Seuraavina päivinä

Maanantaina oli esikoisellakin vapaapäivä ja siksi otimme tilaisuudesta vaarin käydäksemme moikkaamassa Klaukkalassa asuvia kummejani. Ja koska äiti opetti tehokkaaksi jo lapsena, piti nytkin huitaista kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Se tarkoitti käväisemistä yhdellä Suomen parhaista kirpputoreista eli Viirin kirppiksellä.

Nyt kun esikoisella on käytössään meidän entinen Avensis, matkan teko oli kuin leikkiä. Ja halvempaakin kuin maksella kahden hengen bussimatkoja. 

Lähellä kirppistä on Cafe Hugo, joka ulkoisesti muistuttaa huoltamokahviloita, mutta jossa on mukava henkilökunta ja ihan tajuttoman hyvät herkut. Hugo on Uudenmaan leipä -leipomon kahvila, joten leivonnaiset tulevat seinän takaa taatusti tuoreina.

En ole varmaan ikinä syönyt näin maukasta ja mehevää mansikkaviineriä. Esikoisen mustikkaviineri oli ilmeisesti ihan yhtä herkullinen. Haluan vielä erikseen mainita, että tässä leipomossa kaikki on laktoositonta, paitsi kinuskikakun kinuski. Eli valinnanvaraa riittää, vaikka vatsa vierastaisi laktoosia.

Sitten ei olekaan päivän kulusta lisää kuvia... Kiersimme kirpparia perusteellisesti parin tunnin ajan ja teimme löytöjä. Minä ostin mm. Tupperwaren voileipäkakkukuvun kympillä, ihanan siniruudullisen ja upouuden tunikan parilla eurolla, koirapehmon pilkkahintaan ajatellen työasioita, uusia sukkia ja isohkon kiepin kuparilankaa (3€) tulevia askarteluja varten.

Puolen päivän jälkeen vihdoin pääsimme varsinaiseen päämääräämme eli kummeille kylään. Kun kävi ilmi, ettemme olleet syöneet mitään ruokaa, kummit päättivät tarjota meille lounaan Hugossa. Vähän kyllä vastustelimme, mutta sinne sitä taas mentiin. Maistuva oli Hugon lounaskin, paljon erilaisia salaatteja, pääruokana taisi olla joku kanajuttu ja kasvissyöjiä ajatellen paistettuja, gratinoituja tomaatteja. Poislähtiessä ostin vielä jälkiruoaksi mustikkakakun iltapäiväkahvin kaveriksi.

Iltapäivä sujui rattoisasti rupatellen ja kuulumisia vaihdellen. Kummien yksivuotias Cavalierkingcharlesinspanieli piti huolen ohjelmasta. Se oli nähnyt meidät vain kerran aikaisemmin, mutta oli silti tervehtimässä meitä sillä innolla, ettei nahkoissaan meinannut pysyä. Kuviakin otettiin, mutta ne ovat vain yksityiskäyttöön.

Lopulta ajattelimme jättää isäntäväen huilaamaan ja lähteä esikoisen luo. Siellä suunnittelimme seuraavan päivän ohjelmaa ja tulimme siihen tulokseen, että viisainta olisi ostaa päivälippu pääkaupungin joukkoliikennettä varten. Sen verran reilusti oli tulossa matkustusta, että kertamaksuilla kävisi kalliiksi.

Niinpä sitten kävelimme rautatieasemalle esikoisen työpaikalle lippuostoksille. Samalla reissulla päädyimme Senaatintorille testaamaan Suomen suurinta terassia.

Väkeä oli runsaasti liikkeellä, mutta mahduimme sinne mekin. Terassilla kuuluu syödä tai juoda jotain, joten niin mekin teimme. Minä maistelin Kyrön karpalolonkeroa ja esikoisen lasissa oli saman kioskin karpaloGT.

Koska lounaasta oli jo aikaa, suolenmutkassa oli tyhjä paikka. Esikoinen halusi tacoja, mutta minä en. Siispä kävin hakemassa hampurilaisen. Maistui!

Siinä istuskellessa katse kiipesi Helsingin taivaalle ja bongasin sieltä kuumailmapallon. Minne lie ollutkaan matkalla, mutta hetken kuluttua pallo oli kadonnut horisonttiin.

Seuraavana aamuna olimme liikkeellä jo varhain. Matkustimme bussilla Oulunkylään, josta löytyisi lankataivas. Paitsi että kaupan nimi on LankaMAAilma. Kauppa aukesi kymmeneltä, mutta olimme oven takana jo kymmenen minuuttia ennen... Onneksi vieressä oli kahvila, jossa odotteluaika meni joutuin.

Houkutuksia oli tarjolla hyllymetreittäin. Täällä olisi hyvä sauma menettää tolkku totaalisesti, mutta onneksi olin tehnyt niin hyvät etukäteissuunnitelmat, ettei tehnyt tiukkaakaan pysyä ruodussa. Poistuin kaupasta kassissani tarvikkeita tämän hetken hittijuttuun eli Siskoni mun -sukkiin sekä uudet puikot katkenneita korvaamaan. Entiset käyvät varaosista, jos näistä joku menee poikki... Tosin puikoilla on kolmen vuoden takuu, joten ei pitäisi ihan heti katketa.

Oulunkylästä matkustimme junalla Pasilaan. Olimme menossa tutustumaan Musiikkimuseo Fameen, mutta taas jouduimme odottelemaan oven takana. Museo avautui vasta klo 11.

Koska minulla on museokortti, kassalta selvisin sekunnissa. Esikoisella meni pikkuisen pidempään, sillä hänkin päätyi hankkimaan museokortin ja se tässä hänelle tehtiin.

Sitten itse näyttelyyn! Minulle musiikki ei koskaan ole ollut mikään intohimon asia, vaan kuuntelen sujuvasti silloin kun soitto soi. Melkein olen kaikkiruokainen, mutta en ihan. Täällä museossa tuli siksi vähän levoton olo, että ensimmäisessä aulassa biisit vaihtuivat tiuhaan eikä oikein mihinkään päässyt kunnolla mukaan kun jo oli uusi kappale käynnistynyt.

Tämä sirpalemusiikki kuului koko ajan myös seuraavassa salissa, jossa sai interaktiivisesti tutustua muutamiin kotimaisiin musiikin alan kärkinimiin Aino Acktesta Juice Leskiseen.  Mitä enemmän jaksoi ja viitsi itse tökkiä kosketusnäyttökynällä näyttöjä, sen enemmän sai esittelyistä irti. Kuulokkeilla olisi voinut kuunnella, mutta näin korona-aikaan ei tehnyt mieli kokeilla yhteiskäyttöisiä kapistuksia.

Näyttely oli kyllä rakennettu huolella ja kekseliäästi. Nähtävää löytyi myös lattiasta.

Museossa pääsi kokeilemaan kapellimestarin nuotinlukua ja kuuntelemaan kotimaisia klassikkoja eri tyylisuunnista. Olisi siellä saanut itsekin laulaa, karaokekoppeja oli useampia. Lopuksi oli metallimusiikin huone, mutta se on se musiikin laji, josta en tykkää. Se kun on mielestäni enemmän meteliä kuin musiikkia. Se tekee ihmisestä ärtyneen ja levottoman ja fiiksestä huonon. Siksi ei tämä osuus minua kiinnostanut yhtään.

Yllättävän äkkiä olimme kiertäneet koko museon. Tässäkö se oli? Olin odottanut jotain vähän enemmän, mutta jäipähän enemmän aikaa päivän muihin juttuihin.

Käväisimme esikoisen luona jättämässä lankaostokset sinne ja haukkaamassa vähän keittoa. Pian olimme taas menossa ja nyt kiirehdimme Koff-museoratikkaan sightseeing-kierrokselle.

Ei ollut tungosta! Luulimme jo, että saisimme yksityisajelun, mutta viime hetkillä kyytiin kiipesi vielä kaksi muuta turistia.

Pitihän sitä baarista ostaa kurkunkostuketta, kun kerran Koff-ratikassa oltiin.

Seuraavissa kuvissa on maisemia ratikan reitin varrelta. Tästä lähdettiin... ja tähän lopuksi takaisin päädyttiin.

Finlandia-talon edustan liput

Hakasalmen huvila

Oodi

Kolmen sepän patsas

Kauppatorilla oli hämmästyttävän tyhjää. Täällä taitaa näkyä se, ettei suuria risteilyaluksia nyt liiku Itämeren alueella.

Havis Amanda

Kiertoajeln jälkeen meillä oli yllättävästi noin tunti aikaa ennen seuraavaa kohdetta ja sen opastusta. Siis silmät auki ja extempore-juttuja keksimään! Näyteikkunassa oli osuva teksti: Toiminnalla on merkitys.

Pistäydyimme Marimekon alessa löytämättä sieltä mitään ja koska aikaa oli, käytiin vielä Stockmannilla tsekkaamassa alerekkejä. Siellä sitä olisikin mennyt koko päivä! Aletuotteita oli valtavasti ja niin edullisesti, että ihmetytti. Koska aikaa oli kuitenkin rajallisesti, en osannut keskittyä etsimään täsmälöytöjä. Sovitin paria Espritin mekkoa, mutta tulin siihen tulokseen, etten kuitenkaan niitä tarvitse. Esikoinen sen sijaan löysi Onlyn mustat farkut ihan pilkkahinnalla ja ihastui myös toiseen sovittamistani mekoista ja kotiutti sen.

Lopulta kaiken sovittelun jälkeen meille tuli tulenpalava kiire. Esikoinen hapitti kävellä pitkillä koivillaan sellaista vauhtia, että minun piti ottaa välillä juoksuaskelia pysyäkseni vauhdissa mukana. Mutta ehdimme sentään hetkeä ennen neljää Temppeliaukion kirkkoon. 

Kiire oli siksi, että neljältä siellä alkoi viidentoista minuutin mittainen pääsymaksuun sisältyvä opastus, jonka halusimme kuulla. Tännekin pääsin museokortilla, joten kukkaro ei nyt keventynyt (paitsi lopuksi, kun sorruimme korttiostoksiin).

Opastus oli tosi mielenkiintoinen! Tosin sitä kuuntelemassa oli lisäksemme vain yksi ulkopuolinen ja yksi talon työntekijöistä. Saimme kuulla, että edellisenä kesänä kirkossa oli vieraillut parhaimpana (tai pahimpana) päivänä jopa 11 000 ihmistä! Nyt oli ihanan rauhallista ja väljää, mutta koska kirkko on yksi Helsingin suosituimpia nähtävyyksiä, normaalikesinä siellä on kunnon hulinat.

Opas kertoi, että "alttaritaulu" on syntynyt vahingossa. Kun kirkkotilaa oli louhittu kallioon, siitä olikin irronnut isompi kimpale kiveä kuin oli ollut tarkoitus. Työmiehet hädissään soittivat arkkitehdille Timo ja Tuomo Suomalaiselle, että nyt kävi näin ikävästi ja mitäs tehdään... Arkkitehdit tulivat paikalle katsomaan ja totesivat, että siinähän on selvästi alttaritaulu ja olipa hyvä vahinko!

Kun sitten siellä opastuksen aikana katselin kiviseinämää, siinä oli mielestäni aivan selvästi enkelin hahmo. Eikös olekin?

Kirkko on valmistunut 1969, mutta urut sinne on saatu vasta 1975. Kirkossa on loistava akustiikka, joten se on oiva paikka konserteille. Kun elämäni ensimmäisen kerran pienenä tyttönä vierailin kirkossa perheeni kanssa, siellä oli yhtä aikaa harjoittelemassa oopperalaulaja Taru Valjakka. Se jäi lapsen mieleen paremmin kuin itse kirkon upeus.

Opastuksen jälkeen kiertelimme kirkkosalissa ja sytytimme lähetyskynttilät.

Kirkko on vaikuttava nähtävyys ja olen iloinen, että kävimme siellä nyt, kun se ei ollut täynnä kansainvälisiä turisteja. Opastus olisi ollut englanninkielinen, jos paikalla olisi ollut muita kuin suomalaisia. Vaikka osaankin englantia joten kuten, saan aina äidinkielisestä opastuksesta enemmän irti. Tuskin olisin ymmärtänyt sitäkään, että katon "kiekko" on tehty kuparilevystä, jota on kieputettu kattoon 22 kilometriä ja koko komeus painaa 9 000 kiloa!

Kirkon ulkopuolella kukkapenkissä näkyi sipulikukkien kuihtuneita palleroita, mutta nekin viehättävät minua. Aika kuvauksellisia!

Meillä oli taas nälkä! Asia korjaantui, kun kävimme Kampissa Tamaris-ravintolassa herkuttelemassa Thai-ruoalla. Maukasta kuin mikä!

Tämä toiminnan päivä huipentui illan huvitteluun Linnanmäellä. Koska olin kolme iltaa kuunnellut alueelta kantautuvia ilon ääniä, halusin mukaan hauskanpitoon. Kuuden jälkeen alueelle voi ostaa Iltahupi-rannekkeet, joilla säästää monta rahaa kokopäiväranneekkeeseen verrattuna. Kolmen tunnin aikana kerkesimme rientää laitteesta toiseen ihan riittävästi ja hyrskytyksen, kieputuksen ja vauhdin nälät tulivat tyydytetyiksi. Ihan kaikkein hurjimpiin kieputtimiin en esikoisen seuraksi lähtenyt, mutta kyllä sitä ihminen ihmeellisiin vekottimiin menee ihan vapaaehtoisesti, heh.

Puuvuoristorata on aina vain suosikki! Täällä kävimme neljästi. Seuraavaksi paras laite oli Salama, mutta sinne oli koko ajan niin pitkä jono, että aikaa kului seisoskeluun. Silti nautimme salaman vauhdista kolmesti.

Yksi kerta kirnun kyydissä riitti.

Kehrässä esikoinen kävi ilman minua. Kuten ensimmäisten kuvien Kieputtimessakin.

Kaikista laitteista ei ole kuvia, mutta kävimme vielä ainakin Tulireessä, Raketissa ja Kingissä. Aloitimme ja lopetimme huvipuistopäivämme Viikinkilaivalla. Hienon päivän hieno päätös!