Melkoista mässäilyä

Jos oli pari edellistä viikkoa kovin työntäyteiset, samaa ei voi sanoa tästä viikosta. Vuoden 2017 seitsemäs viikko meni enemmän humputtelun piikkiin. Kahden työpäivän jälkeen alkoi akkujenlatausjakso, joka - totta puhuen - on ollut melkoista haipakkaa. Huomenna pääsen taas töihin lepäämään, heh.

Tällä viikolla olen matkustanut linja-autolla ihan sydämeni kyllyydestä. Lähes neljätoista tuntia! Kiitos hurjasti kohtuullistuneiden joukkoliikenteen taksojen, reissuaminen on nykyään halpuudella houkuttelevaa. Koska bussin kyydissä istuessa jää aikaa ajattelulle ja sorminäppäryydelle, olen taas paria sukkaparia lähempänä vuoden haasteen toteutumista. Kuvat ovat kamalat, sillä kaiken kiireen keskellä en ehtinyt syventyä asetteluun sen enempää kuin kunnon valaistukseenkaan. Lisäksi tekeleet ovat päättelemättä ja höyryttämättä, mutta tässä kuitenkin pikainen todiste sukkien olemassaolosta:

Valkoisisten sukkien varteen kokeilin uutta neulemallia. Broken seeds -neuleen ohje on Kodin Kuvalehden verkkosivulta. Ensimmäisen kerran tähän hauskan näköiseen pintaan törmäsin Facebook-ystävän seinällä ja heti piti päästä kokeilemaan minunkin. Niin helppoa ja niin näyttävää.

Matkustamisen huono puoli on, että nälkä ei suostu jäämään kotiin. Lauantaina matkailimme esikoisen kanssa kuopuksen luo Mikkeliin. Etukäteen suunnittelimme menevämme einehtimään Pannukakkutaloon, siis koko Kotosen naisväki ja vävykokelas. 

Me matkalaiset olimme perillä Mikkelissä puolen päivän aikaan, mutta pullan paistaminen piti vielä kuopusta kiireisenä. Nälkä oli niin että näköä haittasi, joten suunnistimme Matkakeskukselta suoraan kauppakeskus Akselissa sijaitsevaan Sitruunapisara-kahvilaan. Tilasimme pienet salaattiannokset. Tässä kahvilassa saa todella rahalle vastinetta. Miten iso se iso salaatti olisikaan mahtanut olla?

Ruokailtuamme pistäydyimme muutamassa putiikissa, mutta pysyttelimme vain katselulinjalla. Jossain välissä kuopus ja vävykokelaskin saapuivat seuraksemme. Kipaisimme vielä Wilma ja Wihtori -kirpparilla, josta ei meinannut löytyä mitään ostettavaa. Itse tein löytöni vasta vihoviimeisestä pöydästä ja esikoisen löydöt odottivat kolmanneksi viimeisellä pöydällä. Esikoinen osti kauniin neuletakin ja kesähousut ja löysi kuopuksellekin tyylikkään Benettonin villakangastakin. Omat ostokseni olivat turkoosin sininen pöytäliina eurolla ja toisella eurolla ostin Julie & Julie -dvd:n.

Sen verran oli salaatti jo laskeutunut vatsassa, että saatoimme mennä herkuttelemaan Pannukakkutalon pannareilla. Kuopus ja vävykokelas ottivat viisaasti lettunsa suolaisilla täytteillä, mutta me esikoisen kanssa sorruimme makeaan. Nam!

Pannukakkutalosta suunnistimme kuopukselle kylään ja kahville. Siellä oli tarjolla vastapaistetuista pullista loihdittuja laskiaspullia. Hurjan herkullista kahvin kaverina!

 Vatsat pinkeinä pingoimme illalla esikoisen kanssa bussille, jolla matkailimme takaisin kotiin saunaan ja yöpuulle.

Tänä aamuna oli hauska herätä valkoiseen maailmaan. Yöllä oli satanut lunta kunnon kerroksen ja sade jatkui vain.

Suunnitelmissa oli reissu mummolaan ja siellä hiihtoretki jäälle. Pakkasimme siis hiihtokamppeet autoon ja huruuttelimme perille hyvinkin talvisen näköisessä säässä. Vähän huoletti lämpömittarin lukemien asettuminen nollan yläpuolelle. Oli märkää!

Äiti oli jälleen kokannut rakkaudella. Pöytä notkui herkkuja sienisalaatista ja porkkanalaatikosta lihapaistiin. Jäliruoaksi oli järjettömän hyvää, mielettömän maukasta tyrnikiisseliä kermavaahdon kera.

Olipa hyvä, että olimme ottaneet liikuntavälineet mukaan!

Varustauduimme hiihtolenkille naisvoimin minä, esikoinen ja äitini. Kaikilla monot, sukset, sauvat ja ei kun menoksi!

Noh. Se nyt ei ollutkaan niin helposti tehty... Märkä lumi takertui suksien pohjiin paksuksi kerrokseksi. Pitoa piisasi, mutta luistoa ei ollut lainkaan. Hiihtämisestä tuli kävelyä korkosuksilla. Tai kuin keinupohjakengillä.

Kissa pinkoi edellä ja mourusi meitä pitämään vauhtia. Mutta ei ollut ollenkaan lennokas keli.

Muutama sata metriä umpihankikompurointia riitti. Palasimme takaisin pihaan ja vaihdoimme ulkoilumuotoa. Sää suosi lumiukon rakentamista paljon enemmän kuin hiihtoharrastusta.

Lumiukon piposta on muuten sanottava, että mitäpä sitä ei äiti (mummo) lapsensa ja lapsenlapsensa puolesta tekisi. Sitä antaa vaikka oman hattunsa jälkikasvun lumiukon päätä lämmittämään.

 Lumiukkotalkoiden jälkeen jatkoimme jutustelua sisätiloissa. Samalla kuvasin viikko sitten äidille viemiäni kukkia. Ne olivat jo vähän kuihtuneet, mutta edelleen kiehtovan kauniit.

Huomenna on edessä töihin paluu ja arki. Tulossa onkin kumma viikko. Ei suunnitelman suunnitelmaa etukäteen tehtynä...