Muistelen kertoilleeni jo joskus aikaisemminkin, että olen haaveillut joulusta, jolloin kaikki antamani lahjat olisivat omatekoisia. No eipä tule tapahtumaan! Kun en osaa aloittaa jouluvalmisteluja ajoissa, niin eihän sitä lopulta juuri mitään ehdi.
Tänä vuonna olin ajatellut tekeväni molemmille tytöille joulupakettiin kivat villasukat, mutta ajatuksen asteelle se tuuma jäi. Tuli niin paljon muuta kiirellisempää ja kun eivät nuo tytöt mitenkään erityisen suuressa sukkatarpeessa ole.
Vanhemmille halusin tehdä lahjaksi valokuvakirjan, se alkaa olla jo perinne. Ja olimmehan me käyneet vuoden aikana yhteisillä reissuillakin, joilta oli yllin kyllin hyvää kuvamateriaalia jemmassa. Samasta syystä päädyin tekemään kuvakirjat myös kuopuselle kuopuksen koiralapsista ja kummitytölle kesän yhteisistä hetkistä. Ei ehkä ollut ihan loppuun asti mietitty idea. Varsinkin kuopuksen kuvakirjan kanssa tuli ihan hirmuisen kiire, kun katsoin Ifolorin tiedotteesta vihoviimeisen tilauspäivän väärin. Eli pykäsin kirjan valmiiksi yhdessä illassa ja lopputulos ei tosiaan ole niin viimeistelty kuin olisin toivonut. Ja jos olisin ollut tarkempi deadlinen kanssa, minulla olisi ollut neljä iltaa enemmän kirjatehtailuun.
Muutenkin noita kuvakirjoja värkätessä on koko ajan sellainen tunne, että "tuhlaan" aikaa ja pitäisi tehdä silläkin ajalla jotain hyödyllisempää. Pikkuisen helpotti, kun käänsin ajattelunappulan siihen asentoon, että myös kuvakirjojen tekeminen on lahjojen tekemistä itse, vaikken varsinaista kirjanpainantaa teekään omin käsin.
Kummitädille innostuin neulomaan huivin, kun työpaikalla järjestetyn käsitöiden teemaviikon pop up -tarvikemyyntipöydällä herkullisen oloinen lankavyyhti huuteli: "Osta minut, osta minut". Minähän ostin. Kokeilin sitten vänkää kolmiohuivin neulomistapaa eli loin ensin kolme silmukkaa ja sen jälkee neuloin toisessa reunassa aina tavallisesti ja toisessa reunassa neuloin yhden silmukan oikein ja seuraavasta silmukasta ensin etureunasta ja sitten takareunasta, jolloin yhdestä silmukasta tuli kaksi ja neulomus levisi ihan huomaamatta.
Lanka oli ihanan pehmoinen Katian Infinity Shawl, 100% Virgin Wool eli täyttä merinovillaa ja käsin pestävää. Onneksi tuota ei tarvitse joka viikko olla pyykkäämässä! Langassa väri vaihtui liukuen liilasta mustan kautta kirkkaaseen punaiseen.
Puikkosuositus oli 3,5 - 4, mutta kun ei jemmoissani ollut juuri tuon kokoisia pyöröpuikkoja, otin puikot kokoa 4,5 ja hyvä tuli. Käsialani on napakka ja paksummilla puikoilla sain huiviin paremmin ilmavuutta ja pehmeyttä.
Kuvat otin lumisatessa kotipihalla, joten tuli tuollaiset sumuisen epätarkat...
Käsityön merkiksi ompelin vielä huivin yhteen kulmaan pienen metallisen käden. Näitä ostin Napin ja nauhan pop up -myynnistä ja yllätys - lisää samanlaisia löytyi myös joulukalenteristani.
Huivin voisi sitoa kaulaan eri tavoin ja saada sen näyttämään aina erilaiselta. Mutta enhän minä enää muistanut, miten ne eri tavat menivätkään. Kuopus kuvasi huivin kaulassani näin solmittuna.
Lahjapakettiin huivi pujahti myssyn malliin taiteltuna ja joulusella nauhalla solmittuna.
Pari viikkoa ennen joulua sain esikoiselta viestin. Ystävänsä ja kämppiksensä oli haaveillut sateenkaarisukista, mutta esikoinen arveli, ettei hän saisi sukkia salassa tehtyä. Voisiko äiti...? No tietenkin! Ensin kipaisin Taito Shopista lankaa, jossa piti olla sateenkaaren sävyt.
Mutta tämä ei ollutkaan kuulemma oikean näköistä. Kunnon punainenkin väristä puuttui kokonaan. Mutta kai se kelpaisi, vaikkei ihan toiveiden mukaista olisikaan. Asiaa hauduteltuani päädyin lopulta ostamaan värit omina kerinään, vain sininen löytyi kotoa entisistä jemmoista. Vain Seitsemän veljestä -langasta löytyi sopivat sävyt, mutta nyt oli se kelpuutettava.
Niin pitkä aika on siitä, kun olen seiskaveikkaa viimeiksi neulonut, etten enää muistanut silmukkamääriä ja niinpä ensimmäisestä sukasta tuli liian pieni. Mutta ei hätää, langat kyllä riittävät useampaankin sukkapariin, joten jätin pienen sukan odottamaan ja huitaisin valmiiksi toiset sukat vähän reilummalla silmukkamäärällä. Muuten olen kutakuinkin tyytyväinen väreihin, mutta tuo violetti on kyllä kamalan tumma. Tällaiset niistä tuli:
Kamalasti pääteltävää!
Pitäisi kai opetella se neuloessa päätteleminen. Mutta katselin sitä Internetistä ja päähäni jäi vain kysymyksiä, joihin ei ole vastauksia. Jos joku fiksu neuvoisi kädestä pitäen, oppisin varmasti
Sinnikäs päättelytyö valmistui aikanaan ja pääsin kokeilemaan sukkia omiin jalkoihini ja vähän steppailemaan... Kameran takana hääri kuopus, kiitos hänelle!
