Lomastartti

Viikko sitten lauantaina oli lämmin. Tosi lämmin. Ja minä hilasin matkalaukkua pitkin katuja ja päädyin puolen päivän jälkeen Pääskylahden rautatieseisakkeelle. Olo oli kevyt, sillä maanantaina oli alkamassa ruhtinaallinen neljän viikon kesäloma. Sitä aloittamaan olin nyt lähdössä.

Kiskobussi puksutteli paikalle ihan aikataulussa ja matkani kohti Parikkalaa pääsi alkamaan. Siellä vaihdoin Joensuusta tulevaan Intercityyn, jolla matka jatkui kohti pääkaupunkia.

Matkaeväänä oli hyvä kirja, kunnon kahvia ja rinkelisämpylä.

Kun pääsin perille Helsinkiin, esikoisen työpäivä oli juuri päättymässä. Päätimme suunnistaa ensimmäiseksi syömään ja nepalilainen ruoka kuulosti kummankin mielestä houkuttelevalta. Sitä siis!
Oli muuten herkullista!

Syötyämme jaksoimme kävellä esikoisen kotiin. Maisemissa ei ollut valittamista.

Illan vietimme rauhallisesti, koska ei ollut kiire minnekään. Vähän ennen nukkumaan menoa huomasin, että taivas Linnanmäen yllä oli muuttunut upean väriseksi.

Seuraavana aamuna reissukäsityöni, koukkuamalla väkertämäni tiskirätti, edistyi parin kerroksen verran.

Esikoisen työpäivä alkoi kymmeneltä ja lähdin hänen mukaansa keskustaan vain huomatakseni, ettei mikään paikka ollut vielä auki! Päädyin ongelmaa ihmettelemään Espresso Houseen.

Siellä oli niin hieno vessa, että piti ottaa vessaselfie.

Kävin Citycenterin Tokmannilla tekemässä pari täsmähankintaa ja sen jälkeen kuljeskelin keskustassa päämäärättömästi ihmetellen, enkö tosiaan pääse minnekään sisään...

Onneksi hoksasin, että Oodi oli auki! Siellä olikin hämmentävän väljää. Aina ennen, kun olen tässä kirjastossa käynyt, kaikki istumapaikat ovat olleet varattuina ja kaikkialla on ollut paljon ihmisiä. Nyt siellä oli ihan eri tunnelma, seesteinen ja rauhallinen.

Koska oli kuuma, päädyin ostamaan jääteen, jota menin nauttimaan kirjaston terassille. Upeat näkymät sieltä!

Virkistäydyttyäni kiertelin vielä väljässä kirjastosalissa.

Poislähtiessäni löysin vielä alakerrasta näyttelyn Oodi Helsingin luonnolle. Pitihän se käydä tsekkaamassa.

Kirjastolta lähdin kävelemään päivän pääkohteelle pitkin Töölönlahden rantaa. Rannoilla, poluilla ja järvessä oli valtavat määrät kanadanhanhia ja niiden ulostetta. Aika ällöä...

Ranta oli aika pusikoitunut eikä läheskään kaikkialta ollut näkyväisyyttä veteen. Puskissa ei ollut mitään nähtävää, mutta yhdessä kannossa sentään kasvoi sinnikäs ratamo.

Kioskin katolle oli pysäköity pinkki pyörä.

Tällainen pieni voimalaitos oli pienen ojan partaalla, mutta se ei ollut tällä hetkellä toiminnassa.

Jos ei Töölönlahden rannalta juuri löytynyt ihasteltavaa, sen enemmän oli nähtävää ruusupuutarhassa, joka oli varsinaisen pääkohteeni edustalla. Aivan upea!

Olen jo vaikka kuinka kauan haaveillut pääsystä Talvipuutarhaan, joka seuraavassa kuvassa näkyy taustalla. Vihdoin toteutuva vierailuni ei olisi voinut sattua parempaan aikaan, sillä runsaasti kukkivat ruusut varastivat melkein koko shown.

Olin haaveillut puutarhakäynnistä tietämättä lainkaan, kuinka suuri pääsymaksu paikkaan olisi. Siksi olinkin iloisesti yllättynyt, kun kävi ilmi, että puutarhan 125 vuotta sitten perustanut J. J. af Lindfors oli rakennuttanut paikan omalla kustannuksellaan ja kun hän lahjoitti puutarhan eteenpäin, hän ehdottomasti edellytti, että paikka on aina yleisön käytössä maksutta.

Talvipuutarha olikin melko kompakti paketti, paljon pienempi kuin esim. Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet. Mutta kyllä täälläkin näissä kolmessa huoneessa riitti kovasti katselemista! Eikä paleltanut!

Seuraavan kuvan kasvi kasvoi kasvihuonessa vielä lasiseinän takana. Ihan ihmeellinen, vaikkei se kuvasta oikein näykään.

Olisin voinut jäädä vaikka kirjaa lukemaan tuonne puutarhan rauhaan, ellei nälkä jo olisi alkanut nipistellä suolen mutkassa. Piti siis vähitellen irroittautua puutarhan lumosta.

Kävin lähikaupassa hakemassa tarvikkeita leivontaan ja ruokaan, jonka tekisin valmiiksi esikoisen kotiutumisen aikohin. Mutta ensin piti tankata tyhjään kupuun energiaa ja samalla lueskella eteenpäin seuraavaa romaania. Aloittelin reissussa Lucinda Rileyn pitkää kirjasarjaa.

Koska vein esikoiselle kotipihasta tuliaisiksi kesäkurpitsoita, tein yhdestä maailman parhaita muffinseja. Niitä nautiskelimme esikoisen kanssa jälkiruoaksi syötyämme ensin uunifetapastaa, josta ei ole kuvaa.

Päivän päätteeksi illalla saimme taas nukahtaa upeissa väreissä hehkuvan yötaivaan alle keräämään voimia seuraavaan päivään.