Lupauksia uuden vuoden kynnyksellä

Huomenna on uusi päivä ja uusi vuosi. Tapoihin kai kuuluu vuoden vaihteessa luvata yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Arkeen päästyä lupaukset vain tuppaavat unohtumaan ja jäämään kiireen jalkoihin.

Olen ylen ylpeä itsestäni, sillä kaksi vuotta sitten lupasin olla vuoden karkkilakossa ja se lupaus piti! Vain jouluna annoin itselleni luvan livetä päätöksestä pikkuisen. Uusin lupauksen vuosi sitten ja jaksoin sinnitellä vielä puoli vuotta. Homma kariutui siihen, että sain usein karkkia tuliaisiksi ihmisiltä, jotka eivät päätöksestäni tienneet. Kenellekään en kehdannut kertoa, että kiitos vain nameista, mutta enhän minä näitä syö... Lopullinen niitti oli, kun Sveitsin kummini tuli Suomeen ja minuakin tervehtimään ja toi tullessaan ehtaa ja herkullista Sveitsin suklaata.

Mietiskelin tuossa, että tokkopa se tointaa mitään lupailla. Mutta sitten ajattelin, että lupaus ainakin siivittää yritystä. Ja parempaanhan sitä on pyrittävä tässä elämässä. Siispä lupaukseni vuodelle 2014:

1. En OSTA itselleni karkkia.
Tähän lievennys: Jos ostan karkkia, ne ovat jollekin muulle lahjaksi, tuliaiseksi  tai kakkuun koristeeksi.
Syön kyllä karkkia, jos joku tuo sitä tuliaisiksi tai tarjoaa.

2. Syön enemmän marjoja, hedelmiä ja vihanneksia. Ne ovat hirmuisen hyviä, vaativat vain pikkuisen vaivaa. Mutta eihän elämän tarvitse vaivatonta ollakaan!

3. En osta lisää postikortteja muuta kuin äärimmäisissä tilanteissa. Postcrossing-harrastus jää pakosta vähemmälle Itellan järjettömien hinnankorotusten vuoksi ja kyllä noiden laatikoiden sisältä vielä lähetettävää löytyy...

4. Pistän nämä tossut useammin jalkaan ja lähden lönkyttelemään pitkin teitä. Edestakaiset työmatkat kävellen ovat toki hyvää liikuntaa, mutta eipä lisäliikunta olisi pahitteeksi!

 

 5. Siirryn materian hamstraamisesta siitä eroon pääsemiseen ja järjestyksen ylläpitämiseen. Kun tavaraa on kohtuullisesti, järjestyksen ylläpitäminen on huomattavasti helpompaa. Yläkuvassa on vaatekaappini aamulla ja tuossa alhaalla on tämän hetken tilanne...

Siinäpä sitä - haastetta - tämän tädin tulevaan vuoteen!

Opiksi olkoon

Vielä täytyy joulusta puhua ja tehdä lyhyt loppuyhteenveto onnistuineista ja pieleen menneistä joulun ruoka-asioista ja vähän muustakin. Siksi vain, ettei joka joulu tarvitse samalla tavalla päätään seinään mäiskiä, vaan jos suinkin muistaisi, voisi edellisen vuoden kokemuksista ottaa oppia.

Siispä muistettakoon vuoden kuluttua joulun alla, että:

1. Kukat kannattaa hankkia puutarhalta. Sieltä kukkailon saa paljon paremmalla hinta-laatu-suhteella kuin kukkakaupasta, marketeista puhumattakaan.

2. Jos täti on töissä joulun alla, joululaatikoita ei tarvitse tehdä itse. Saarioisten äidit osaavat homman. Kaksi isoa laatikkoa porkkanalaatikkoa, 3 isoa laatikkoa imellettyä perunalaatikkoa ja yksi pikkuruinen rasia lanttulaatikkoa on sopiva määrä, paitsi jos perheen nuorisolta kysytään. Heille riittäisi vähempikin. Mutta niin kauan kuin vanhemmat saavat määrätä, joulun laatikoilla herkutellaan melkein uuteen vuoteen saakka.

Ainoa harmi tässä valmisruokien luvatussa joulussa ovat nuo foliovuoat, jotka ovat ongelmajätettä, näin kotikäyttäjän näkökulmasta. Onneksi niistä pääsee eroon isojen markettien kierrätyspisteissä.

3. Lihapaisti on parasta, kun sen tekee itse kunnollisesta possunlihasta ja mainiosta hirvenlihasta. Noin 1,5 kg lihaa yhteensä ei ole ollenkaan liioittelua.

4. Kinkku pitää olla harmaasuolattu tuorekinkku ja painoa lihakimpaleella ennen paistamista saa olla viidestä kuuteen kiloa.

5. Rosolli on turha ylellisyys tämän perheen joulupöydässä.

6. Jälkiruokia on turha harrastaa. Varsinkaan appelsiiniriisiä ei tarvitse tehdä, se jää tämän tädin ja esikoisen syötäväksi. Vaikka onkin ylen herkullista ja makoisaa, eikä sisällä rahkaa hippustakaan.

7. Jälkiruokien lailla leivonnaiset voisi jättää tekemättä. Toki jouluvieraita varten on syytä olla kahvileipää, mutta jos mahdollista, niitä pitää tehdä mieluummin vähemmän kuin enemmän. Nytkin pakastin puolet piparileivospellillisestä ja silti heitin osan roskiin sydän verta pirskoen. Niin hyvää kuin se olikin, ei sitä vain jaksanut kokonaan kaiken yltäkylläisyyden keskellä nautiskella. Taatelikakkua on vieläkin jäljellä pari palasta, mutta se onneksi vain paranee vanhetessaan. Minttusuklaapikkuleivät olivat tyystin turhaan väkerrettyjä makupaloja. Joulutorttujahan meillä ei ole enää tehtykään vuosiin, kun eivät ne kelpaa kenellekään ja onneksi en ehtinyt pipareitakaan leipoa, ei niitäkään kukaan kaivannut.

8. Tuoppi-kotikaljaa kannattaa tehdä niin, että laittaa 4 litraa vettä ja kaksi pussia tiivistettä. Sokeria ei tarvitse laittaa suuria määriä, ohjeen pienin määrä riittää.

9. Hedelmiä voi toki ostaa koristeeksi, mutta ei niitä kukaan jaksa syödä.

10. Karjalanpiirakoita, kinkkua ja kylmäsavustettua lohta kahvivieraatkiin mielellään pistelevät menemään tuulensuojaan.

11. Glögiä menee tölkkitolkulla ennen joulua, mutta jouluähkyn yltäkylläisyydessä vähemmän - jos ollenkaan. Joulun jälkeen sitä ei juo enää kukaan, kunnes alkaa lähestyä uusi joulu.

12. Joulu on perheen, onnen ja sydämellisyyden juhla. Vaikkei kaikki olisikaan täydellistä, se ei haittaa. Epätäydellisyys on inhimillistä. Joulunakin!

Appelsiiniriisi, jota kukaan ei halua. :(

Banaaniparka. Se on joutunut odottamaan syöjäänsä epäinhimillisen kauan. Epäilyttää sekin, onko omenoissa inha Kinder-yllätys sisuksissa.

Jouluähky

Lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, imellettyä perunalaatikkoa, lihapaistia, kinkkua, sienisalaattia, karjalanpiirakoita, kylmäsavustettua lohta, appelsiiniriisiä, taatelikakkua, piparileivoksia, minttusuklaapikkuleipiä, suklaakonvehteja, kotikaljaa, Marianne-karkkeja, After Eight -suklaata, cashew-pähkinöitä ja mitähän muuta... Joulupäivät ovat olleet yhtä syöpöttelyä ja kaikki ruoka on vaan niin hyvää! Joku tolkku sentään on säilynyt, sillä vaikka herkkuja on tullut mässäiltyä, olo ei silti ole ylen turvonnut. Eikä ole tarvinnut turvautua lääkärien apuun, kuten joidenkin ylensyöneiden joulunviettäjien on täytynyt tehdä, ainakin jos iltalehtien lööppejä on uskominen.

Tänään postin mukana tulleessa Kodin kuvalehdessä kehotettiin järjestämään juhlia pienimmästäkin syystä. Ehkä siksi, että alkamassa ovat pitkät härkäviikot ilman virallisia, kirkollisia juhlapäiviä. Koska meillä oli jo valmis kakkupohja odottamassa, siitä tekaisin siis jouluähkynlopettajaiskakun. Kuopus tosin ehdotti, että kakku olisi Hannun kakku, päivän nimipäiväsankareiden mukaan.

Kakku on perussokerikakku, kostutettu laktoosittomalla maidolla, välissä itse tehtyä omenahilloa ja kermavaahtoa, johon makua antaa valkosuklaalimerahka. Samaa kermaseosta on kakun päälläkin, mutta koska sitä ei riittänyt reunapursotuksiin, niihin vatkasin Flora Vispiä. Koristeet tein Fazerin värikkäistä kuulista ja keskellä kakkua vielä valkosuklaasydän.

Jospa sitä piakkoin vaikka kahvit keittelisi ja kakkua maistelisi....

Joulu paketissa!

Nyt Tapaninpäivän aamuna voi jo melkein sanoa, että tämä joulu oli sitten tässä. Sää oli koko joulun ajan syksyisen harmaa ja ankea, vettä tuli välillä taivaan täydeltä. Toisaalta ei tarvinnut pakkasen kourissa kärvistellä ja eilisellä kävelylenkillä selvisi ohuella ulkoilutakilla ja -housuilla. Liukkauskaan ei haitannut.

Kotona olisi voinut joulukoristeisiin satsata enemmänkin, mutta tämä joulu meni nyt vähän vähemmällä höösäämisellä. Jospa ensi joulun alla yrittäisin saada vähän lomaa juuri joulunpyhien alle... tai ehkä en. Lienee niitä kanssatyöskentelijöitä, joille se on vielä tärkeämpää. Kynttilöitä on palanut harvinaisen paljon, sillä en yleensä ole mikään tuikkuilija.

Aattona olimme lapsuuskodissa koolla koko lähisuku. Siis veljen perhe, meidän perhe ja vanhemmat. Kun pikkulapsia ei enää ole, joulusta puuttuu se lasten luoma tunnelma, jolloin jännitys on käsin kosketeltava pukkia odotellessa. Lasten ilo lahjoista on aina niin aitoa. Aikuiset eivät enää joko a) niin ilahdu saamistaan paketeista tai b) näytä ilahtumistaan.

Itse olen kyllä hyvin hämmästynyt kaikista saamistani lahjoista ja huomiosta. Olen kai ollut hirveän kiltti. Sain nimittäin kolme todella mieleistä lahjaa, joita en edes osannut toivoa. Olin kyllä kaupassa silitellyt kipukoukkua ja miettinyt, että sellaisen voisin joskus itselleni hankkia. Valokuvatessani tuskailin, että pitäisi olla sellainen putki, jossa olisi enemmän kantomatkaa. Peilistä itseäni katsellessa olen haaveillut kosmetologikäynnistä, mutta olen ajatellut, että en raaski siihen sijoittaa. Ja eikös kiltin joulupukin tuomista paketeista paljastunutkin mm. kipukoukku, Canonin 55 - 250 mm:n objektiivi ja kosmetologin lahjakortti! Oooh!

Näissä yllätyspaketeissa tonttuuden oppimäärän ylittivät rakkaat lapseni, rakas mieheni sekä rakkaat vanhempani. Suurkiitos siis heille!

Lahjapaketeista paljastui lisäksi Iittalan Kastehelmi  -kulho, jalallinen lasiastia, kynttilöitä, servettejä, jalkakylpy, pyyhkeitä, kirja, patalappu, pannunalusia, piparirasia täynnä karkkeja, oravan mallinen herkkukulho ja siihen naposteltavaa, sammutuspeite ja suklaata. Siis yllättävän paljon lahjuksia näin aikuiselle ihmiselle.

Eilen, joulupäivänä, vietimme löhöpäivää kotona. Nukuin kymmeneen, joka on ihan käsittämätöntä minulle. Yleensä olen hereillä jo kukon laulun aikaan tai viimeistään kahdeksan korvilla. Kiireettömän aamupalan (kahvia ja kinkkupiirakkaa, nam!) jälkeen raivasimme tyttöjen kanssa edellisen illan lahjapaperit ja -narut pois vetelehtimästä ja minä tiskasin roikkumaan jääneen käsitiskin. Sitten istuimme sohvaan suklaarasian kanssa ja katsoimme DVD:ltä Oopperan kummitus -elokuvan. Iltapäivällä, hämärän jo laskeutuessa kaupungin ylle, kävimme miehen kanssa happihyppelyllä ja päiväkävelyllä. Juuri silloin ei edes vettä satanut ja oli oikein mukavaa tallustella pitkin katuja. Tuhdin ja herkullisen jouluruokailun jälkeen pötkähdin sängylle kirjan ja karkkipussin kanssa.

Luin Maria Semplen kirjan Missä olet, Bernadette. Olin lukenut siitä arvostelun jostakin naistenlehdestä ja varasin sen kirjastosta, koska kirja vaikutti mielenkiintoiselta. Sitä se olikin! Terävänäköistä ja oivaltavaa tekstiä, ja nautin siitä, että kirja liittyi vahvasti todellisiin tapahtumiin ja faktat olivat kunnossa, vaikka teksti onkin tyystin fiktiivistä. Välillä teksti tosin oli hieman puisevaa, jolloin huomasin omien ajatusteni joutuvan väärille raiteille. En tiedä, johtuiko se omasta väsymyksestä vai todellakin kirjailijan otteen herpaantumisesta.

Joululomaa varten varasin oikein kunnon kasan luettavaa! Taisin hieman yliarvoida vapaa-ajan määrän, sillä en usko ehtiväni urakoida koko pinoa vuoden loppuun mennessä. Tammikuun toinen päivä palaan takaisin töihin, mutta on kai elämää senkin jälkeen. Joten luen lukemattomat sitten ensi vuoden puolella!

Tänään ei ole eilistä enempää tekemistä. Ihanaa. On se hyvä, että joskus voi vetää lonkkaa hyvällä omalla tunnolla. Olemme kuitenkin menossa lasten kanssa elokuviin iltapäivällä. Kaiken löhöilyn vastapainoksi on hyvä jotain liikehdintää saada päivään. Muuten koko päivä on yhtä rentoilua!

Kaikki luukut avattu!

Joulun pieniä salaisuuksia

Tänä jouluna tässä talossa käärittiin paketteihin yllättävän monta kirjaa, paljon patalappuja, pari pulloa ja muita pieniä ja vähän suurempiakin salaisuuksia.

Olin haaveillut paketoivani joka ikisen lahjan harkiten ja yksilöllisesti. Mutta kiirehän se taas tuli! Joten kaupan valmiit lahjakassit ovat oiva apu! Jonakin jouluna vielä keskityn täysin paketointiin ja annan kaiken muun jäädä tekemättä! No... eipä tosin taida sellaista joulua koskaan tulla!

En todellakaan ole kuvannut kaikkia lahjuksia, mutta muutamat olivat niin kuvauksellisia, etten voinut vastustaa kiusausta. Siispä tässä lahjakas kuvakattaus:

Sveitsin kummille

Korttiystävälle

Kirja äidille, appiukolle, veljen tytölle, kummitytölle, ystävälle ja molemmalle omalle lapselle.

Esikoisen kosmetiikkapaketin sisältö...

... ja ulkokuori.

Kuopuksen kosmetiikkapaketti

Serkun perheelle

Miehen siskolle

Veljen vaimolle

Esikosen kipposet

Joulutouhua

Aika on mennyt kuin iltamissa viime päivinä. On ollut monenlaista puuhaa ja askaretta, että huomenna päästäisiin tyytyväisinä viettämään levollista joulua. Tänään minttusuklaapikkuleipiä leipoessani tajusin harmistuneena, että olen vain touhunnut, ja postaukset ovat jääneet unholaan. No, ei se mitään. Jokunen kuva on tullut räpsityksi, joten pienen kuvakatsauksen viime päivien touhuista saan toki aikaiseksi.

Nyt kinkku muhii uunissa, kotikalja päätyi pulloihin hetki sitten ja joulukuusi on tänään haettu kotiin. Taatelikakkua ja piparileivoksia leivoin eilen ja täytekakkupohjakin on paistettuna. Laatikot teki Saarioinen. Joululahjat alkavat olla kasassa, viimeisin valmistui tuossa äskettäin tänä iltana. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, yksi paketti on vielä kaupassa... Lahjoista teen oman jutun myöhemmin.

Nuo pikkuleivät olivat vähän sellainen herätepuuha. Etsiskelin maailman parhaan taatelikakun ohjetta, jonka olen aikoinaan kopioinut Teija Sopasen joulukirjasta. Ennen kuin kakun ohje löytyi, törmäsin piparileivosten ohjeeseen ja päätin leipoa myös pellillisen sitä. Samassa lehtileikkeessä oli minttusuklaapikkuleipien ohje, joka ei jättänyt minua rauhaan vaan oli niin mieltä kiehtova, että olihan resepti testattava. Lehtileikkeen kuvissa pikkuleivät olivat kuin pieniä ruisleipiä ja ihan samannäköisiä kökkösiä sain itsekin aikaiseksi! Maku on tosin kaukana ruisleivästä!

Jouluvalmisteluissa mukavinta on salaisuuksien keksiminen, askarteleminen ja paperin rapina. Myös leipominen on ykköstouhuja. Harmi, että pakollinen siivoaminen haukkaa ison osan valmisteluajasta, sillä työtyökin vie päivästä paljon tunteja. Olen oikonut siivouksessa, esimerkiksi kaapit ja komerot (jääkaappia lukuun ottamatta) saavat pitää syksyn sotkut vielä sisällään. Martatkin neuvovat, ettei kaappeja tarvitse jouluksi siivota, jos ei aio viettää joulua kaapissa! Kunhan kodin yleisilme on siisti, olen tyytyväinen.

Jouluolo on vähän hukassa. Johtuisiko luonnon mustasta olomuodosta, kun lunta ei ole juuri lainkaan. Tai sitten siitä, että työkiireiden takia kaikki jouluvalmistelut jäivät tänä vuonna luvattoman viime tippaan enkä ole ennättänyt fiilistellä ollenkaan. Edes Rajattoman joululevy ei ole soinut meillä kertaakaan tämän joulun alla.

Patalappujen lisäksi tämän joulun höperyyksiin kuuluu valohakuisuus ja askarteluhöperyys. Olen polttanut kynttilöitä varmaan enemmän kuin tähän ikään mennessä yhteensä ja tänään ostin Prisman poistomyynnistä ihanan valokranssin ruokapöydän päälle. Askartelu on kutistunut lähinnä oman lahjapaperin tuunaukseen rypistyneestä puotipaperista.

Jouluruusua olen katsellut pitkin silmäripsin vähän jokaisesta marketista, jossa olen asioinut. Rupusen näköisiä kasveja on ollut tyrkyllä järjettömään hintaan. Sokoksen Kukkakeikarissa olisi ollut terhakoita ja kauniita yksilöitä, mutta hintaakin oli runsaan puoleisesti. Tänään eksyin kuin kohtalon johdattamana läheiselle puutarhalle, josta löytyi loistokukkaset ja tolkulliseen hintaan. Ostin puutarhan viimeiset jouluruusut, toisen itselleni ja toisen äidille. Jouluruusua en vielä ole kuvannut, hoidan homman pyhien aikaan.

Tänään on myös tavattu sukulaisia ja vaihdeltu salaperäisiä kasseja...

ps. Sillä aikaa kun kirjoittelin tätä, oli esikoinenkin päivättänyt blogiaan http://strawberryfilling.blogspot.fi/2013/12/i-need-to-know-now-can-you-love-me-again.html