Kummia ajatellen

Elettiin vielä täyttä talvea, kun postilaatikosta löytyi iloista postia. Kummisetä täyttää pyöreitä ja järjestää juhlat! Jee!

Heti seuraava ajatus olikin sitten hätäännys, että mitä ihmettä lahjaksi aikuiselle ihmiselle, jolla on jo kaikkea mitä tarvitsee. En nyt tässä käy enempää avaamaan mieleni omituisia syövereitä, joiden takia olen nykyään näissä lahja-asioissa aika hämmentynyt. Ehkä jopa hätääntynyt... Minä, jolle ennen lahjojen keksiminen ja antaminen toisille oli suurinta hupia ja tuotti paljon iloa. Niin kai se on, ettei tässäkään asiassa tointaisi liikoja ajatella, mutta minkäs ihminen päänsä sisäiselle toiminnalle voi!

Pähkäilyjen tuloksena mietin, että jos neuloisin kummisedälle villasukat. Olisiko se tarpeeksi arvokas lahja?

Koska en muutakaan heti keksinyt, päätin ainakin aloittaa sukkien tekemisen. Jospa parempi lahjaidea siinä sukkia neuloessa pälähtäisi päähän. En kuitenkaan halunnut tehdä mitään ihan perussukkia, vaan jotkut kivemmat. Mutta mistä ohje?

Muistin nähneeni kirjastossa sukkakirjan, joka keskittyi pelkästään miesten sukkiin. Sen halusin käsiini ja varaamalla sainkin. Kyseessä on Suuri suomalainen toivesukkakirja, Miesten sukat.

Aika kranttu olen, mutta ohjeissa oli vain yksi, joka minua miellytti. Saara Toikan mallissa Epävireet oli sitä jotakin. Mikä parasta, sukat on neulottu Novitan Venlasta, jota saa joka kaupasta. Tai ainakin niin olisi voinut luulla...

Ensin suunnistin lankaostoksille Prismaan, josta ei Venlaa löytynyt lainkaan. Silti köyhdyin kassalla 80 euroa.

Seuraavaksi astuin ovista sisään Tokmannille, se kun on Prisman vieressä. Sieltäkään ei löytynyt hyllystä oikeita värejä eli mustaa ja valkoista. Höh! Ei tullut lankakauppoja täälläkään, mutta kassan kautta poistuttuani lompakko oli laihtunut parilla kympillä.

Olisiko Citymarketilla parempi Venlan värikartta? Ei löytynyt mustaa, mutta luonnonvalkosta sentään. Ostin pari kerää sitä ja puhisin itsekseni, että on kai se sitten nöyrryttävä tilaamaan musta lanka suoraan Novitalta.

Niin teinkin. Mutta eipä sielläkään ollut mustaa! Piti tyytyä nokimustaan, joka on enemmänkin tummanharmaa, mutta sai nyt kelvata. Tuntui päättömältä maksaa yhtä paljon postikuluja kuin itse langasta, joten tilasin sitten muutaman kerän muitakin värejä vastaisuuden varalle ja koko tilaust tuli maksamaan muistaakseni piirun verran yli parikymppiä. Novitalla on ihastuttavan nopea toimitus ja pian pääsin aloittamaan työn.

Muokkasin mallia sen verran, etten tehnyt puoleen sääreen asti yltävää vartta, vaan vähän lyhyemmän. Kaksinkertaisella langalla ja 3,5 numeron puikoilla työ joutui sukkelasti. Tein jalkaterään mittaa ohjeen mukaan, vaikka silmämääräisesti ihmettelin, että tuleepa iso sukka 43 numeron jalkaan. Ja tulihan siitä! Mahtuu puolisolle, jolla kengän koko on kunnioitettavat 47.

Mikäs sitten neuvoksi?

Ei kun toiset sukat tekeille ja oman pään mukaan pienemmät. Muuten hyvä, mutta nokimusta lanka loppui kesken! Siispä uutta tilausta tekemään Novitalle, jossa sattui olemaan alennusmyynti käynnissä ja sisäinen sulovilenini heräsi. Tottahan piti tilaisuus käyttää hyväksi, kun kerran halvalla saa! Lisälankatilaus tuli lopulta maksamaan yli kolmenkympin. Että jos kaikki ostokseni ynnätään yhteen, tuli sukkalangoille hintaa! Mutta ei niin parane tehdä, omaa löyhäpäisyyttäni olen mammonaa syytänyt ylimääräisin hankintoihin.

Kahdet sukat olivat päättelyä vaille valmiina himppua ennen kummisedän juhlapäivää. Mutta tuli korona ja perui kaikki kokoontumiset. Niin nämä syntymäpäivätkin. Tarkoitus on pitää (ehkä) juhlat koronatilanteen rauhoituttua. Ja sukkatekeleet jäivät päättelemättä pitkäksi aikaa kunnes nyt tässä päivänä muutamana olen kunnostautunut ja viimeistellyt keskeneräisiä kevään käsitöitä. Siis vihdoin valmista!

Mutta! Noinkohan kummisedällä edes olisi käyttöä villasukille? Enkä oikein osaa arvostaa omia väkerryksiäni kovin korkealle, joten jotain arvokkaampaa lahja saisi olla. Jospa kuitenkin keksisin lopulliseksi lahjaksi jotain muuta. Vaikka ison ämpärillisen metsien sinistä kultaa eli mustikoita? Jää nähtäväksi...

Niin ja niitä Venloja on nyt Kotosilla koko kasa. Mitähän näistä tekisi?

Vajaitakin keriä löytyy...

Myös nuorin kummitätini täytti tänä kesänä pyöreitä vuosia. Ne juhlat olivat nyt heinäkuussa. Taas tuli lahjapulma!

Ensin innostuin, että nyt vihdoin saan käyttöön vuosia sitten kirpputorilta parilla kympillä löytämäni iskemättömät ontelokudekerät. Niistä matto, jee! Virkkuukoukku viuhuen ja posket intoa hehkuen tein mattoa pitsiliinan ohjeella. Melko pian kävi ilmi, että jos virkkaisin ohjeen kokonaan valmiiksi, matosta tulisi aivan valtavan kokoinen ja kudetta tarvittaisiin tolkuttomasti lisää. Onneksi liinassa oli sopivasti keskusta, joka jo itsessään oli yksi kuvio. Päätin päättää maton keskustavaiheeseen. Reunus vain pitäisi kehittää omasta päästä.

Seuraava takaisku tuli, kun ontelokude loppui siinä vaiheessa, kun reunuksesta puuttui viimeisestä kerroksesta kolme neljäsosaa. No siis ostoksille Taito Shopille! Siellä pähkäilin miniontelokuteen ja Lillin välillä. Kumpaa se entinen oli? Ei voi tietää, kun kerran kirpparilta olin sen ostanut. Päädyin miniontelokuteeseen, joka sivumennen sanoen maksoi yhtä paljon kuin aiemmat kerät yhteensä.

Mutta voi! Liian ohutta oli! Yritin jatkaa miniontelolla siitä, johon entinen loppui, mutta ero näkyi selvästi, ainakin omaan silmään.

Siispä hakemaan sitä Lilliä Taito Shopilta! Kotiin palattuani turhauduin, sillä Lilli oli sittenkin huomattavasti paksumpaa kuin alkuperäinen.

Aikani asiaa tuskailtuani päätin purkaa viimeiseltä kerrokselta sen vanhalla kuteella tehdyn alun pois ja tehdä viimeistelyn miniontelokuteella. Tämä välttää.

Mutta sitten taas kävin ajattelemaan. Mitä ihmettä kummitäti tällä matolla tekisi? Tuskin hänellä mitään matontarvetta on. Näin iso ja painava turha tekele olisi vain vastuke. Eikä lopputulos edes ollut sellainen kuin toivoin. Kun on Lilliä ohuemmasta kuteesta tehty, niin ei ole niin napakkakaan kuin kunnon maton kuuluisi olla. Ja se reunuskin siitä eri kuteesta... Juu ei, ei tästä lahjaksi ole. Parempi hankkia lahjakortti yhteen kivaan paikkaan...

Niin että nyt minulla sitten on itselläni tällaisia turhia tekeleitä täällä. Isommille sukille setä tosin keksi loppusijoituspaikan, mutta toiset sukat ja matto ovat vielä kotia vailla. Tai ehkä nuo pienemmät sukat voisi sille kummisedälle mustikkaämpärin kylkiäisenä viedä? Ja jos kummitäti sattuu blogiani lukemaan ja keksii matolle käyttötarkoituksen, niin ilomielin sen antaisin eteenpäin.

Tämänkertaisessa höpötystuokiossa ajateltiin nyt kahta kummia, joten otsikkoni oli alunperin "Kummeja ajatellen". Mutta postausta naputellessani otsikon sanaleikki alkoi tuntua paremmalta valinnalta. Oli taas niin kummia juttuja minulla...