Ystävyys...

... on kuin pikkuinen ukko,

jolla on taskussa avain ja lukko.

Niillä se sitoo ystävät yhteen,

niin kuin maamies pellolla lyhteen.

Tällaisen runon muistan jo kaukaa lapsuudesta. Pienenä tyttönä minulla oli sellainen vihko, johon liimattiin kiiltokuvia ja ystävät ja tutut kirjoittivat siihen sitten runoja ja mietelauseita. Voi olla, että muisti tekee tepposet, mutta minulla on mielikuva, että ihan oma äitini olisi tuon yllä olevan runon vihkooni kirjoittanut.

Ystävänpäivä on ihan joka päivä. Mutta voihan ystävyyden nostaa edes yhtenä päivänä vuodesta päivän erityisteemaksi, on se vaan niin iso juttu. Vaikka tärkeitä ihmisiä on elämässäni paljon, vain kourallista muistan ystävänpäiväkortilla. Ei vain ole tullut tavaksi lähettää isoa nippua kortteja, mutta erityisesti korttiystäville haluan postia pistää menemään.

Tässä muutama kuva tämän vuoden kirjoitteluista.

Tämän vuoden ystävänpäiväpostimerkit eivät kummoisia olleet. Mutta pitihän niitä teemaan sopivina ostaa kuitenkin.

Ihan kuin tykkääisin näistä Anna-Mari Westin korteista...

Minuakin on ilahdutettu korttipostilla ja hämmästyksekseni myös keväisellä esikolla ja jopa lahjalla!

Esikon sain työkaverilta. Kiitos Sari!

Lahjuksen sain ex-työkaverilta. Kiitos Sirpa!

Riitalle kiitos sydämellisestä nallekortista!

Ystävistä parhaimmalle pienen viestin lähetän.
Kertokoon se kaipauksesta, siitä että välitän.

Helenalle kiitos herttaisesta ystävänpäiväkortista!

Sarille kiitos työkaveripotretista!

Kiitos Railille veikeästä Viirusta ja Pesosesta! 

Outille kiitos hulvattomisa hulamummoista!

Sirpalle kiitos tytöstä postilaatikossa...

... ja kortin kääntöpuolen hauskasta tarrasta. Joku paparazzi on onnistunut ottamaan kuvan retkeilevästä Kotosen tädistä kahvitauolla.

Sirpalle kiitos myöskin kauniista peltirasiasta...

...ja rasian rapean herkullisesta sisällöstä!

Olo on kovin hemmoteltu. Olenpa taas saanut osakseni ihan ylenpalttisesti hyvää.

Olo on iloinen siksikin, että tähän talven keskelle tupsahti muutaman päivän tervetullut lomanen. Suunnitelmia lomaohjelmaksi on enemmän kuin laki sallii. Monelaista hauskuutta on tiedossa. Joten jatkossa tiedossa hienojen hetkien hehkutusta, jos kaikki menee suunnitelmien mukaan. Kannattaa pysyä kuulolla.

Viikolla kuusi

... oli työpäiviä kuusi. Pitkin viikkoa talvinen sää pisti parastaan ja saimme nauttia niin raikkaasta auringonpaisteesta kuin kuulaasta kuun kumotuksestakin. Happirikas pakkasilma lataa akkuja tehokkaasti, niinpä palkkatyön ulkopuolisella ajalla jaksoin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Olen ollut sosiaalinen, käväissyt elokuvissa kuten jo edellisessä postauksessa kerroin, kirjoitellut kortteja, tehnyt pahan kakun ja järjettömän hyvää stifadoa eli kreikkalaista lihapataa, tehnyt kotihommia, neulonut, ulkoillut, värjännyt pääni, valokuvannut...

Kuopukselle valmistui nimipäivälahjaksi villasukat. Itselleni olen tehnyt samanlaiset joskus aiemmin. Ja jos nämä jonkun mielestä näyttävät kummallisen tutuilta, niin työkaverille väkersin joululahjapakettiin samalla mallilla varpaanlämmikettä.

Torstaina halusin leipoa pitkästä aikaa ja testasin Yhteishyvä-lehdessä olleen Earl Grey -kakun. Varasin kaikki aineet esille ja ryhdyin puuhan suunnilleen vihellellen.

Taikinan valmistuttua ihmettelin sen vallan löysää koostumusta, mutta tyrkkäsin kuitenkin tekeleen uuniin korppujauhotetussa vuoassa.

Ohjeenmukaisen paistoajan päätyttyä tökkäsin kakkua tikulla. Tikkuun jäi taikinaa, joten vuoka pääsi takaisin löylyyn. Kymmenen minuuttia lisää paistamista ja otin kakun uunista. Kohoamista oli tapahtunut huolestuttavan vähän. Kakku sai hetken aikaa jäähtyä vuoassaan ennen kumoamista.

Kakku oli hämmentävän matala. Eikä se onnistunut muutenkaan. Koepala kertoi koostumuksen olevan tiivis nitsikka eikä ollenkaan mukavan kuohkea ja kupsakka. Mikä ihme meni myttyyn? Ainekset ainakin mittasin huolellisesti ohjeen mukaan.

Koska kakkua ei voi kehua, en jaa reseptiä. Tätä ei kannata tehdä toiste. Paitsi haluaisin kyllä kokeilla reilummalla jauhomäärällä.

Leipomuskatastrofi ei tätiä lannistanut vaan seuraavana päivänä riensin kiireesti töistä kotiin kokkailemaan herkkukastiketta kylään tuleville kuopukselle ja vävykokelaalle. Olin epävarma onnistumisesta, sillä ruokaan tuli paljon meille vieraita mausteita. Stifado onnistui yli odotusten ja lihapata maistui meille kaikille. Koska sapuska oli menestys, teen sitä toistekin, vaikka kolmen tunnin haudutusaika onkin pitkä. Nyt ei ole kuvia sen enempää teko- kuin tarjoiluvaiheestakaan, mutta palaan asiaan, kunhan kokkaan tätä herkkua seuraavan kerran.

Tänään autoilimme Luotojärvelle koko konkkaronkka eli Kotosen setä ja täti, Kotosen kuopus murustensa eli vävykokelaan ja koiravauvan kanssa. Äidillä oli viikolla syntymäpäivä, joten menimme onnittelukäynnille vähän jälkikäteen. Äiti tarjosi meille herkkuruokaa, jonka jälkeen piti lähteä vatsanvajennuskävelylle järven jäälle. Myös kultainen kummitätini tupsahti paikalle, joten meitä innokkaita ulkoilijoita oli viisi reipasta ihmistä ja yksi kaikkein reippain koira.

Aurinko teki töitä koko viikon, joten nyt sunnuntaina sekin vietti vapaapäivää ja lepäsi pilviverhon takana. Ei se haitannut, eipähän niin paljoa häikäissyt!
.

No, tulkaa jo!

Oi miten ihanaa onkaan pinkoa jäällä ilman pantaa ja talutushihnaa. Vapaus!

Hups, aika monta koirakuvaa... mutta kun tuo pieni vintiö on niin veikeä...