sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Puutarhauutisia


Kesän mahti ja kasvun ihme jaksavat aina vain ihmetyttää. Kuin Liisa Ihmemaassa kuljen puutarhassa päivittäin ja hämmästelen aina uusia ihmeitä. Nyt ovat jo kesäkurpitsat innostuneet kukkimaan ja kurpitsanpäkäleitä on pian valmiina herkuteltavissa...


... perunakin kukkii jo...


... ja pensasmustikka tekee enemmän marjoja kuin ikinä.



Herukat alkavat jo kypsyä...


... samoin puutarhavadelmat.


Kun vattupuskien alusia kitkin, sain myös sellaisen saaliin, josta ei niin olisi ollut väliksi...



Hyi puistatus!

Tämän kesän iso ilonaihe on jo vuosia vanha luumupuu. Sain taimen tädiltäni heti kohta, kun olimme tähän taloon muuttaneet. Taimi ei kunnolla kasvanut, tuntui vain kituvan. Ei sitä silti revitty juuriltaan. Viime kesänä se kuitenkin innostui kasvamaan ja tänä keväänä ihmettelin, kun se kukki! Siinä vaiheessa en edes muistanut oliko kyseessä luumu- vai kirsikkapuska... juu, noloa on... Mutta nytpä kasvi pukkaa hedelmää, ja luumujahan siellä on tulossa! Toivottavasti kypsyvätkin, ettei mikään tuholainen niitä sitä ennen tuhoa tai linnut pistele parempiin suihin.


Aikaisin keväällä kukkapenkin särkynytsydän lähti hienosti kasvuun. Sitten tuli paha pakkanen ja kukkaraasu paleltui hengiltä. Nyt kuitenkin ilokseni huomasin, että mullan alta löytyi vielä pikkuisen kasvuvoimaa ja niin vain kasvi lähti uuteen nousuun. Se teki jo yhden kukankin, lyhyeen ja pieneen varteen! Ja kuinka oivalliseen aikaan! Kun olen ollut kovin suruissani yhden päättyneen ihmissuhteen takia. Sinänsä hassua,  murehdin "vieraan" ihmisen pahaa mieltä ja elän mukana murheessa. Vaan minkäs sitä ihminen tunteilleen voi! Kai se vaan on hyväksyttävä, että ilolla ja surulla on aina aikansa eikä elämä aina ole helppoa.



Onneksi yleensä tummimmallakin pilvellä lopulta on hopearaunukset!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti