maanantai 8. lokakuuta 2018

Sieniruokia


Toissa viikonlopun sienisaaliista suurimman osan saunotin. Siis kuivatin lauteilla jälkilämmössä. Aika pieneen tilaan menee sen jälkeen iso korillinen sieniä. Mahtuivat kuivattuina kahteen kohtalaisen kokoiseen lasipurkkiin.

Ihan kaikkia sieniä en säilönyt talven varalle vaan kokkasin niistä maistuvia syysherkkuja. Mielessä välkehti ajatus suppispiirakasta, jota olen joskus tehnyt Internetistä löytyneellä ohjeella. Voi olla, että se ohje olisi täältä omasta blogista löytynyt, mutta päätin lähteä uudelle seikkailulle netn syövereihin etsimään uutta ohjetta.

Niitä löytyy muuten ihan tuhottomasti! Suomalaiset taitavat olla melkoista sienipiirakkakansaa! Tosi  monta ohjetta hylkäsin, kun niihin olisi pitänyt olla aineksia, joita ei kaapista löytynyt. Hylkäsin myös ne kaikki ohjeet, jossa pohjaa piti ensin paistaa yksinään ja sitten vielä lisää täytteen kanssa. Melkein hiipi epätoivo puseroon, kun ei sopivaa reseptiä meinannut löytyä. Mutta sitten onni potkaisi Kotikokki-sivustolla.

Simppeli ja yksinkertainen resepti pääsi testiin ja nyt jo tässä vaiheessa voin todeta, että oli muuten hyvää!



Piirakkaan tarvitaan:

125 g voita tai margariinia
3,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kermaviiliä

2 - 3 sipulia
5 - 7 dl kantarellejä tai suppilovahveroita (voi muuten laittaa ihan reilusti enemmän!)
1 dl kermaviiliä
1 dl (ruoka)kermaa
2 munaa
1 dl juustoraastetta
ripaus mustapippuria
suolaa

Tee ensin taikina. Nypi huoneenlämpöiseen rasvaan jauhot ja lisää sekaan kermaviili nopeasti sekoittaen. Laita taikina jääkaappiin lepäämään täytteen valmistamisen ajaksi.


Hauduta paloitelluista sienistä ylimääräinen neste pois pannulla ja lisää mukaan sipuli kuutioiksi pilkottuna. Anna sipulin pehmetä.




Sekoita keskenään kermaviili, kerma, kananmunat, juustoraaste, pippuri ja suola. Lisää seos sienten ja sipulin sekaan.


Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kippaa täyte taikinan päälle ja paista piirakkaa 175 asteessa n. 45 minuuttia.



Piirakkaa tehdessä mietin, että taitaa tulla pikemminkin sipulipiirakka, jossa on vähän höysteenä suppiksia. Sen verran reilusti oli sipulia sienten määrääärään nähden. Ei se kyllä haitannut, piirakka oli herrrrrkullista.


Se oli sellainen suppilovahveropiirakka ja sen taru oli lyhyt. Niin nopeasti se syötiin parempii suihin.


Suppispiirakan menestyksen innoittamana päädyin kokkaamaan kantarelleistä pastaa. Taas piti seikkailla verkossa ja haku tuotti tulosta. Valion sivuilla oli lupaavalta kuulostava Aura-sienipastan ohje.



Minulla oli nippa nappa riittävästi kantarellejä, mutta pastaa olisi ollut yllin kyllin. (Tarvitaan 250 g.)


Laitoin pastaveden kiehumaan ja sillä välin valmistin kastikkeen.

250 g sieniä
1 - 2 rkl voita
1 sipuli
1/2 tl mustapippuria
2 dl (ruoka)kermaa
75 g Aurajuustoa muruina

Hauduta sienistä pois ylimääräinen neste, lisää voi ja sipuli. Anna sipulin pehmentyä. Lisää mustapippuri, kerma ja Aurajuusto.

Kaada kastike kypsän pastan päälle ja sekoita.


Nostele herkku lautaselle, ripottele päälle persiljaa ja juustoraastetta.




Ja ei kun ääntä kohti! Kyllä muuten maistuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti