My cup of tea

Tämä kahvikissa latkii päivisin sen verran monta kupillista mustaa juomaa, että teetä tulee harvemmin keitettyä. Ja silloinkin, kun juon teetä, liottelen kuumassa vedessä milloin mitäkin teepussia. Tosin nostan hattua todellisille teehifistelijöille, joille jo teen keittäminen on oma seremoniansa ja teen nauttiminen taidetta. Minusta vain ei ole siihen.

Osasyyllinen teen keittämisen laiskuuteen on ollut siinä, että meille on aina hankittu edullisia ja rumia vedenkeittimiä. Niitä on käytetty vain pakon edessä. Nykyinen muovirumilus on ihan hirvitys! Mutta itsepä olen ostanut, kun olen ajatellut, että ne välttävät. Kahviahan meillä kuitenkin enemmän kitataan.

Tänään porhalsimme setä Kotosen kanssa heti aamusta Tokmannille, sillä siellä oli hyvässä tarjouksessa kannelliset säilytysrasiat (2 kipaletta 31 litran laatikoita 9.80 €), joille tällä hetkellä on huushollissamme tilausta. Samalla shoppailin callunoita (6 kpl/10 €) ja halpoja kananmunia (30 munaa 2,5 €). Ostoslistalla oli vain nämä kolme tuotetta.

Kiersimme kuitenkin koko kaupan pikaisesti pääväylää astellen. Se oli Kohtalo! Sillä sieltä syrjemmältä jo kaukaa näin ihanuuden, joka suorastaan vaati tulla ostetuksi.

Uusi keraaminen vedenkeitin on kuin oikea teepannu. Sitä ei mitenkään voinut jättää ostamatta! Hyvästi entinen muovirumilus!

Pannuun voi kerralla laittaa kiehumaan 8 dl vettä, eli isommalle joukolle joutuisi keittämään useamman satsin. Mutta tuskin koskaan meillä kokoontuu sellaista teenjuojaporukkaa, jolle tuo pienempi määrä ei riittäisi.

Illalla töistä tultua piti uusi ostos heti puunata ja testata ja hyvin toimi!

Syksy on jo niin pitkällä, ettei näitä kuvia saanut kuvatuksi näin illalla luonnonvalossa. Ei tule hyvä salamalla eikä sen parempia ilman salamaa. Yritin molemmin tavoin.

Niin, syksy on pitkällä. Pian elokuu on muisto vain ja lähdetään kulkemaan syyskuun reittejä.

Mutta ei syksyssä mitään vikaa ole. Silloin voi fiilistellä sisätiloissa kynttilän valossa ja takan lämmössä, kirjoitella kortteja ystäville...

tai ihailla ystävien taitoja. Tänään sain yhdeltä ystävältä sananmukaisesti sydämelliset terveiset.

Ai niin! Kirpparikeijun kotona -blogissa on kirja-arvonta.  Jotkut onnelliset voittavat upouuden sisustuskirjan täynnä toinen toistaan hienompia ideoita! Kannattaa varmaan osallistua!

Äkkimakkeeta

Viime viikolla tein käsittämättömän hyvää mustikkaherkkua, jonka ohjeen bongasin uusimmasta Kodin Kuvalehdestä. Helmi-suurimoista keitetty puuro ja mustikat vatkattiin kuohkeaksi ja puurovaahtoon sekoitettiin vatkattua vaniljakastiketta. Että olikin suunmukainen syötävä!

Siitä innostuneena päätin kokeilla samassa lehdessä seuraavalla aukeamalla ollutta toista mustikkajälkiruokaohjetta.

Ohje kuulosti naminamilta. Valkosuklaavanukasta ja suomaista supermarjaa samassa veneessä.

Aluksi piti keittää vanukas.

6 dl maitoa
4 keltuaista
3 rkl maissijauhoja
300 g valkosuklaata

Ensin laitettiin maito lämpenemään melkein kiehumispisteeseen. Maissijauhot ja keltuaiset vatkattiin kulhossa ja lämmin maito kipattiin munamassaan koko ajan vispaten. Seos kipattiin takaisin kattilaan ja kattila levylle, kunnes seos paksuuntuu ja pulpahtaa.
Kattila siirretään pois levyltä ja massan joukkoon paloitellaan valkosuklaa sulamaan. Vanukas jätetään jäähtymään jääkaappikylmäksi.

Alimmaiseen kerrokseen tuli 5 dl mustikoita, 4 rkl tomusokeria ja 300 g vaaleaa kuivakakkua, jota minulla ei ollut. Ohjeessa vinkattiin, että myös mysliä voi käyttää ja sitä meillä oli

Annosastian pohjalle laitettiin sitä mysliä ja myslin päälle mustikkasurvos. Seuraavaksi kerrokseksi lusikoitiin vanukas ja sitten kipot hetkeksi kylmään.

Sillä aikaa kun kipposet viilenivät, vatkattiin 3 dl kermaa ja 2rkl tomusokeria. Tämä vaahto olisi pitänyt maustaa 2 ruokalusikallisella sitruunamehua, mutta eihän meillä sitäkään ollut. Kerma aseteltiin annoksiin päällimäiseksi ja koristeeksi tuoreita mustikoita (sekä valkosuklaalastuja).

Herkku näytti hyvältä!

Vaan olipa kuitenkin niin imelän makeaa, että hampaita hirvitti! Enpä taida tehdä toista kertaa...

Toisaalta tänään otin yhden jälkiruoan töihin evääksi, etteivät jäisi syömättä kallisarvoiset raaka-aineet. En tietenkään lähtenyt sitä lasissa kuskaamaan, vaan kippasin ainekset pakastusrasiaan ja lapoin reilusti mustikoita lisäksi. Tällä tavalla makeus vähän tasaantui, mutta oli kumman näköistä mössöä.

Tarinan opetus: kaikkia naistenlehtien herkullisen oloisia ohjeita ei ole pakko testata omassa koekeittiössä!

Sunnuntain tuumailuja ja tsuumailuja

Tänä aamuna sai heräillä ihan rauhassa, kunhan ei kuitenkaan loputtomiin vuoteessa lorvinut. Puolen päivän jälkeen oli nimittäin tulossa vieraita. Tai ihan tuttuja he olivat... mutta kyläilijöitä kuitenkin. Harvinaista! Meillä käy nykyään vieraita melko harvoin. Emme kyllä itsekään usein jaksa lähteä kyläilemään. Olenkin  itsekseni miettinyt, että kun työ jo on yltiösosiaalista, vapaa-ajalle ei välttämättä kaipaa ihmiskontakteja. Lisäksi kahden vuorotyötä tekevän ihmisen aikataulujen sovittelu toisen perheen aikatauluihin on usein osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi.

Mutta kun vieraita käy, tai kun itse saa itsestään niin paljon irti, että raahautuu jonkun toisen sohvalle istumaan, aika rientää ja juttu lentää ja voi kun on mukavaa! Silloin sitä aina miettii, että pitäisi enemmän harrastaa kyläilyä. Mutta arjen koittaessa taas vaan jumittuu työpäivän jälkeen kotiseinien sisäpuolelle.

Hämähäkkimäinen höytyväinen pasuunakukassa.

Tänään varauduin vieraiden kestitykseen paistamalla pitsaa ja mustikkakukkoa. Ennen kuin puuhaan pääsi käsiksi, piti pistäytyä kaupassa. Eilen emme ennättäneet kauppaan, kun täti vain säntäili pitkin suomättäitä mustikoiden perässä... Onneksi ABC:llä aukeaa kauppa sunnuntaisinkin anivarhain ja saimme sieltä haettua kinkkusuikaleita, jauhelihaa, voita ja muita tykötarpeita. Juustoraastepussissa luki juustoraaste, niin kuin mielestäni oikein onkin. Kinkkusuikalepussissa luki pitsasuikaleet. Mitä? Suikaloitua pitsaa?

Amppelimansikka rönsyilee epätoivoisesti pitkin terassin lattiaa.

Vaan kylläpä tulikin hyvää pitsaa! Tai ehkä sitä pitäisi kutsua pitsapiirakaksi, sillä en kohota pohjaa hiivalla vaan leivinjauheella. Perheen nuoriso jaksaa ihmetellä niin sanottuja pitsapohjiani.

Pitsataikinaa tehdessä rakas vanha monitoimikoneeni sanoi työehtosopimuksensa irti ja vielä aivan varoittamatta ja ilman irtisanomisaikaa. Sipulit se pilkkoi valittamatta ja raastoi kesäkurpitsan. Vaan taikinaa sekoittaessaan se kesken kaiken pysähtyi. Niille sijoilleen. Ei käryä, ei savua, ei pahaa hajua, ei muuttunutta käyntiääntä. Vain tyyni hiljaisuus. Ja liikkumattomuus. Kai se yksinkertaisesti tuli tiensä päähän. Nyt jo? Eihän se olekaan kuin noin 24 vuotta vanha vekotin. On se kumma, kun nykyään ei mikään enää kestä mitään!

Kun serkultani jokin aika sitten sippasi yleiskone, hän hankki tilalle Herculeksen. Sitä olisi saatavana herkullisen punaisenakin. Pitäisiköhän minunkin...?

Luonnon pitsiliina

Elämä ilman monitoimikonetta ei ole mahdotonta, mutta työläämpää kyllä. Tähän saumaan suosittelen kuuntelemaan vähän Fröbelin palikoita.

Pikkuruinen Vuokko-omenepuumme kasvattaa muhkeita hedelmiä!

Vieraiden lähdettyä säntilin pitkin pihamaata kamera kourassa ja ikuistin kuistin ihmeitä.  Ja puutarhankin ihmeitä. Oikeastaan enemmän puutarhassa oli kuvattavaa kuin kuistilla, vaikka kuistin kasveja tulee keittiön ikkunan läpi ihailtua päivittäin.

Mustikkapensas jaksaa tuottaa satoa, vaikka näitä ei kasteltu hellekaudella kertaakaan. Eikä kastella sadekaudellakaan...

Kuopuksen herkkua.

Miniruususta on kasvamassa ihan iso!

Siinä se ruusu kukoistaa kartiovalkokuusen ja pinkin lumihiutaleen kanssa samassa ruukussa.

Talon eteläseinustalle on ihan huomaamatta kasvanut sinisenä hohtava kissankelloketo.

Helminukkajäkkärä

Yrtti,jonka nimi on ihan hukassa.

Pasuunakukassa on hurjan paljon pieniä uusia nuppuja! Toivottavasti ennättää kukkia ennen pakkasia!

Unohdettiin ostaa ABC:ltä minigrippejä. Eilisen mustikkasaalis on jo huvennut hienosti, mutta halusin kuitenkin pakastaa vähän. En jaksanut pyöräillä illalla enää Prismaan ja päädyin Lidliin tutkimaan tarjontaa. Sieltä löytyikin vallan mainioilta vaikuttavia pusseja, jotka perinteisiä pussukoita näppärämmin avaavat ja sulkevat suunsa.

Portulakka

Keijuangervo

Naapurusto ilta-auringossa

Koska on taas jo yömyöhä, loput pohdinnat pitää jättää myöhempään ajankohtaan. Huomenna on työpäivä, eikä sinne auta mennä haukottelemaan. Eli tuumailut ja tsuumailut kutistuivat lähinnä tsuumailuiksi.