakku oli kivan näköinen, mutta niin imelä, että vieläkin hampaita hirvittää. Onneksi vieraat auttoivat syömisessä.

Tässä ensimmäinen kattaus. Uskaltauduimme istumaan saman pöydän ääreen. Toinen kattaus oli sitten seisova pöytä niin että vieraat saattoivat istua turvavälien päässä toisistaan.

Onnea siis kuopukselle valmistumisesta! Iso urakka ammattikorkeakoulussa on takana ja huomenna alkaa työ uudessa työpaikassa vakituisessa pestissä. Elämä on ihanasti järjestyksessä.

Onnea myös esikoiselle, joka ei ollut juhlimassa kanssamme, mutta joka on nyt suorittanut yliopistossa kandiopinnot tavoiteaikataulussa ja syksyllä jatkuu opiskelu maisteriksi. Kesätyötkin alkavat tuossa tuokiossa, kun koronarajoituksia puretaan. Siis sielläkin kaikki kunnossa.

Äiti täällä on onnellinen.

Luotojärven linnut ja muut luontohavainnot

Lauantaina oli työpäivä. Mutta töistä päästyä kiirehdin kotiin ja ihan saman tien jatkoimme matkaa Luotojärvelle. Haimme saunapuita oman saunan lämmittämistä varten, mutta samalla reissulla kävimme nauttimassa rantasaunan löylyistä, kun se kerrankin oli mahdollista. Pulahdin järvessäkin. Vesi oli jo lämpimämpää kuin kevään ensimmäisellä uintireissulla.

Mutta menin jo asioiden edelle... Ensin pysähdyimme tuvilla. Vanhempien kissa oli hyvällä tuulella ja kerjäsi silityksiä piehtaroimalla pientareella.

Sää oli ihastuttava ja lintujen sirkutus hiveli korvia. Yritin saada konsertoijista kuvia, mutta se oli hieman haasteellista. Pienet livertelijät olivat sen verran vikkeliä.

Kirjosieppo

Kun lintujen kuvaaminen ei ottanut onnistuakseen, napsin kuvia äidin kukkapenkistä. Nämä kuvattavat pysyivät paremmin paikoillaan.

Kissa ihmetteli touhujani. Sen mielestä olisin voinut keskittyä pelkkään kissanrapsutukseen.

Mummolan pihassa on monta lintupönttöä ja niissä kaikissa asukkaat. Tässä yksiössä on pikkuvarpusen koti.

Kylläpä kainaloa kutittaa!

Yrittäessäni saada lintuja kameran etsimeen, ajauduin kukkivan vaahteran alle. Hetken luulin kävelleeni maa-ampiaispesään, sillä sen mahdoton pörinä kävi. Tarkemmalla tarkastelulla huomasin, että puussa oli ihan tungokseksi asti pörriäisiä. Hyvä hyvä!

Navetan takana lenteli lintuja, joiden ääni oli erikoinen. Kuin jostakin tietokonepelistä... Myös siivet pitivät ääntä. Tuli ihan epätodellinen tunne näistä luontokappaleista... Lintujen leikki oli kuin kosiomenot , mutta se lienee mahdotonta. Linnuilla, jotka siis olivat töyhtöhyyppiä, pitäisi olla munat munittuna jo huhtikuussa Luontoportin Internet-sivujen mukaan. Välillä yksi kyyhötti pellolla ja toinen kisaili sen yläpuolella tehden yhtäkkisiä syöksähdyksiä maassa olevan suuntaan. Lentovauhti oli niin vinha, etten useista yrityksistä huolimatta saanut yhtään kunnon kuvaa. Suurimmasta osasta otoksia kohde oli jo ennättänyt lentää ulos ennen kuin ehdin painaa laukaisinta.

Hetkeksi maan pinnalle pysähtyneestä kaverista sen sijaan sain kohtailsen kuvan napatuksi.

Pihan pääskysten valokuvaaminen oli helpompaa.

Yksi ystävällinen pääsky ihan parkkeerasi aitan oven päälle poseeraamaan.

Kun lopulta pääsimme mökille saakka, testasin kameran zoomin kantavuutta ja kuvasin lokkia, joka istui kivellä kaukana rannasta.

Lokin kuvaaminen unohtui hetkessä kun huomasin lähellä rantaa kelluneen koskeloparin.

Kun välillä käväisin autolla hakemassa eväitä, törmäsin oranssiin ötökkään joka lepuutti siipiään auton hattuhyllyllä.

Syötiin, saunottiin ja suunnistettiin kotia kohti tyytyväisenä päivän tapahtumista. Eikös vain kotimatkalla vielä tien viereltä kiirehtinyt karkuun kurkikaksikko. Säntäsivät eri suuntiin, joten samaan kuvaan en heitä saanut. Mutta tässä kuitenkin kaksi kuvaa... en enää tiedä onko kaksi kuvaa yhdestä linnusta vai tulivatko molemmat linnut tallennetuiksi muistikortille.

Elämme lähellä luontoa. Se on hyvä se!

Äitienpäivä koronan varjossa

Tämän vuoden äitienpäiväraportti tulee reilusti myöhässä. Kuten nykyään kaikki päivitykseni... Pääsenköhän enää koskaan siihen leppoisaan elämään, että päivän tapahtumat on illalla naputeltu muistiin blogin sivuille???

Mutta siis - meillä oli koko perhe koossa äitienpäivän aikaan. Se oli minulle paras lahja. Tosin sain tytöiltä materiaakin lahjaksi, niistä kerron tämän postauksen lopuksi.

Omalle äidille tein kakkuja. Lohivoileipäkakun...

ja kermakakun, jossa oli täytteenä mansikoita ja banaania sekä kermaa.

Koristelu tuotti päänvaivaa, kun ei mikään napannut. Lopulta napsin leikkoruusuista koristeet kakun päälle. Helppoa, nopeaa ja näyttävää.

Omalle äidille ostin lahjaksi äitienpäiväkahvia, suklaata ja Enni Mustosen uusimman romaanin Syrjästäkatsojan tarinoista.

Koska korona, vietimme juhlapäivää muistaen turvavälit. Halusimme välttää isovanhempien kotia, joten menimme mökille. Sielläkin kahvit katettiin grillikodan pöydälle ja herkut nautittiin ulkona auringonpaisteessa. Äiti oli paistanut piirakoita ja munkkeja. Olipa meillä herkut!

Kahvittelun lomassa kävi ilmi, että meillä oli edelleen näkemättä mökin lähimaaston nähtävyydet. Nyt pinkaisimme niitä ihmettelemään isä oppaanamme. Hyvin läheltä mökkiä löytyi kumma kuoppa, jonka joku esi-isä on siihen kaivanut. Ei ole tietoa, mikä monttu on kyseessä. Siinä on iso kivi toisella laidalla ja toisella puolella muunlainen seinämä. Ansakuopaksi ehkä liian matala, kellariksi huono, kun on se kiven kylki siinä vieressä... Mikä lienee kuopan tarina?

Isä meni monttuun mittasuhteiden hahmottamista varten.

Montulta matkamme jatkui pienesti. Löytyi hirmuinen kallio luolineen ja lohkareineen. Siellä sitten hämmästelimme, että on Kotosen pariskunta kierrellyt ympäri maita ja mantuja kaikenlaisten kivenjärkäleiden ja siirtokivilohkareiden perässä, mutta lähin kivinähtävyys oli jäänyt tutkimatta.

Täälläkin kasvaa kallioimarretta ihan pehkoina.

Hirmuista louhikkoa oli... Kun kävimme kiipeilemään kohti kallionhalkeamaa, pelkäsin koko ajan, että astun sammaleelle, joka onkin tyhjän päällä ja humpsahdan jonnekin luolan pohjalle. Onneksi selvisimme seikkailuistamme muutamaa naarmua lukuun ottamatta ehjin nahoin.

Seuraavassa kuvassa keskellä menee yli kaksimetrinen setä Kotonen... siinä vähän perspektiiviä kallion jylhyyteen.

Sammal peitti louhikkoista polkua. Vielä oli kivien välissä lunta ja jäätä. Kiipeily ei ollut helpoin nakki. Mutta sinne vaan piti päästä...

Kallionlohkareiden välissä oli loputtoman pitkältä vaikuttava halkeama. Olisi tarvittu taskulamppua...

Seuraavassa kuvassa setä on kiivennyt kallion päälle kuvia ottamaan, kun me muut vain ihmettelimme näkymiä maasta käsin.

Kallion juurella oli sammallaama. Vai liekö sammallammas.

Tuo jylhä kallionähtävyys täytyy käydä myöhemmin tutkimassa tarkemmin. Nyt ei meillä ollut ollenkaan passelit varusteet luolatutkimuksia ajatellen. Kun suunnistimme takaisin mökille, häiritsimme jonkun kävynsyöjän ruokarauhaa. Siihen jäi ateria katetuksi kannonnokkaan odottamaan rauhanhäiritsijöiden poistumista.

Kannon juurella näkyy, että käpyjä on tässä ahmittu jo ennenkin.

Mökkimetsän maasto on kyllä osittain melkoista sammaloitunutta kivilouhikkoa. Onneksi löytyy helpompikulkuistakin maastoa ettei tarvitse tuolla henkensä kaupalla loikkia.

Ihanaa oli löytää matkan varrelta terhakat ketunleivän lehtiesiintymät. Kukkia ei vielä näkynyt.

Sellainen oli äitienpäivän luontoretkuilu. Nyt vuorossa lahjojen esittely:

Äitienpäivän Juhlamokkaa Antti Tuiskun runon kera, Inge Löökin taiteilema kukkapurkkikortti ja Mageet lankakeräkorvikset.

Kuvaan en onnistunut tallentamaan korvakorujen oikeaa väriä. Ovat enemmän roosat kuin kuva väittää. Hauska yksityiskohta nuo neulepuikot :)

Sedältä sain ruukkuruusun, mutta kun en sitä heti kuvannut, se ei nyt ole kaikkein kuvauksellisimmillaan... Kunhan saan sen kesäksi ulos kukkapurkkiin, uskon että uusia kukkia tulee ihasteltavaksi yllin kyllin.

Kiitos lahjoista lapsille ja miehelle ja kiitos hyvästä seurasta kaikille asianosaisille!