En etsi valtaa loistoa... Löysin silti ja ihan vahingossa

Muistatko vielä joululahjan, jonka sain tyttäriltä viime jouluna? Sehän oli aivan luksuslahja, yhteistä aikaa heidän kanssaan mukavissa merkeissä.

No, Rajaton konsertoi pitkin vuotta pitkin poikin maailmalla. Ei tullut sopivaa saumaa lunastaa tätä ihanaa lahjaa. Paitsi nyt, ihan uuden joulun alla, kun Rajaton lähti perinteiselle joulukonserttikiertueelleen omalla maallaan. Vaan eivät tulleet Savonlinnaan eivätkä Mikkeliin. Koska Muhammed ei tullut vuoren luo, molemmat vuoret lähtivät Muhammedin luo eli minä ja kuopus matkustimme Helsinkiin. Pieni ongelma oli kuopuksen koiralapset, mutta sekin ratkesi, kun rakas kummityttö lupasi ottaa vastuun karvakorvista reissumme ajaksi.

Hyppäsin Onnibussin kyytiin Savonlinnan linja-autoasemalla lauantaina 21.12. jo ennen aamuyhdeksää. Olin varannut minulle ja kuopukselle paikat linja-auton yläkerrasta etupenkistä. Ajattelin, että siinä sitä olisi vänkää seurata matkan edistymistä isosta tuulilasista. Totuus oli sitten sellainen, että maisema lasin takana oli vesisateisen synkeä ja mustavalkoinen silloin kun sen sumun seasta ylipäätään erotti. Ja tuulilasikin huurtui paksuun huuruun, että ei siitä nähnyt eteensä nimeksikään. 

No, tässä oli taas sellainen asia, jolle ei voinut mitään, joten suotta sitä sen enempää murehtimaan. Kilisyttelin puikkoja, kuten edellisessä postauksessa jo kerroin ja keskityin tuijottamaan tekelettäni.

Mikkelissä pysähdyimme Matkakeskuksella ja sain kuopuksen seurakseni loppumatkalle.

Puuduttavan viiden tunnin istumisen jälkeen saavuimme Helsingin vilinään. Lumetonta on.

Esikoinen oli meitä Kampissa vastassa. Vessareissun ja kahvittelun jälkeen ajelimme ratikalla esikoisen kotiin hetkeksi hengähtämään ennen illan rientoja.

Kauaa emme malttaneet pysyä paikoillamme vaan pian olimme takaisin keskustassa. Ilta jo hämärtyi enkä meinannut päästä eteenpäin. Olisin vain ihaillut kaupunkia jouluasussaan.

Vaan meilläpä oli selkeä määränpää siinä rautatientorin laidalla, Ateneumia vastapäätä.

Myöhäinen lounas nepalilaisessa ravintolassa. Ruoka oli oikein hyvää ja naan-leipä suorastaan taivaallista.

Viiniäkin juotiin. Valittiin talon viini, koska se oli edullista. No... se oli kuin talon viinit yleensäkin eli ei kovin kummoista. Hapanta. Mutta juotua tuli.

Vaikka pääruoan jälkeen olimme jo aivan täynnä, halusimme vielä palan painikkeeksi ja kaiken kruunuksi nautiskella lasilliset mango-smoothieta. Nam!

Ruokailun jälkeen kulutimme aikaa kiertämällä konserttipaikkaan vähän pidemmän mutkan kautta. Että siellä maamme pääkaupungissa oli sitten kaunista!

Muumipeikkokin päivysti kadulla kaupan edustalla.

Stockmannin jouluikkunan edessä oli sellainen tungos, että emme edes yrittäneet tunkea joukkoon mukaan. Päätimme palata paikalle uudelleen myöhemmin.

Kansallismuseo oli valaistu upeasti vaihtuvin värivaloin.

Rajattoman konsertti oli Finlandia-talolla, jossa muuten en koskaan aiemmin ole käynyt. Jo oli aikakin! Talosta ei ole kuvia, sillä sää oli surkea eikä rakennus näyttänyt erityisen hyvältä...  Ensimmäinen sisäkuva on - mistäpä muualta kuin - vessasta!

Iso oli portaikko ala-aulasta seuraavaan kerrokseen.

Kotosen naisväki valmiina konserttielämykseen.

Salin ulkopuolella oli kamerat ja kännykät kieltävät kyltit. Voi harmitus! Siis ei kuvia tästä konsertista, mutta sentään näyttämöstä ennen esitystä.

Konsertti oli aivan mieletön elämys! Uskomatonta, kuinka soivia ja monipuolisia voivat ihmisäänet olla! Kuinka yhteenhioutuneita, ammattitaitoisia ja taitavia yhtyeen jäsenet ovatkaan! Yhtä musiikillista nautintoa koko konsertti alusta loppuun. Alku oli sellaista rauhallisempaa ja hengellisempää, mutta loppua kohti meno villintyi ja yhtyeen loistava huumorintaju puhkesi kukkaan. Jos oli musiikillisuus herkkua korville, niin oli myös visuaalinen ilme niin makeaa silmäkarkkia, ettei tosikaan; aivan uskomattoman upeat valot ja taustat! Niin jäi hyvä mieli tästä konsertista että hykertelen varmaan vielä juhannuksenakin.

Konsertin jälkeen jonotimme vielä nimikirjoitusjonossa signeeraukset yhtyeen uuteen joululevyyn, jonka sain tämän vuoden joululahjaksi esikoiselta. Jotenkin noissa tilanteissa meinaa ujous iskeä eikä meinaa keksiä mitään älykästä sanottavaa taiteilijoille. Mutta nyt kerroimme, kuinka kauan sitten raahasin tyttäret Rajattoman loppuunmyytyyn joulukonserttiin Savonlinnassa ja tykästyimme kaikki kovasti. Nyt oli sitten tyttärien vuoro antaa samanlainen upea elämys lahjaksi äidilleen. Kiitos!

Konsertin jälkeen ei varmasti olisi heti nukuttanut, joten kiersimme vielä ihastelemassa pääkaupungin jouluvalaistusta. Tykkäsin niin, että olisin voinut lumoutuneena kävellä pitkin katuja vaikka koko yön.

Mannerheim oli myös ihastelemassa valojen säihkettä.

Tungos Stockmannin jouluikkunan äärestä oli kutistunut muutamaksi satunnaiseksi tarkkailijaksi, joten mekin sovimme joukkoon. Olihan se hieno nähtävyys!

Kun esikoisen kodin ohi kolkutteleva ratikka sattui sopivasti hollille, hyppäsimme kyytiin ja pääsimme sitten vähitellen jo yöpuulle.

Sunnuntaina oli uusi päivä ja meillä puoleen päivään saakka aikaa ihmetellä pääkaupungin joulutarjontaa ennen kuin piti kiivetä kotipuoleen ajelevaan bussiin.

Helsingissä satoi vettä, kun veimme matkatavaramme rautatieasemalle säilytykseen. Lumi olisi tehnyt jouluisemman vaikutelman, mutta vesisade sai jouluvalot heijastumaan asvaltista ja maisemasta tuli kuitenkin aika satumainen.

Suunnistimme Senaatintorille Tuomaan markkinoille. Sää olisi kernaasti saanut olla talvisempi, mutta kojuissa oli aurinkoisia myyjiä ja torikierroksesta jäi mukava maku suuhun, vaikka ostamamme glögi olikin niin äkkimakeaa ettei se maistunut muulle kuin imelälle.

Pienesti teimme ostoksia, korvakoruja ja sen sellaista... Ostin mm. esikoiselle syntymäpäivälahjan jo hyvissä ajoin, kun sattui olemaan Savo-lautapeli kaupan. Koska oli oiva tilaisuus niin olihan se hankittava.

Mutta sitten bongasimme mainion kojun! Täältä lähti mukaamme ainakin postikortteja ja ehkä vähän jotain muutakin. Elämän ei tarvitse aina olla pelkkää hymistelyä.

Tuomaan markkinoilta kiirehdimme Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisiin, jossa jo edellisenä päivänä pikaisesti pyörähdimme ennen kuin se sulkeutui. Niin olimme joulumielellä, että kannatimme useampaakin kotimaista käsityöntekijää.

Sieltä kiirehdimme hakemaan matkatavarat säilytyksestä ja kipaisimme pian Kamppiin. Nopsasti ostimme vähän matkaevästä eikä aikaakaan kun jo jälleen nökötimme Onnibussin penkissä. Tällä kertaa vähän takempana sentään eikä ihan etupenkissä.

Onnibussilla matkustimme Mikkeliin. Siellä käväisimme hakemassa kuopuksen jouluviettovermeet ja auton, jolla matkamme jatkui kohti Savonlinnaa. Siiskosen leipomon kahvilassa pysähdyimme kahvittelemaan ja söimme niin hyvät kermatortut, että meinasi mennä kieli mukana mahaan... Ja saimme leipureilta joululahjaksi hirmuisen hyvän vaalean sekaleivän.

Kohti kotia autoilimme pilkkopimeässä. Ja pääni sisäinen jukeboksi sanoitti uudelleen vanhan tutun iskelmän ja itsekseni laulelin matkan edetessä "kun me lähdettiin, oli pimeää... kun me palattiin, oli pimeämpää..."

Mutta olipa kiva reissu ja mahtava konserttikokemus. Kiitos, tytöt!