Lomavarpaat

Kesäkuussa sain eräältä ryhmältä, jota opastin töissä, kiitokseksi pienen lahjan. Antajat vielä evästivät, että se on minulle henkilökohtaisesti. Paketin sisältö oli kesäinen jalkakylpy ja en voinut välttyä hymyillen miettimistä, kuinka se ylipäätänsä olisi voitu työmaalla jakaa.. Muutama sikkare jokaiselle kotiin viemisiksi vai koko liemi suureen paljuun ja sinne samaan sammioon koko poppoon kintut? Jos valita saisi, niin tuo viimeinen vaihtoehto. Siinä sitä taas juttu luistaisi lennokkaasti!

Tänään suunnittelin ensimmäisen ihan virallisen kesälomapäivän kunniaksi suorittaa kotipedikyyrin. Ihan ensimmäistä kertaa elämässäni. Piti siis kokeilla, oppiiko vanha koira uusia temppuja.

Lomafiilis herätti jo heti aamuneljältä ja sen jälkeen ei uni enää malttanut luonani viivähtää. Nousin siis aamuvirkun aikaan ylös ja ennen kuutta olin jo kitkemässä kadunvarren rinnettä. Se ja sen rikkaruohot ovat kaivaneet silmiäni jo kauan. Nyt kyykin rinteessä kaksi tuntia ja revin irti kaksi kottikärrillistä kasvijätettä kompostiin. Rinteeseen paistaa aurinko koko päivän, mutta anivarhaisella paahde ei vielä vaivannut. Pahin reuna on vielä käsittelemättä, mutta vuorikiipeiluasento sai jalat hyytelöksi ja oikean eli kitkukäden pikkurilli alkoi protestoida. Sitä paitsi päivälämpötilakin alkoi kohota joten kuumakin alkoi olla. Loput sai suosiolla jäädä myöhempään ajankohtaan.

Iltapäivällä päätin hemmotella itseäni jalkakylvyllä. Ensin piti tietysti kasata tarvikkeet kaikki käden ulottuville ja lukea ohjeet pussin kyljestä...

Ensin siis yrtit vatiin ja vettä päälle..

Sillä aikaa kun seos hautui, varasin itselleni viihdykettä jalkojen liotusajaksi.

Sophie Kinsella kirjoittaa sujuvasti ja hauskasti kevyttä kesähömppää. Tässä kirjassa en meinannut oikein päästä alkuun juoneen mukaan, sillä se tuntui tavallistakin heppoisemmalta ja turhanpäiväiseltä lukukokemukselta. Tapanani ei ole jättää kirjoja kesken, joten jatkoin lukemista sinnikkäästi. Nyt olen lukemisessa jo yli puolenvälin ja vaikka olen 99 prosenttisen varma loppuratkaisusta, olen utelias tietämään kuinka siihen päädytään.

Kun ainekset olivat muhineet aikansa, lisäsin vatiin vettä. Liemestä tein melkein sietämättömän kuumaa, se kun kuitenkin nopeasti jäähtyy. Oli oikein nautinnollista upottaa jalat kuumaan ja tuoksuvaan seokseen.

Liotuksen jälkeen kuivasin, raspasin ja rasvasin jalkaterät ja leikkelin kynnet. Kylläpä askel olikin kevyt!

Tokihan kesävarpaissa pitää väriä olla! Viime kesänä värini oli turkoosi, mutta tämän kesän väri on pirteä pinkki!

Kylläpä iloisin mielin jalat kiidättivät minut illalla työkavereiden kanssa kesäteatteriin kuskaamaan Nalikkahalkoja Pietariin! Näytelmä oli mainio sekoitus historiaa, huumoria ja mielikuvitusta sekä hämmästyttäviä näyttelijäsuorituksia. Kyllä kannatti lähteä!

Puutarhauutisia

Kesän mahti ja kasvun ihme jaksavat aina vain ihmetyttää. Kuin Liisa Ihmemaassa kuljen puutarhassa päivittäin ja hämmästelen aina uusia ihmeitä. Nyt ovat jo kesäkurpitsat innostuneet kukkimaan ja kurpitsanpäkäleitä on pian valmiina herkuteltavissa...

... perunakin kukkii jo...

... ja pensasmustikka tekee enemmän marjoja kuin ikinä.

Herukat alkavat jo kypsyä...

... samoin puutarhavadelmat.

Kun vattupuskien alusia kitkin, sain myös sellaisen saaliin, josta ei niin olisi ollut väliksi...

Hyi puistatus!

Tämän kesän iso ilonaihe on jo vuosia vanha luumupuu. Sain taimen tädiltäni heti kohta, kun olimme tähän taloon muuttaneet. Taimi ei kunnolla kasvanut, tuntui vain kituvan. Ei sitä silti revitty juuriltaan. Viime kesänä se kuitenkin innostui kasvamaan ja tänä keväänä ihmettelin, kun se kukki! Siinä vaiheessa en edes muistanut oliko kyseessä luumu- vai kirsikkapuska... juu, noloa on... Mutta nytpä kasvi pukkaa hedelmää, ja luumujahan siellä on tulossa! Toivottavasti kypsyvätkin, ettei mikään tuholainen niitä sitä ennen tuhoa tai linnut pistele parempiin suihin.

Aikaisin keväällä kukkapenkin särkynytsydän lähti hienosti kasvuun. Sitten tuli paha pakkanen ja kukkaraasu paleltui hengiltä. Nyt kuitenkin ilokseni huomasin, että mullan alta löytyi vielä pikkuisen kasvuvoimaa ja niin vain kasvi lähti uuteen nousuun. Se teki jo yhden kukankin, lyhyeen ja pieneen varteen! Ja kuinka oivalliseen aikaan! Kun olen ollut kovin suruissani yhden päättyneen ihmissuhteen takia. Sinänsä hassua,  murehdin "vieraan" ihmisen pahaa mieltä ja elän mukana murheessa. Vaan minkäs sitä ihminen tunteilleen voi! Kai se vaan on hyväksyttävä, että ilolla ja surulla on aina aikansa eikä elämä aina ole helppoa.

Onneksi yleensä tummimmallakin pilvellä lopulta on hopearaunukset!

Kakkukatsaus

 

Kesäkuussa kerroin, että olin saanut kunnian leipoa kakut puolitutun pojan syntymäpäiville. Ilmeisesti onnistuin, sillä nyt on pikkuveljen merkkipäivän aika ja isä soitti, että josko saisi toiset samanmoiset. Pikkuveli halusi täsmälleen samanlaiset kakut. Koska olen amatööri ja tykkään tehdä luovasti, yritin ehdotella edes pieniä muutoksia. Ei, samanlaiset piti tehdä, vaikka isäkin yritti pojan päätä kääntää. No, ei siinä mitä, tätihän teki.

Mutta koska kotitekoiset kakut eivät tule koneesta, pieniä eroja kuukauden takaisiin leivonnaisiin sentään tein. Mansikkakakkuun tein myös suklaiset tekstit, jossa oli onnittelu ja päivänsankarin nimi ja ikä. Kun poika isänsä kanssa tuli kakkuja hakemaan, ehdotin tekstien lisäämistä. Mutta ei, kakku kelpasi sellaisenaan paremmin. 

Toiseen kakkuun tein omin päin erilaisen keskustan, eli laitoin kakun keskelle karhunvadelmia. Vähän jännitti, kelpaako luomus. Onneksi kelpasi, varsinkin kun vakuutin, että karhunvattuja popsimalla saa karhun voimat...

Kun leipomaan kävin, tekaisin myös pari tiikerikakkua. Tupla-annoksesta tulee yksi oikein iso kakku ja toinen vähän pienempi. Iso kakku meni juhlasankarin kahvipöytään, mutta pienempi jäi herkuteltavaksi oman perheen kesken. Nyt tuli kunnon kuviot kakkuun, vaikka koskaan en kerroksia hämmentele. Kuviot syntyvät taikinaa kaataen.

Vatkaimen onnistun nykyään aina pöllyttämään, jos ei jauhoilla niin vähintään sitten mausteilla. Tällä kerralla kaakaojauhe värjäsi vekottimen vallan kamalaksi.

Herkkuja alkaa kertyä turhan runsaasti, sillä eilistä lomanaloittajaiskakkua oli vielä jäljellä kolme neljäsosaa. Piti saada apua syömiseen... joten kutsuin nimipäiviään viettävän kälyn meille nimipäiväkahville. Olikin mukavaa istuskella terassilla kahvimukin äärellä ja nauttia kiireettömyydestä.

Lomanaloituskakku

Kesäkuun alkupäivinä tuntui aivan epätoivoiselta ajatella aikaa, joka piti rahjustaa töissä ennen kesäloman alkua. Mutta niinpä vain tänään sain kirjautua töistä lähtiessäni lomalle! Jippii! Neljä viikkoa ilman työvelvollisuuksia ja kellon mukaan elämistä. Olo oli höyhenenkevyt kotiin pyöräillessä. Varsinkin kun ihanat työkaverit saattelivat lomalle lähtijää lämpimin halauksin ja vilpittömin hyvän loman toivotuksin. Minulla on kyllä maailman parhaat työkaverit!

Kotimatkalla jo ennätin pohtia päivän ohjelmaa. Olisipa ollut makeaa heittäytyä terassin pehmustettuun tuoliin hauskan uutuuskirjan kanssa ja siemailla raikasta kesäjuomaa. Mutta ei...

Kotona odotti kolme täytekakkupohjaa. Kaksi niistä menee pienen pojan syntymäpäivätarjoiluksi ja yksi pohja odotti mansikoita ja kermavaahtoa ja Kotosen perheen herkkusuita. Ensin piti kuitenkin pistäytyä kaupassa mansikkaostoksilla.

Kostutus laktoosittomalla maidolla, väliin ohut kerros kotitekoista mansikkamarmeladia, paljon tuoreita mansikoita lohkoina ja pikkuisen banaania ja vielä kermakerros. Kakussa on kaksi välikerrosta ja molemmissa samat täytteet. Päälle kermaa (tai siis Flora Vispiä, joka näin hellesäällä käyttytyy perinteistä kermaa paremmin), ja mansikoita sekä sulatettua tummaa suklaata. Vitsinä vielä tikkarit tuntosarviksi.

Sitten nauttimaan! Mmmmmm, makeaa elämää!

Muumilaakson väkeä

Tammikuussa jo pistin vireille muumiamigurumien virkkaamisen. Pikkutarkka näperrys ja jatkuva silmukoiden laskeminen alkoi tympäistä jossain vaiheessa ja siirryin suoraviivaisempiin käsitöihin. Amigurumien deadlinehan oli vasta elokuun alkuun mennessä - siis loputtoman kaukana. Miksi silloin? No, Tove Janssonin juhlavuoden muuminäyttely pykätään pystyyn elokuun ajaksi työpaikan lastenosaston vitriineihin.

Loma lähenee (aivan pian... vain kaksi työpäivää enää!!!) ja yhtäkkiä heräsin karuun todellisuuteen, että muumihahmot ovat keskeneräisinä lojuneet laatikon pohjalla jo luvattoman kauan. Tällä viikolla päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja hoitaa keskeneräiset valmiiksi. Muita hahmoja en nyt edes yritä värkätä tähän hätään.

Laatikon uumenista löytyi yhdeksän silmätöntä hattivattia, silmättömät Muumipeikko ja Niiskuneiti, jolta puuttuu myös otsahiukset. Lisäksi puolivalmiina oli vartalo, josta en vielä ollut osannut päättää, tuleeko siitä pappa vai mamma.

Projektin etenemisen seuraava vaihe oli viritellä mammapapalle jalat ja häntä. Jalat olivatkin hassut töppöset ja hännän munkinnyöriin tuli kömpelöitä kohoumia. Tuota nyörinpunontaa olisi siis harjoiteltava sinnikkäästi!

Lopulta päätin tehdä anonyymistä hahmosta kuitenkin mamman. Essun ja kassin virkkaaminen oli mukavaa. Toisin kuin tämän aamuinen silmien askarteleminen. Hirmuinen silppuaminen oli huovankappaleissa. Yritin oikaista ja tehdä mustat keskustat joko reijittäjällä tai nahkapaskalla, mutta ei onnistunut kumpikaan. Joka ikinen pikkuympyrä piti saksilla sipeltää. Meinasi turhauttaa pikkuisen...

Lopulta en kuitenkaan hattivattien silmiin edes liimannut noita valkoisia ympyröitä, kun tuntui, että pelkät mustuaiset riittivät. Mutta kylläpä niille tulikin pistävä katse!

Niiskuneidin otsahiukset kiinnitin virkkuukoukun avulla ja mamman essun silitin. Sitten onkin tämä porukka edustusvalmiina näyttelyyn!

Mutta mitä tälle porukalle tapahtuu näyttelyn jälkeen? Sitä ei vielä moni tiedä. Minäkään.