Lankahamsteri

Njaahans, viime viikon jälkeen viikonlopun koittaessa Kotosen tädin jaksaminen oli saman näköistä kuin viikon maljakossa lojuneiden tulppaanien. Ei kehumista.

Meillä oli maljakollinen kuihtunutta kauneutta. Sinänsä ihan viehättävää, mutta kuitenkin niin masentava näky, että viskasin työnsä tehneet tulppaaninjämät somistamaan kompostin sisustaa. Vähän sipistelin kotia muutenkin, mutta suuremmat siivoukset jäivät hamaan tulevaisuuteen.

Lauantain ohjelmistoon kuului kauppareissu aamupäivällä ja nimipäiväajelu mammulaan Luotojärvelle iltapäivällä. Setä ja kuopus olivat käyneet perjantaina Citymarketissa ja kuopus oli saanut hyvässä tarjouksessa olleita Nalle-lankoja sukkalangoiksi. Tätiä jäi lanka-ajatus vaivaamaan ja niinpä suunnistimme ruokaostoksille Cittarille. Kaiken muun lisäksi kotiutin kaupasta itsellenikin lisää neulottavaa ja myös äidille päätin viedä iloisen värisistä langoista kootun kukkien korvikkeen. Setä osti kyllä oikeitakin kukkia sekä anopilleen että vaimolleen. Kiitos!

Luotojärvelle ajelimme Kerimäen kirkonkylän ja Suopursun kautta. Ostin alkutalvesta Suopursusta Usva-lankoja useamman kerän tietämättä tarkalleen mitä niistä syntyisi. Nyt olin ottanut lilan sävyisen langan käsittelyyn krokotiilivirkkauksella tehtyyn huiviin. Lanka ei riittänyt, joten piti kurvata ostamassa lisää. Kuinka ollakaan, Usvan lisäksi minun ja kuopuksen mukaan kaupasta lähti vielä kuusi kerää utuisen kaunista Huurre-lankaa. Se kun oli niin mainiossa tarjouksessa...

Sunnuntaina läksimme extempore-ajelulle Mikkeliin ja Mäntyharjulle. Kyyditsimme kuopuksen ja kaverinsa Mikkeliin ja sukuloimme samalla Mäntyharjulla. Mikkelissä käytiin taas kaupassa ja nyt ostimme... lankaa! Kuopus pyysi äitiäni neulomaan hänelle kettulapaset. Mummohan suostui, mutta lupasimme itse hankkia langat. Oikean väristä punaoranssia lankaa ei löytynyt, mutta lapasiin tarvitaan muitakin värejä, joten ne jo hankittiin.

Jatkossa minun täytynee pistää silmälaput silmille aina kun lähestytään kauppojen lankahyllyjä. Kotona on materiaalia vaikka mihin virityksiin...

Suopursussa sain valita kaupan päälle vielä yhden aiemmin ilmestyneen Novita-lehden. Olipa vaikeaa tehdä päätös, mutta melko nopeasti päädyimme kuopuksen kanssa kuvissa näkyvään ohjepumaskaan.

Sorruin shoppailemaan viikonloppuna muutakin... Mikkelistä palatessamme alkoi nälkä ahdistella, joten poikkesimme tankkaamaan murkinaa Juvan ABC:lle. Kuvut kylläisinä pistäydyimme vielä Marimekon Outlet-myymälään. Se oli menoa se. .. En edes katsellut vaaterekkejä, mutta poistuin kaupasta kahden uuden räsymatto-kuosin kännykänkuoren (normihinta lähemmäs 40 €/kpl, nyt 2 €/kpl), korttipaketin (5€) ja pirput parput -kuosisen pussukan kanssa. Nyt on kalenterikynille oma säilytyspussi. Täytyypä olla tyytyväinen!

Torstai oli toivoa täynnä

Viime torstai oli poikkeuksellinen päivä monella tapaa. Monta kertaa piti kiitellä työkavereiden joustavuutta.

Torstaisinhan minulla on yleensä aina iltavuoro, mutta nyt oli torstai-illalle sukeutunut muuta menoa, joten sain vaihdettua iltavuoron tiistaiksi. Aamuvuorostakin liukenin vähän pidennetylle ruokatunnille, mutta siihen oli oikein hyvä syy.

Abiturientit lopettivat koulun penkkien kuluttamisen, viettivät penkinpainajaisia ja ajelivat penkkariajelua karkkeja heitellen. Koska kuorma-auton lavalle kiipesi myöskin Kotosen kuopus, täti varustautui kadun varteen hyvissä ajoin ennen puolta päivää kamera kaulassa killuen. Sinnikäs odotus sai arvoisensa päätöksen, kun ensin alkoi kuulua mahdoton älämölö ja sitten jo näkyikin autoletka ja joka auton kyydissä lavallinen mielikuvituksellisiin asuihin pukeutuneita tulevaisuuden toivoja.

Ensin tuli kolme kuorma-autoa lastinaan lyseon lukion abiturientteja ja niiden perässä taiteelliset taikkarilaiset kahdella lavalla. Taikkarilaiset lauloivat ja lausuivat rytmikkäästi iskulauseitaan. Sain osakseni kunnon karkkisateet, liekö syynä ollut kamerani vai se, että melko moni abi taisi tunnistaa meikäläisen. Otin ajelijoista lähikuviakin, mutta en niitä tässä julkaise, koska keneltäkään en ole erikseen lupaa kysynyt.

Siellä se auton lavalla hymyili aurinkoisena meidänkin Hermione. Tylypahkalaisia olikin taikkarilaisissa useampia, samoin Muumilaakson väki oli hyvin edustettuna.

Töissä tarkistin karkkisaaliini... namusia oli reilusti, miltei pipollinen. Niistä riitti työkavereillekin.

Työpäivän jälkeen työkaverin kanssa kipaisimme välipalalle Sokoksen Pressoon.

Oli tarpeen tankata, sillä illaksi oli sitä ohjelmaa, jonka takia en voinut olla töissä. Ostin työkaverille joululahjaksi Hopealusikat koruiksi -kurssin Taito Shopilta ja menin itse mukaan. Oli taas vaikeaa päättää, mitä sitä oikein tekisikään... Käytin suhteettoman paljon aikaa yhden lusikanmokoman kanssa. Siitä olisi tullut kaunis sormus, jos olisi tullut... Se ei kurja ketku suostunut antautumaan, vaikka monet kerrat sitä kuumensin ja yritin nakutella uuteen muotoon. Lopuksi turhautuneena yritin sitä pihdeilläkin kesyttää, mutta pakko oli myöntää että lusikka päihitti tädin 1 - 0.

Välillä taas kahviteltiin ja ihasteltiin upeita astelmia myyntitilassa.

Mitään valmsta en kahden ja puolen tunnin aikana saanut aikaiseksi. Mutta hällä väliä. Kurssi jatkuu tulevana torstaina ja mennyt viikko on ollut puuduttavan uuvuttava ja voimia vievä. Siksi en kyllä viitsi yhden kurssi-illan tuotoksista hirveästi huolta kantaa. Voihan sitä vain nauttia hyvästä seurasta ja käsillä tekemisestä. Ei sillä lopputuloksella aina niin suurta väliä olekaan.

Rajaton ystävänpäivä (Kulturelli-Elli, osa 5)

Ihan ensin on huokaistava helpotuksesta, että ylipäätään olen tässä näitä höpötyksiäni kertomassa täysissä ruumiin (vaika ehkä en ihan täysissä sielun) voimissa. Nimittäin eilen illalla satoi lunta. Yöllä satoi lunta. Tänä aamuna satoi lunta. Töihin lähtiessä kiskoin koipiini talvikelin luottojalkineeni eli nastapohjaiset Icebugit. Niillä on pahimmatkin jääkelit selvitty ja kävelyvauhti on saanut olla ihan rivakka.

Lumen tulo oli ollut sen verran runsasta, että kaupungin koko aurauskalusto oli lähtenyt liikkeelle jo kukon kiekuessa ja kävelytiet oli huolellisesti kiillotettu peilikirkkaiksi curling-radoiksi. Hiekkaa ei tietenkään kannattanut sinne kylvää. Olihan uusi auraussessio joka tapauksessa edessä myöhemmin päivällä ja silloinhan hiekat lentelisivät suotta tienposkeen.

Vasta-auratuille väylille oli ennättänyt sataa lumiukkotarpeita parin sentin verran siinä vaiheessa kun täti työmatkansa aloitti. Nuoskalumi takertui tarmokkaasti tallukkaan pohjaan niin, että tavan talvijalkineesta sukeutui ennennäkemätön korokepohjakenkä. Näillä uusiokengillä sitten pingoin eteenpäin ja noin kymmenen askelen välein suoritin tyylipuhtaita spagaateja, piruetteja ja pyörähdyksiä. Käsityöskentelystä en olisi saanut taitoluistelutuomareilta hyviä pisteitä, sillä sulavuus, sulokkuus ja esittäminen olivat tyystin hukassa. Pikemminkin liikkeet olivat äkkinäisiä ja töksähteleviä, vaikka pitkiä liukuja harrastinkin. Hymykin oli hukassa, sillä moinen yllätyksellisyys ei esittäjästä tuntunut lainkaan mukavalta, vaan suorastaan hengästyttävän pelottavalta, vaikka mahdollista yleisöä yllättävät pellemäiset luisteluyritykset saattoivatkin huvittaa.

Tämän aamuinen työmatkareippailu toi väistämättä mieleen muinoisen hiihtoretken, joka tapahtui aikana ennen kuin tädistä tuli bloggaaja. Sillä hiihtoreissulla pito oli loistava! Ylämäetkin saattoi kävellä ylös suorin suksin, mitään haarakäyntiä ei tarvinnut harrastaa. Luisto taas... no, kaikkeahan ei voi saada...

Siltä hiihtourheilukerralta setä lohkaisikin, että keräsin ladun mukaani ja sitten meillä oli kotona 20 km hiihtolatua, joka ei sopinut mihinkään....

Mutta menkäämme vihdoin asiaan, eli tarkoitus oli hehkuttaa eilista ystävänpäivää. Setä Kotosen ostamat tulppaanit ilahduttivat vielä ystävänpäivänäkin. Ystävänpäiväkortteja löytyi pitkin viikkoa postilaatikon pohjalta riemastuttavasti.

Ritan ystävänpäiväkortin mukana tuli näin täti-ihmiselle sopivat isoäidinneliömuistipelikortit. Ei ihan helpoimmasta päästä muistaa missä parit ovat, mutta ylettömän hienot! Viikonloppu oli sen verran kiirusta matalalentoa, etten vielä ehtinyt leikellä paloja irti toisistaan ja pistää peliä pystyyn.

Ystävänpäiväksi sattui myös vanhemmiltani saadun joululahjalahjakortin lunastaminen. Mielettömän hieno lahja! Siihen sisältyi monta osaa..

Vähän yli yhden sonnustauduin valtatien varteen bussipysäkille kyytiä odottamaan. Samoihin aikoihin paikalle pelmahti myös seuralaiseni. Alun perin matkalle mukaan piti lähtemän kälyni, joka sai samanlaisen joululahjuksen. Mutta koska hän ei muilta kiireiltään ennättänyt kulttuurielämyksestä nauttimaan, sain mukaani hyvän ystävän. Matka-Kososen bussilla matka alkoi kohti Juvaa.

Juvalla bussi vei meidät ensin Partalan kartanon kahvipöytien äärelle. Kartanossa oli kahvipöydän takana äärettömän mukava naisihminen, joka oli kuin syntynyt asiakaspalveluun. Iloinen, mutkaton, huomaavainen ja ammattitaitoinen. Pisteet siitä sinne kahvipaikkaamme!

Usein etsitty ovi

Ihana taulu! Perhonen kruunaa koko komeuden.

Meille oli kahvin kera tarjolla sekä suolapalaa että makeampaa kakkua. Lohipiirakka oli maukasta ja tyrnitorttu aivan mielettömän hyvää!

Monenlaisia valoja oli tiloissa, nämä yhdet hienoimmista.

Kahvittelun jälkeen saimme pääsyliput varsinaiseen päämääräämme. Kartanolta oli vain lyhyt ajomatka Juvan kirkkoon. Olimme paikalla hyvissä ajoin, mutta silti parhaat paikat oli jo viety.

Konsertti oli upea, kylmiä väreitä, kananlihaihoa ja melkein liikutuksen kyyneleitä aiheuttava mieletön elämys. Essi Vuorelan ensimmäisistä heleistä sävelistä kansanmusiikin, gospelin ja popmusiikin kautta viimeiseen taianomaiseen tahtiin saakka. Miten ihmeellinen voi ihmisen ääni olla, kuinka kauniisti se voikaan soida? Ryhmä toimii niin hyvin yhteen, että se on kuin yksi ainoa elollinen olento. Henkilökemiat toimivat. Äänet soivat ja soljuvat, kaikuvat ja sitoutuvat toisiinsa hämmentävällä tavalla. Jussi Chydeniuksen rumpuimitaatiot ovat miltei mahdotonta järjellä käsittää ja saman miehen matala basso hämmästyttää aina. Essi Vuorelan äänestä tykkään myös eivätkä muutkaan huonoja ole. Tässä konsertissa oli pelkkiä onnistumisia, mutta ehkä mieleenpainuvin oli Hannu Lepolan esittämä Under Preasure. Vaikka kyllä Jos sanot oli myös hieno... ja Butterfly... ja Katosimme kauneuteen... ja ja ja... ihan ne kaikki!

Kuvien ottaminen oli hiukka haasteellista, kun en kehdannut nostaa pyllyä penkistä ja edessä istuneiden päänupit tuppasivat aina jokaiseen otokseen. Salamavaloakaan en tohtinut väläytellä, joten useimmat kuvat ehtivät tärähtää pitkän valotusajan kuluessa. Mutta muutama maistiainen tässä:

Kun konsertti loppui, yleisö taputti seisaallaan. Kesken taputusten halusi Juvan Rotaryklubin puheenjohtaja aloittaan kiittelynsä, joten tuntui että koko juttu jotenkin lösähti ja loppui kesken. Esiintyjät kuitenkin saivat kukkien sijasta kassit, joissa oli ainakin paikallista hunajaa, villasukat ja saunavastat.

Kuten Villihanhen laulussa sanottiin: Täällä mun onneni elää! Eli ei kun elokuuta ja Rajattoman Olavinlinnan konserttia odottamaan!

PS. Tekstissä on ainakin kolme roikalemaista yhdyssanaa. Kirjoittaessani mietin, ovatko ne oikeita sanoja ollenkaan. Väitän, että ovat...