Ruususen purkki

Oih. Viikonloppuna pääsin pitkästä aikaa kiertelemään kaupungin kirppareita. Kävin kahdella "oikealla" kirpparilla ja yhdellä pihakirppiksellä. Takaraivossa muhi ajatus keveästä ja iloisesta kesämekosta. Tietenkään sellaista ei vastaan kävellyt. Tai oikeastaan - jos tulkitaan sananmukaisesti - ihania hempsukkamekkoja käveli vastaan, mutta onnellisten omistajiensa yllä. Kirpputorille niitä ei vielä oltu raaskittu viedä tai jos joku oli vienytkin, aikaisempi lintu oli napannut madon... siis mekon.

Muttei sitä kirppisreissua, etteikö jotain mukaan tarttuisi. Kympin torilta ostin farkkuhameen (Gina tricot, 3 €) ja mustat (kesäksi! Haloo??) farkkucaprit (Bla-Bla, 2 €). Pelastakaa lapset -kirpparilla sovitin pellavacapreja, veikeää Onlyn isonappista hametta ja hulmuhelmaista Espritin hametta. Lopulta mukaan lähti vain hulmuhelma, pellavapöksyt olivat omituisen malliset ja isonappisen hameen vetoketju pökötti ikävästi. Hulmuhelman sain kahdella eurolla. 

Kaikenlaisia potteja ja purnukoita on kotona kaapit väärällään. Mutta enkös vain mennytkin ihastumaan savimaljakkoon siellä Pelastakaa lasten kirpparilla! Ajattelin sitten, että se on varmaan kallis ja jää sen takia hyllylle. Kysyin hintaa - ja se oli kokonaiset 50 senttiä! Ja siitäkin hinnasta myyjä antoin kymmenen senttiä alennusta, joten potti maksoi 40 cnt. Siis ihan pakkohan se oli sieltä pelastaa... Varsinkin kun jo sieluni silmin näin siinä oman pihan vaaleanpunaista ruusua..

Sunnuntaina oli h e l l e. Lauantain kitkemisurakkaa ei voinut kuvitella jatkavansa paahtavan auringon armoilla. Siispä suuntasimme esikoisen kanssa ensin matkalaukkukaupoille (Lasta odottaa aur pair -vuosi Englannissa. Lähtö on vasta syyskuun alkupäivinä, mutta tokihan kunnon matkakapsäkki piti hommata hyvissä ajoin.) ja samalla reissulla päätimme pistäytyä pihakirppiksellä.

Sieltä löytyi minulle upouudet ja käyttämättömät Icepeakin urheilucaprit, joissa tosin on pikkuisen kasvunvaraakin... mutta eipähän purista!

Onneksi pöksyissä on tarranauhalla kiristysmahdollisuus sekä vyötäröllä että pohkeissa. Eipähän putoa housut jalasta kovemmassakaan vauhdissa. :)

Samaiselta pihakirpputorilta ostimme esikoiselle jumppatopin ja hauskan valkoisen puisen vaatetelineen. Niistäpä minulla ei olekaan kuvaa. Mutta kuvasin sentään vielä Saa ottaa -laatikosta hamstraamamme korut ja kissapullokeräilijälle aarteeksi keltaisen kissapullon. Viuhkakorvikset viehättivät minua ja sormus taas tuota tyttöä. Loistolöytöjä!

Pitäisipä itsekin vihmeröityä ja pistää pystyyn pihakirppis kotikadun varteen. Olemme sellaista aiemminkin harrastaneet hyvällä  menestyksellä

Oman maan mansikat

 

... päätyvät lintujen kupuihin sitä mukaa kun pikkuisenkaan tulee punaista väriä pintaan.

Harrastan näköjään raflaavia otsikoita iltapäivälehtien tapaan, mutta itse juttu on ikään kuin aiheen vierestä. Eli ei minulla mitään mansikkamaata ole, onpahan vain viime kesänä ostetun amppelimansikan kasvimaassa talvetettu poikanen pajukorissa. Jaoin viime kesäisen taimen kolmeksi, mutta kaikki taimet kasvavat samassa isossa astiassa. Jo muutama mansikka on ollut punastumassa somasti, mutta lintumokomat ovat huolehtineet herkkujen popsimisesta.

Onneksi ammattiviljelijöillä ei kato ole ihan yhtä sataprosenttinen. Nyt kun aurinko ja lämmin sää ovat taas palanneet kulmakunnalle, on mansikkasato räjähtänyt kypsymään kerralla ja mansikan hinta on tullut sen verran kohtuulliselle tasolle, että halusin käydä ostamassa kesän ensimmäiset säilöntämarjat. Citymarketilla 5 kilon laatikko maksoi 23 euroa ja nappasin mukaani kaksi laatikkoa.

Siinäpä sitä riittikin iltapuhteiksi possakkaa! Silvoin kannat pois, ja suurimman osan marjaherkuista pilkoin paloiksi pakastusrasioihin. Aika monta mansikkaa eksyi suuhunkin, sekä omaan että esikoisen ja kyllä Kotosen setäkin marjoja maisteli. Ainoa, joka jäi kesäherkusta paitsi, oli rippileirillä isosena kesätienestiä hankkiva kuopus.

Monen monta kertaa saa nyt talvella maistella kesän makuja, kun pakastimen uumenista näitä rasioita kaivellaan. Sokeria ripsautin jokaiseen purkkiin pikkuisen, että marjat säilyvät somempina.

Puutarhauutisina kerrottakoon, että vahingossa kukkapenkkiini ilmestyneet sormustinkukat ovat parhaassa kukoistuksessaan nyt ja vaaleanpunainen ruusu herkkine kukkineen tuo mieleen prinsessa Ruususen linnan.

Taiteellista arkea

Miten lie ollutkaan elämä niin tavallista, ettei raportoitavaa juuri ole kertynyt. Tai no - monenmoista on ollut ohjelmassa, mutta niistä ei oikein kotoilu ja kirppistely -blogiin ole aiheeksi.

Torstaina olin Olavinlinnassa katsomassa Madama Butterflyn kenraaliharjoituksen ja myöhästyin sovitusti töistä. Linnan muurien sisäpuolella oli sen verran hyytävää, että sukkahousut housujen alla, pitkähihainen paita, fleecetakki ja tavallinen takki eivät olleet liioittelua. Viltti polvilla lämmitti myös ihanasti.

Lauantaina olin jälleen linnassa nauttimassa oopperaelämyksestä. Tällä kertaa oli vuorossa Carmen ja lämpötila oli kivunnut sen verran mukavasti, ettei tuolissa istuskellessa tarvinnut edes takkia. Linnaan mennessä oli mainio, upea kesäkeli. Jossakin vaiheessa kesken esitystä mietiskelin, että jylyääko todellisessa maailmassa ukkonen vai onko pauke osa esitystä. Oopperan päätyttyä ulkona odottikin kesäinen, ryöppyävä vesisade!

Loppupäivä meni ihmetellessä, että mitä sitä oikein tekisi. Lopulta pengoin pyörän autotallista ja ajattelin ajella pienen pyörälenkin. En edes ottanut vesipulloa mukaan. Meno oli niin mukavaa, etten malttanut kääntyä takaisin, vaan fillaroin 40 km:n lenkin. Aikaa siihen sain tuhrattua tunnin ja kolme varttia. Vaan ei pääasiana ollutkaan kiire ja hötky, vaan leppoisa liikkuminen.

Tänään olemme hämmästelleet hellettä. Kitkin kasvimaan, luin kirjan (Sari Luhtanen: Linssit huurussa. Sujuvaa, hyväntuulista ja sopivan kepeää kesäluettavaa.), pesin pyykkiä, ja kokkailin. Lounas, salaattia, kantarelleja pakastimesta, uusia perunoita ja grillimakkaraa, syötiin terassilla ja haaveiltiin reissusta etelään. Samalla nappasin muutaman kuvan, kun muistin kameran olemassaolon...

Valoa ja varjoa

Viikko sitten sulatin alakerran pakastimen ja silloin otin sulamaan hervottoman kokoisen rasian vadelmia. Ajattelin, että kyllä tytöt syövät... mutta sitten tytöt olivatkin reissussa ja minulla oli kaikenlaista muutakin naposteltavaa. Niinpä nyt keitin vadelmakeittoa. Siivilöin siemenet pois, mutta lisäsin sitten valmiiseen soppaan pakastimesta jäisiä mustikoita. Jäätelön kanssa herkkua!

En enää muista, millon pesin maljakoita yo-ruusujen jäljiltä, mutta muistan ihailleeni saippuakuplataidetta. Siitä oli tosin hirmuisen hankala saada kunnollisia kuvia.

Hiekkakala ja muita Enonkosken ihmeitä

Viime viikonloppuna oli naapuripitäjässä jonkin sortin kalamarkkinat ja siihen liittyen olin lueskellut paikallisesta aviisista, että näytillä oli suuren luokan hiekkaveistoksia. Iskipä sitten sellainen ajatus, että ne veistokset olisi nähtävä. Suunnittelin polkupyöräretkeä veistoksia katselemaan, mutta viikonlopun sää oli enemmän kuin epävakainen ja matkaa oli kuitenkin 30 kilometriä suuntaansa.

Sain loppujen lopuksi koko perheen houkuteltua mukaa kotiseuturetkelle, kun vetosin tyttöihinkin, että reissuttaisiin kuin joskus ennen. No, ennen takapenkillä ei tosin keskitytty älypuhelimiin... Sunnuntain käännyttyä jo illaksi, starttasimme kohti hienoja hiekkoja. Kotopihassa ripsi vettä, mutta onneksi sää poutaantui Enonkosken lähestyessä.

Vähänkö olinkin loppujen lopuksi nolo, kun osoittautui, että niitä kovasti hehkuttamiani hiekkaveistoksia oli yksi ainoa. Hieno se kyllä oli!

Onneksi en sentään pyörällä ollut sitkuttanut tätä ihmettä hämmästelemään!

Ajelimme huviksemme vielä vierasvenesatamassa ja matkalla oli hienoja luontokohteita. Säntäilin Canonini kanssa niitä ikuistamassa.

Sattui siellä kylällä vielä hymyilyttävä kylttikin vastaan.

Paluumatkalla sade jo tuli vastaan. Voi tätä kesää!