Kirppisvilosohviaa

Olen vähän miettinyt...

Jos ympärillä on kauniita asioita, ihminen jaksaa olla kauniimpi persoona. Enkä todellakaan tarkoita ulkoista kauneutta. Jos näkee asioita, joista tulee hyvä mieli, jaksaa porskuttaa eteenpäin vaikeimpinakin hetkinä ja jakaa positiivisuutta eteenpäinkin. Ajatuksiaan voi muokata ja synkimmästäkin syyspäivästä löytää ilon aiheita.

Nykyään en juuri koskaan käy shoppailemassa. En oikeastaan tarvitse ympärilleni enempää tavaraa ja yritän säästää rahaa, että olisi  mahdollista matkustaa ja nähdä maailmaa. Mieluisinta matkaseuraa on oma perhe ja jos mielin saada koko porukan samalle matkalle, pitää olla euro poikineen pinossa.

Ostaminen ja uuden hankkiminen on kuitenkin jollakin tavalla terapeuttista. Pelkkä ruokatarvikkeiden ostelu ei tätä viettiä tyydytä. Naisen on saatava joskus jotain hömppää ja turhuutta. Siinä kohdassa astuvat erilaiset kirpputorit kuvioihin. Pöydät notkuvat tavaraa, joka on jollekin turhaa, mutta toiselle suuri aarre. (Paitsi että maailma on hukkumassa turhaan roinaan. Suurin osa kirppareiden tarjonnasta ei kelpaa kenellekään.)

Itse haravoin katseellani pöytien tarjontaa yrittäen löytää jotain sykähdyttävän ilahduttavaa, kaunista ja tarpeellista. Olen myös vakaasti sitä mieltä, että kirppistuotteet eivät saa maksaa paljoa. Eli vaikka kuinka ihana rompe kävelisi vastaan, en sitä kotiuta, jos hintaa on hutkaistu hirmuisesti. Kirppareilla voi tienata, jos osaa hinnoitella tuotteensa niin, että joku raaskii maksaa pyydetyn hinnan. Parasta on, jos sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä hinnoitteluun. Mutta ainakin vaatteita on kirppareilla niin valtavasti, ettei edes olematon hinta takaa menekkiä.

Kunnon löytöjä voi tehdä, jos jaksaa sinnikkäästi katsella ja tutustua tarjontaan. Helmet pitää löytää romun ja roinan joukosta. Kirpparille ei parane pistäytyä, jos aikaa on vain hetkinen. Tosin pikavisiitilläkin voi tuurilla tehdä loistolöydön, mutta vaarana on sekin, että bongaa pöydän täydeltä houkuttelevia tuotteita sopuhintaan, mutta aika ei anna myöten tehdä tarkempaa syynäystä. Se on kirpparihain painajainen.

Toinen painajainen on, että jää epäröimään eikä heti poimi mukaansa houkuttelevaa tuotetta. Kun sitten hapittaa hirmu kyydillä löytöä hakemaan hetken perästä, joku toinen, joku nohevampi, on sen jo napannut omaan koppaansa. Eikä voi syyttää kuin omaa tyhmyyttään, että kippo, kappo, kupponen tai mekko meni sivu suun. Tappio voi olla kirvelevä. Siksi jokainen "haluaisin/voisin ostaa" -tuote pitäisi poimia mukaan saman tien ja harkintaa voisi sitten tehdä samalla, kun löytöretki jatkuu toisissa pöydissä. Jos lopulta päätyy jättämään houkutuksen ostamatta, pitää palata takaisin omia jälkiään ja viedä löytö takaisin alkuperäiseen löytöpaikkaansa. Tämä palautuslaiskuus voi olla syynä, ettei kaikkia houkutuksia tule ottaneeksi kierrokselle mukaan koppaan.

Minä metsästän kirppareilta yleensä keräilemieni astiasarjojen osasia, pieniä pitsiliinoja, kaitaliinoja, Marimekon tai Pentikin tuotteita, lankoja, kirjoja, dvd-levyjä, koruja ja joskus vaatteitakin. Viime aikoina olen toivonut törmääväni Paddington-elokuvaan ja alpakkalusikoihin. Eipä niitä ole näkynyt. Mutta ei kirpparilta ole tyhjin käsin tarvinnut poistua...

Olen löytänyt mm. nyörinpunomisnuken, kunnollisen paksun ja napakan huovutetun pannunalusen ja houkuttelevan värisen emalimukin. Pannunalunen oli 5 euron hintaan kirvelevän kallis ja oli kyllä vähällä ettei se jäänyt ostamatta. Muki on askarteluja varten... Ja nyöri... mitenkähän sitä tuolla härpäkkeellä oikein punotaankaan? Paketissa oli kyllä ohje, mutten oikein ymmärtänyt.

Kuvissa näkyvä Pentikin tablettikin on muinainen kirppislöytö. Maksoi muistaakseni huiman euron verran!

Vaaterekkejä en oikein jaksa plarata läpi. Mutta siitä huolimatta olen muutaman paidan viime aikoina napannut mukaani. Pinkki Espritin pitkähihainen t-paita maksoi vain euron (!!), mutta upean sininen paljettipaita maksoi kokonaista 4 €. Enkä olisi sitä ostanut, ellei olisi ollut tiedossa menoa, johon paita sopi paremmin kuin nyrkki silmään...

Jaa - mikäs se tuossa kuvassa on? Ei kirpparilöytö ainakaan! Salaisuus selviää seuraavassa postauksessa...

Ja sen verran tämä kirpparivilosohvi vielä tätä suloista suomen kieltä mielessään pyöritteli, että jos olisin kirjailija, niin jossakin kirjassani seikkailisi sankaritar nimelta Sohvi Vilo. Vaan onneksi en ole.

Valoa pimeässä

Sääennuste lupasi Etelä-Savoon lumikinoksia tälle päivälle ja joka puolella kaupunkia oli kaiken maailman joulunavaustapahtumia. Täti kuitenkin heräsi aamuyöllä valmistautumaan töihin lähtöön ja tallusteli läpi pimeän ja räntäsateisen kaupungin työmaalleen seitsemän seutuvilla.

Työkavereiden kanssa vähän nolostellen toivoimme hiljaista ja rauhallista työpäivää, viikko kun on ollut jo melkoista pyöritystä. Päivä käynnistyi hieman hitaasti, mutta ettäkö olisi ollut hiljaista ja rauhallista...? No eipä! Hulinaa riitti vielä tällekin päivälle, mutta niin vain alkaa uusi atk-ohjelma jo tulla tutuksi ja selvisimme tulikokeesta.

Työpäivän piti päättyä kolmelta, mutta ylitöiksi meni vähäsen ennen kuin kaikki asiakkaat olivat ulkona, kaikki koneet kiinni ja muut talon sulkemistoimet tehtynä. Räntäsade vain jatkui, mutta mielin silti kävellä kotiin Linnankadun kautta.

Miljoonatalon edustalle lehmuksiin on jo viritelty talvivalot ja myös viime talven uutuusjouluvalot syttyivät eilen valaisemaan mustaa marraskuuta. Puiden valot ovat upeat, koko hieno hohdokkuus ei näy kuvissa.

Tykkäsin kaupungin entisistä kadun yli viritetyistä jouluvaloista. Uudet valot näyttävät mielestäni katkaravuilta, merihevosilta tai jopa sikiöiltä... Nyt pitäisi tehdä omassa päässä kovasti töitä, että oppisi näkemään nämä tähtivalot kauniina ja juhlavina. Kai tuo kiekura voisi olla vaikka enkelin siipi...

Taito Shopin ikkunat hehkuivat kutsuvina...

... ja sataman valolamppujen reunoilla vesipisarat hehkuivat kultaisina helminä. Kamera ei vain suostunut toistamaan pisaroiden kullanhohtoa.

Räntäsateessa harmittelin lumen puutetta ja kuvasin pari ankeaa marraskuista kaupunkinäkymää.

Linnankadulle minua veti kurniva vatsani, sillä olin lukenut mainoksista, että Saima-kahvilassa olisi myytävänä joulupuuroa kymmenestä alkaen. Hieman epäilin tosin, että puuro olisi jo hotkittu parempiin suihin. Puuropata oli porissut kahvilan pihamaalla, mutta eipä siellä enää ketään näkynyt. Pettyneenä pyöriskelin ulkosalla ja terassilla.

Ja kas! Silmiini sattui lappunen, että puuro on myynnissä kahvilassa sisällä. Menin kyselemään ja jipii! Vielä oli kattilan pohjalla sen verran joulupuuroa, että pääsin herkkua pistelemään. Sainkin ihan melkein kukkupäisen lautasellisen!

Herkkua oli, vaikka suolaa oli ehkä hippunen liikaa. Mutta ei parane valittaa, kun joku muu on tehnyt ison työn. Namskis! Puuro on paras jouluruoka!

PS. Ei olisi pitänyt lumetonta maisemaa kuvata eikä lumettomuutta valittaa. Kahvilasta kotiin kävellessäni räntäsade muuttui jalkarättisateeksi ja täti Kotonen muuttui lumiukko Kotoseksi. Että voi ihminen olla märkä!

Iltapalaa

Hirmuisen pitkän päivän jälkeen olin yllättäen yksin kotona illalla. Töistä kotiin päin kävellessä sain aatteen käväistä vähän herkkuostoksilla matkan varrelle sattuvassa saksalaiskaupassa. Ajattelin ostaa pari riisipiirakkaa ja lisää jo aiemmin maistelua Creme Brulee -jälkiruokaa. Tuo herkku kun on ihan oikeassa pikkuruisessa lasikipossa, jonka voi hyödyntää jälkiruokakuppina myöhemminkin.

Paistopisteen herkkuja katselin vesi kielellä ja bongasin koreista uutuuksiakin. Siemencroissant näytti niin houkuttelevalta, että pitihän se poimia ostoskoriin. Kotona keitin teetä ja ryhdyin nautiskelemaan. Kannoin iltapalani tv:n ääreen ja herkuttelin eväilläni samalla kun katsoin Kädettömiä kokkeja. Mmm... ei hullumpaa! (Tai no... ei tuo sarvi kovin kummoiselta paljaaltaan maistunut, mutta leivonnaisen, hillon ja teen yhteismaku oli muikean mukava nälkäisen suussa.)

Nyt on työ vienyt tädistä suurimman ponnen ja melkein kaikki mehut, joten huonosti edistyvät muut puuhat. Siksipä postausaiheetkin ovat vähän vähissä. Mutta elossa täällä ollaan ja hyvällä mielellä. Kaiken muun hyvän lisäksi saan ihailla mahtavaa kukkasta, jonka kouluaikainen ystäväni toi tullessaan tupsahtaessaan yllättäen kylään viime lauantaina. Edellisestä kyläilystä oli yli kolmekymmentä vuotta...

Pitsiruukku oli tarjolla Facebookin Annetaan, vaihdetaan, vastaanotetaan -palstalla ja työkaverini ystävällisesti haki ruukun naapuristaan ja toimitti minulle. Kyllä ihmiset ovat ystävällisiä!

Hartsin huuruja

Viikko sitten maanantaina oli Taito Shopin hartsikorukurssin toinen päivä. Menin sinne pää täynnä suunnitelmia. Vaan ei sitä kahdessa ja puolessa tunnissa kuitenkaan ihmeitä ehdi! Vaikka toiset kurssilaiset sanoivatkin, että minulla oli siellä ihan paja... höpsis!

Seuraavassa kuvassa ovat kahden kurssikerran tuotokseni:

Ai mitä? Kuvako epätarkka?

Ihan tarkoituksella! Voihan olla, että joku saa vielä jonkun noista joululahjapaketissaan....

Kurssilla oli taas ihan hirmuisen mukavaa! Toiset kurssilaiset olivat mahtavia tyyppejä ja ope-Teija kärsivällinen ja sinnikäs neuvoja. Kurssilla olisi voinut käydä vaikka monta viikkoa.

Mutta enpä malta olla esittelemättä muutamaa valmista korua. Taidan pitää itse ainakin tuon sananlaskujen lusikan...

Hartsissa näkyy kuvissa pienenpieniä ilmakuplia. Luonnossa silmä ei noita kuplia edes näe.

Mutta ne sananlaskut. Mitäs lusikasta löytyy?

Lusikka = Jos on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia
Ruuvi = parempi yksi ruuvi löysällä kuin kymmenen liian tiukalla
Hakaneula = Häntä pystyyn vaikka hakaneulalla!
Kuminauha = Katkeaa se kuminauhakin, jos äärimmilleen venytetään
Kymmenpenninen = Pennissä on miljoonan alku, kymmenessä pennissä kymmenen miljoonan
Vieteri = Jollakin on pitkä vieteri/pinna. Jossakin vaiheessa kuppi menee nurin tai vieteri katkeaa.
Rengas = Renkaalla ei ole alkua eikä loppua, se edustaa ikuisuutta ja täydellisyyttä. Jos kuun ympärillä on rengas, tulee tuisku.
Lamppu = niin itsestään selvää, ettei tarvinne selittää.

Se oli vähän sen jälkeen, kun isä lampun osti, kun järjen valo eli lamppu syttyi...

Minulla tämä lusikkalamppu syttyi, kun näin ensimmäisenä kurssipäivänä yhdellä kurssikavereista materiaalien joukossa pikkuruisen lampun. Se kävi niin mieltä kiehtomaan, että piti sitten kotona särkeä kappaleiksi tiensä päähän tullut polkupyörän valo. Ja tuollainen siitä tuli. 

Vielä vähän vihiä aikaansaannoksista... näitä pieniä pinkkejä tekeleitä en kai myöskään kenellekään paketoi. Enkä kyllä tiedä, kehtaanko lopulta noista muistakaan lahjapaketteja tehdä. Mutta sen näkee sitten... Julkaisen kunnon kuvat joskus joulun jälkeen, Jos muistan.

Kävipä tässä sunnuntaina niin, että puhuin pitkän puhelun. Yleensä en ole soittelevaa sorttia ollenkaan, mutta nyt langan toisessa päässä riitti yllin kyllin tarinaa. Siinä samalla katselin noita koruja ja asettelin niitä kuvattavaksi. Silmät sitten osuivat isänpäivän äitienpäiväruusuun ja heti kun kuulumisten vaihtaminen loppui, tartuin kameraan ja aloin laukoa. Kuinka kaunis voi ruusu olla!

Tänään töistä tullutta ilahdutti postin tuoma nimipäiväkortti. Kiitos Rita!

Harmi, että kaunista korttia on postin  lajittelumonsteri raapinut. Mutta ei se mitään, ilahduin silti!