Morsiusmalja

Kävin tässä välillä pienellä reissulla ja matkalukemisenani oli Paula Havasteen uutuusromaani Morsiusmalja. Vaikka en fyysisesti matkustanut Suomen rajojen ulkopuolelle, mielikuvitusmatkalle pääsin Neuvosto-Viroon Saarenmaalle. Ihan kuin olisin mennyt ystävien luo kyläilemään, niin tutuiksi olivat jo tulleet Vilja ja Villem Talvik sarjan edellisissä kirjoissa.

Villemin kirjallisten ansioiden johdosta Viljan pieni majatalo kukoistaa ja kasvaa. Kulttuuripääsihteerin suosiollisella avustuksella tilalle saadaan miehiä rakentamaan lisähuoneita, onhan paikalle tulossa kokonainen filmiryhmä elokuvan tekoon. Tosin Viljalla on kädet täynnä työtä loputtomasti ja lisätila vieraille tietää lisää töitä emännälle.

Kulttuuritalolla aiemmin kokkina toiminut nuori nainen on kokenut kovia ja pelkää miehiä niin, ettei voi jatkaa työssään. Hän tulee majataloon toipumaan ja samalla Viljalle avuksi. Paljon apua Aivesta onkin, mutta tyttö aiheuttaa Viljalle myös huolta. Lisähuolta tuottavat talossa asuva miespari, joiden suhdetta ei kalanperkaamossa hyvällä katsota. Kirjan tapahtuma-aikaan homous oli rikos ja Arvo ja Ants joutuvat peittelemään suhteensa laatua. Silti heidät pahoinpidellään vähän väliä.

Viljan elämä on työteliästä ja yksinäistä. Onneksi on Anna-täti ja vielä suuremmaksi onneksi kylältä loppulta löytyy ystäväksi myös Ille, josta on Viljalle suuri apu, kun majataloon tarvitaan lisää ruokaa vieraille. Illen ystävyys on Viljalle tärkeää, varsinkin kun Villem tuntuu keskittyvän vain puhujamatkoihinsa eikä juuri vaimolleen puhele.

Luin kertomusta enemmän nuoren majatalon emännän näkökulmasta kuin kirjailija-Villemin tai poliittisten kannanottojen. Politiikka ei jaksa minua kiinnostaa edes kirjoissa, joten ne kohdat luin vähän harppoen. Mutta naisena pystyin samaistumaan Viljan tuntoihin ja elämään mukana arjen puuhissa, niin Aiven kuin Viljan synnytyksissä ja vieraiden kestitsemisessä. Viljan elämä on kiireistä, mutta hyvää, siitä hän vähän väliä itseäänkin muistuttaa.

Ennen varsinaisen lukemisen aloittamista silittelin kirjan kansia ja ihailin kansikuvaa. Luin liepeistä kirjailijan esittelyä ja edellisestä kirjasta sanottua. Yksi tuntui jotenkin tutulta, oli kuin omasta kynästäni...

... ja hyvänen aika! Niinhän se olikin! Jo kolmas lainaus poimittuna blogistani kirjan kanteen tai liepeeseen... Tässähän kohta luulee olevansa suurempikin kriitikko. Heh heh, siis en todellakaan! Mutta hauskaa silti, ehkä nämä kannustavat minua jatkamaan näitä kirjapostauksia, vaikka olenkin vain harrastelija.