Sunnuntaina menin museoon

Kesälomalla hankittiin sedän kanssa museokortit. Siitä saakka on ollut ajatuksena käydä koluamassa myös oman kaupungin museon, Riihisaaren eli Savonlinnan maakuntamuseon ja Saimaan luonto- ja kulttuurikeskuksen, näyttelyt. Mutta miten siinä aina käykään niin, että lähellä olevat näyttelyt ja nähtävyydet meinaavat jäädä tyystin näkemättä. Ovat kai LIIAN  lähellä.

Jo ennen joulua bongasin, että museoon oli rakennettu Nukkekoti Suruttoman Jouluilo-näyttely, joka kiinnosti. Lisäksi tarjolla oli uusittu perusnäyttely Saimaan sylissä ja vaihtuvissa näyttelyissä oli esillä Erkki Tantun Rymy-Eetu sarjakuvia ja Olavinlinnasta Orivirran sillalle taidetta. Lopulta sain itseni liikkeelle Jouluilo-näyttelyn vihoviimeisenä aukiolopäivänä eli Nuutinpäivänä 13.1.

Enkä tiedä, olsinko vielä silloinkaan tomeroitunut, ellei ulkona olisi ollut laittoman hieno talvipäivä, aurinkokin esillä. Olisi ollut suuri synti nököttää koko päivä sisätiloissa, joten potkin itseni ylös nojatuolista, jossa istuin neulomassa ja suunnistin huopatöppösissäni kohti Olavinlinnan tienoita ja Riihisaarta. Maisemat olivat uskomattoman mahtavat ja nämäkin adjektiivit kuvaavat vain latteasti sitä sädehdintää, joka avaran talvitaivaan alla kohtasi kulkijaa.

Onneksi olin älynnyt koluta kesäjemmoista aurinkolasit nenälleni keikkumaan. Muuten olisin vallan lumisokeaksi häikäistynyt auringon ja vitivalkoisen hangen hohtaessa kilpaa.

 

Siellä se jo näkyykin, retkeni määränpää.

Opastekyltit huomasin vasta myöhemmin.

Sorsapopulaatiolla oli kylpypäivä hyisessä linnanvirrassa. Sinnikkäitä avantouimareita!

Oikeaa norppaa ei näkynyt, mutta onneksi patsaat sentään!

Tästä ovesta sisään... Jäin niin pitkäksi aikaa oven taakse valokuvaamaan, että tiskin takana työskennelyt museovirkailija tuli tarkistamaan, onko ovi ollenkaan auki... Anteeksi!

Nimittäin olin jo tarttunut ovenripaan, kun selkäni takana kuului vimmattu siipien lepatus. Sorsaparvi teki pyrähdyksen museon pihamaalle. Oliko siellä joku niitä ruokkimassa, jäi vähän epäselväksi, mutta kovin tungosta oli!

Näyttelyihin päästyäni kuvaaminen jäi tosi vähälle, sillä kameran linssi oli kunnolla huurtunut yltä ja alta. Vaikka yritin sitä pyyhkiä, sumuinen hämäryys säilyi linssin pinnalla pitkään.

Pikkuisen perusnäyttelyä...

....Suruttoman joulua....

... ja Rymy-Eetu. Meinasin ensin jättää nämä sarjakuvat katselematta, mutta onneksi tulin toisiin aatoksiin. Ihan nauratti Eetun toilailut, arkipäivän pikku vastoinkäymiset.

Olavinlinnasta Orivirran silloille -näyttelyssä oli monenlaista ja monentasoista taidetta. Yksi pysäyttävimmistä oli Aleksandr Beggrowin maalaus Näkymä Kasinonsaarelta kaupunkiin vuodelta 1909.

Taidokas öljyvärimaalaus, jossa etualan ihmiset olivat kuin irrallaan taustasta. Vaikea selittää... en tarkoita, etteivätkö ihmiset olisi kuuluneet maalaukseen vaan että olivat hämmentävän kolmiulotteisen oloisesti maiseman edessä. (Tässä tämä kotikutoinen ja mistään mitään tietämätön wannabe-taidekatselija taas kompastuu omaan nokkeluuteensa, heh.)

Toinen pysäyttävä teos oli synkkäsävyinen ja vähän ahdistavatunnelmainen Maija Pulkkisen Kasinon silta vuodelta 1973. Tämä kiehtoi kaikessa hyytävyydessään ehkä siksi, että minulla oli lukeilla Outi Pakkasen Linna-dekkari, ja taulu sopisi mainiosti johonkin Savonlinnaan sijoittuvaan jännäriin kansikuvaksi.

Perusnäyttely on vasta uusittu ja siellä olisi voinut viettää aikaa pidempäänkin. Katselin animaatiota Salama-laivan historiasta, kurkistelin View Master -vekottimella vanhoja kuvia, seilasin virtuaalisesti laivalla ympäri Savonlinnan ja ihmettelin montaa historiallista seikkaa, joita en ollut tiennyt ennestään. Mutta koska en ollut viitsinyt jättää nuttua naulaan, alkoi tulla kuuma. Voisin palata tähän näyttelyyn myöhemmin uudelleen. Blogisiskoa mietin museokierroksellani useampaan otteeseen ja ajattelin, että olisipa mukavaa mennä museoon yhdessä...

Näyttelyn lopuksi vielä nappasin pari ilmaista postikorttia lähettääkseni ne hetimiten eteenpäin.

Museon hämyisyydestä astuin jälleen kirkkaaseen auringonpaisteeseen näkemään kuinka sorsapopulaatio pisti liikettä kinttuihin (lue siipiin) ja siirtyi sujuvasti maalta kaup... eikun veteen.

Tyytyväisenä siihen, että olin vihdoin toteuttanut yhden to do -listan suunnitelmista, kävelin suupielet korvissa kotiin nähdäkseni, että yötyöläinen oli yhä unten mailla. No, ei se mitään, illalla ehdimme vielä mainiosti kurvata kahvittelemassa Luotojärvellä. Siitä ei ole kuvia, joten päätän tämänkertaisen postaukseni museoreissun kotimatkakuviin.