maanantai 18. toukokuuta 2020

Pyttysaari


Toisen lomaviikon tiistaina kaivoimme polkupyörät naftaliinista sedän kanssa ja polkaisimme tutustumisretkelle kaupunkikeskustan toiselle puolelle. Siellä Laitaatsalmessa oli siltatyömaa monen vuoden ajan, mutta valmista tuli jo pari vuotta sitten. Minä vaan en ollut eistynyt tekemään tutustumiskäyntiä sillalle. Olen toki monesti istunut autossa sillan yli, mutta tennarini ei sillan asvalttia ollut tallannut. Nyt asiaan oli tuleva muutos!


Sillan vieressä on Pyttysaari, johon siltatyömaan sivutuotteena syntyi kuivin jaloin kuljettava väylä. Kaivoin kameran repusta vasta kun olimme jo jonkin aikaa ihmetelleet Pyttysaaren maisemia. Olipa kaunista!


Vesi on niin kirkasta, että läpi näkyy!



Saarella oli näkyvissä jälkiä muinoin riehuneesta tulipalosta.




Taustalla näkyy uuden syväväylän ylittävä uusi Laitaatsillan silta.


Pyttysaaressa oli mielenkiintoisia merkkejä menneestä ajasta.





Lintujen sirkutus oli kaunis kevätkonsertti ja ulapalla kelluskeli lokkipariskunta.







Pieni saari oli nopeasti tutkittu. Vähän aikaa istuskelimme rannassa nauttimassa upeasta kevätsäästä, mutta pian oli aika palata takaisin alkuun ja poimia pyörät mukaan. Ensin kuitenkin säntäilin vielä napsimassa valokuvia penkereestä, joka yhdistää saaren mantereeseen. Tai siis toiseen saareen, kaupunkimmehan on rakennettu saarille.






Sinne jäi Pyttysaari, keidas kaupungin laidalla.


Rannassa oli hevosenkengän muotoisia kivirakennelmia. Mitähän nämä ovat? Istuimiako?



Sillan toisella puolella on Laitaatsillan telakka. Rannassa kellui monta paattia.





Sillan alla on siistiä ja oikealla näkyy hissi, jolla pääsee helposti nousemaan sillalle korkeuksiin.



Tällä kertaa emme polkeneet sillalle vaan ajelimme herroiksi hissillä.


Huikeat maisemat!




Olipa hauska reissu! Vähän kuin olisi ulkomailla käynyt. Oman kotikaupungin toisella laidalla.

Ja ihan seuraavana päivän saarella oli käyty tekemässä hieno Youtube-video. Tässä siihen linkki (klik)

2 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä niin hienoa, että omassa kotikaupungissa voi matkailla ❤️ Sopivat matkalasit päähän, niin kotikaupunki näyttäytyy aina uudella tavalla ❤️ Bravo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin - aina ei tarvitse lähteä merta edemmäs kalaan. Ihmeellistä ja hienoa löytyy lähitienoiltakin :)

      Poista