Kesäkuun viimeisellä viikolla...

...esikoinen oli lomalla ja tuli iloksemme kotikotiin. Mukana seurasi ystävätär, joka on täysin vegaani. Tytöt sanoivat etukäteen, ettei ruokailuja tarvitse murehtia, huolehtisivat itse syömisistään kyllä. Mutta että olisipa kuitenkin aika kiva, jos olisi voileipäkakkua... Ensin säikähdin ja ajattelin, että liian suuri haaste voitettavaksi, mutta hetken mietittyäni päätin kuitenkin haastaa itseni ja tarttua härkää sarvista. Syntyi vegaaninen voileipäkakku, jonka pääasiallinen täyte oli savutofua.  Kakun tekemisestä on jo niin pitkä aika, etten enää muista tarkempaa reseptiä. Sen vain totean, että onneksi kaupasta nykyisin löytyy hyvin erilaisia vegaanisia juustoja, kermaviilin korvikkeita ja muita tarpeellisia juttuja. 

Sää suosi koko viikon ajan ja helle helli. Vaikka itse oli joka päivä töissä, olo oli kuin lomalla konsanaan auringonpaisteen, lämmön ja lomalaisten seuran vuoksi. Työpäiväni jälkeen teimme asioita, joita ei tule usein normiarjessa tehtyä.

Yksi tällainen kiva jokakesäinen asia on käynti Kalliolinnan lettukahvilassa Sulosaarella. Sieltä sai jokaiselle ruokavalioon sopivat syötävät; minulle ihan peruslettu perusmaidosta, sedälle laktoositon herkku ja tytöille vegaaniset räiskäleet. Kahvimukit ovat viehättävästi eriparisia ja valitsin tällä kertaa romanttisen ruusukupin.

Herkkujamme odotellessa oli hyvää aikaa ihailla ympäröivää luontoa. Tässä ravintolassa ei ole ahdasta! Ei silloinkaan, vaikka kaikki pöydät olisivat täynnä. Sen verran ruhtinaalisesti on saaressa lääniä.

En enää muista, mitä muiden letuilla oli täytteenä, mutta esikoisen lettu tuli ensimmäisenä ihastuttavalla lautasella.

Ystävättären räiskäleellä oli upea vegaaninen "kerma"ruusuke.

Minulla oli letun täytteenä vadelmahilloa, lakritsikastiketta ja kermaa. Syntisen hyvää!

Setäkin sai ihastuttavan lautasen lettunsa alle. Tässä täytteenä mansikkahilloa ja kermaa.

Kahvila sijaitsee suloisessa pitsihuvilassa keskellä luontoa kaupunkikeskustan välittömässä läheisyydessä.

Perjantaina tytöt hakivat minut töistä ja ajoimme suoraan Luotojärvelle. Muilla mökeillä oli ventovieraita, mutta onneksi veljeni lupasi, että voisimme mennä hänen saunamökilleen rantalysteille. Nappasimme vielä matkan varralta mukaan veljen esikoisen, kummityttömme.

Kokkailimme murkinaa grillikodassa (makkaroita ja hampurilaisia) ja mammu paistoi lettuja. Oli kahdenlaista taikinaa eli vegaanista ja tavallista.

Kuvut kylläisinä saunoimme vuorotellen ja esikoinen ystävänsä kanssa kävi soutelemassa pitkin järven selkää.

Minä keskityin kuvaamaan ulpukoita ilta-auringossa.

Lauantain aloittelimme torikahvilla ja pyysimme mukaamme vielä kälynkin. Ostin palasen mansikkakakkua ja se oli niin iso ja makea, että jaoin sen esikoisen kanssa.

Kahvittelun jälkeen kiersimme vähän kauppoja kunnes oli taas aika syödä. Nyt suunnistimme terassille Hospitziin, jonka kasvishampurilaista oli kovasti kehuttu. Tytöt saivat täysin vegaaniset versiot, minulla oli perussämpylä ja parmesaaniperunoissa sitä parmesaania.  Namskis!

Ruoka oli hyvää, mutta erityisen erityismaininnan tälle paikalle voi antaa asiakaspalvelusta. Meitä palveli nuori nainen, joka oli kyllä niin oikeassa ammatissa! Niin iloinen, ystävällinen ja huolehtivainen, että ihan ilahduimme. Mm. sellaisen hän huolehti, että kävi kertomassa meille, että myöhemmin tulleet asiakkaat saivat siksi ruokiaan ennen meitä, koska olivat tilanneet alkupaloja, jotka valmistuivat pikaisemmin. Ja kun esikoisen hampurilainen tuli aika paljon myöhemmin kuin meidän muiden, esikoinen sai hyvittelyksi talon tarjoaman kivennäisveden. Pieniä eleitä, mutta saivat asiakkaan tuntemaan itsensä tärkeäksi ja huomioiduksi. Emmehän edes olleet huomanneet, että alkupalansa saaneet olivat tulleet meitä myöhemmin ja yhden annoksen viivästyminenkään ei ollut huomattavan pitkä.

Vaikka hampurilaiset täyttivät kupumme kylliksi, piti silti vielä ostaa jäätelöpyörästä Porvoon jäätelöä. Onneksi naisilla on jälkiruokavatsa erikseen!

Päivän ohjelmaan oli suunniteltu vielä vesillä liikkumista. Tytöt halusivat suppailemaan ja minä ajattelin vuokrata kajakin. Soittelin pitkin lähipitäjiä kysellen välineitä, mutta kaikkialta myytiin eioota. Lopulta piti nöyrtyä ja lähteä meloskelemaan kaupungin keskustaan. Saimaashopista löytyi meille sopivat vermeet!

Paitsi että kajakkiini ei ollutkaan melaa. Olin jo ehtinyt maksaa vuokrat, mutta kävi ilmi, että melaa pitäisi odottaa tunnin verran. Emme malttaneet odottaa vaan päätin sitten lähteä minäkin uhkarohkeasti suppailemaan. En tohtinut näin ensikertalaisena ja keskellä kaupunkia nousta laudalla seisomaan vaan meloskelin istuen jalkojeni päällä tai polvillani. Puolentoista tunnin jälkeen reisissäni todellakin tuntui, että oli tullut tehtyä jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Mutta olipa se mukavaa! Nousen mielelläni joskus toistekin sup-laudalle.

Loput suppailukuvat otti esikoinen.

Kun tytöt sunnuntaina suunnistivat kotimatkalle, päätin minäkin lähteä reissuun... Ensimmäistä kertaa tänän kesänä vähän pidemmälle pyöräretkelle. Ajelin niin sanotun Louhen lenkin ja matkaa kertyi älykellon mukaan tasan 40 kilometriä. Olipa mukavaa pitkästä aikaa huruutella menemään, vaikka teiden pinnoitteet alkavat olla siinä kunnossa, ettei alamäessä uskalla antaa vauhdin nousta. Kas kun hirvittää mahdolliset montut mäen alla.

Tämä tien pätkä tosin on yllättävän hyvässä kunnossa. Eniten murentunut ja paikattu oli Savonlinnan ja Enonkosken välinen pikitie. Sille kyllä tarttis tehdä jotain!

Olipa ihana kesäinen viikko! Vielä ennätin ennen kuun vaihtumista käydä kummitytön kanssa syömässä Kalastajan kojulla ja elokuvisssa katsomassa elokuvan Aika jonka sain. Se on tositapahtumiin perustuva ja todellakin tunteisiin käyvä tarina. Tykkäsin kovasti!