Pussillinen onnea

Keskiviikkona heräsin kuopuksen kodissa esikoisen vierestä. Tällaista ei ole tapahtunut koskaan ennen ja voi mennä tosi kauan, että tapahtuisi toisen kerran. Siis ainutlaatuista ja ihanaa.

Kuopus lähti varhaisella kellonlyömällä opintielle, mutta me esikoisen kanssa heräilimme rauhassa ja teimme aamutoimet ilman kiirettä. Kun olimme valmiit, hyppäsimme kenkiimme, kiskaisimme takit yllemme ja lähdimme kävellä laputtelemaan samaa reittiä kuin olimme vasta kuopuksen kanssa paarustaneet. Nytkään ei ollut tietyömaalle pyörää talutettavaksi, mutta näköjään ilmankin sai mennä. Niin ja ne takit! Ne olivat ihan liikaa! Kesäinen helleaalto ei ollutkaan vielä pyyhkäissyt matkoihinsa, vaikka lämpömittari ikkunan takana aamulla oli näyttänyt vain yhtätoista lämpöastetta.

Tällä kertaa emme pysähtyneetkään Kenkäveroon vaan jatkoimme vielä vajaat puoli kilometriä eteenpäin. Päivän kohteemme oli Mikkelipuisto. Ihan tarkkaa käsitystä ei ollut, mitä oikeastaan olimme menossa katsomaan. Siksi yllätyimme positiivisesti,

Löytyi hyvin hoidettu puistoalue, jossa oli kaikenlaisia kekseliäitä yksityiskohtia. Vuodenajan vaihtuminen kesästä syksyisemmäksi tosin jo näkyi. Mutta ei haitannut.

Salaperäisen oven takana voi olla oma salaperäinen maailmansa. En uskaltanut käydä tästä sisään, ettei olisi käynyt kuin Liisalle Ihmemaassa...

Kylläpä on ryhmyisen kyhmyinen puun runko!

Syksy ja kesä sulassa sovussa samassa oksassa.

Mahtaa olla maukasta!

Mikkelipuistossa olisi ollut taimimyymälä ja kahvila Keijunmekko. Myymälään en tohtinut mennä - en voisi ostaa mitään kuitenkaan! Kahvilaa pohdimme, mutta vielä ei oikein ollut kahvintuska heppeimmillään. Esikoinen mieluili Kenkäveroon ja se on niin kiva paikka, että voi siellä käydä vaikka joka päivä. Siis sinne!

Vielä löytyi uutta kuvattavaa. Kaikkea ei näköjään bongaa kerralla.

Kanat on kyllä samat vanhat... mutta nyt eivät nyhjöttäneet orrella vaan olivat rouvat toimeliaassa työn touhussa.

Kun sitten kahvihammas äityi oireilemaan, apu oli lähellä.

Tällä kertaa valitsimme kahvin kaveriksi suolaista kahvileipää. Otimme palasen lohipiirakkaa ja toisen palasen kantarellipiirakkaa ja puolitimme ne. Saimme kumpikin maistella molempia makupaloja. Hyvin maistuivatkin!

Esikoisen kanssa kävimme vielä kirpparilla tuskastumassa liian pieniin käytäviin. Wilma&Wihtori on kyllä periaatteessa kiva kirpputori, mutta eniten aikaa menee toisten asiakkaiden väistelemiseen. Tutki siinä sitten tarjontaa!

Ostin tytöille lyijytäytekyniin lyijyjä, itselleni pienen matkapeilin, hyvän värisen kaitaliinan ja Pauliina Rauhalan kirjan Taivaslaulu. Olen kirjan kyllä kertaallen lukenut, mutta sen äärimmäisen kaunis kieli houkuttelee tarttumaan opukseen vielä toisenkin kerran. Kirjasta pulitin 2 €, liinasta 1,20 € ja peilistä 0,50 €. Lyijyt eivät olleet enää kuvaushetkellä hallussani, mutta molemmissa lyijypaketeissa oli kolme putkellista lyijyjä ja yksi paketti maksoi 0,50 €. Hyvin halpaa!

Testasin liinaa äidin kukkapenkistä saksittujen auringonkukkien alle. Hyvältä näyttää, vaikka liina on tuossa vaiheessa vielä silittämättä.

Kun ilta eteni, oli minun ja esikoisen aika kiitellä kuopusta vieraanvaraisuudesta ja lähteä hapittamaan hirmuista kyytiä kohti Matkakeskusta. Pakko oli kuitenkin sen verran vauhtia hidastaa, että ennätimme nappasta pari valokuvaa mailleen painuvasta auringosta Mikkelin yllä.

Ensimmäistä kertaa eläissäni matkustin nyt Onnibussilla. Vasta kun istuin tiukasti penkissä, muistin, että minunhan olisi pitänyt kuvata kulkuväline! Esikoinen ei antanut minun enää sännätä takaisin ulos kuvia ottamaan, joten tyydyin nappaamaan kuvan vieressä seisseestä toisesta Onnibussista ja meidän linja-auton sisätiloista.

Alakerrassa ei ollut tungosta, mutta yläkerrassa oli matkustajia ihan eri tavalla. Nopeasti hurruuttelimme kotikaupunkiin, jonka linja-autoasemalta vävykokelas kävi meidät reissulaiset hakemassa kotiin. 

Voisi luulla, että nyt ainakin täti jo pysyisi seuraavat päivät kotona, mutta mitä vielä! Heti torstaiaamuna sullouduimme esikoisen kanssa Avensikseen ja hurautimme jälleen mammulaan. Siellä meillä oli ohjelmassa kantarellien metsästystä (jälleen!!) sekä mammun hyvien ruokien ja leivonnaisten maistelua. Ensimmäisen kerran elämässäni söin vaaleaa orakasta ja sepä olikin vallan mainio ruokasieni! (Orakas ei päässyt kuviin ollenkaan, kun se oli tässä vaiheessa jo pannulla)

Sen verran toimelias on ollut tämän tädin loma tähän saakka, että seuraavaksi suunnittelen samaa kuin lutunen Sulo-herra isän petipuoliskolla. Siis autuaan raukeaa pötköttelyä ilman yhtään ajatusta päässä. Tosin en ole ihan varma, pystynkö siihen...

Höntsäillen

Tiistaiaamu valkeni kihelmöiden. Itselläni ei sinänsä ollut mitään erityistä mielessä, mutta lähtihän lapsistani nuorempi uusia polkuja tallaamaan ihan vieraiden ihmisten kanssa. Oli siinä jo jännitettävää kerrakseen. 

Heipattelin uuden opiskelijan heti aamusta ja jäin hänelle kotihengettäreksi. Kokkasin lapsen toivomaa kaalilaatikkoa ja paiston pienen annoksen sämpylöitä. Sitten istahdin lainakoneen ääreen postaamaan rästipäivityksiä. Aika vierähti yllättävän nopeasti ja en ennättänytkään ympäristööntutustumiskävelylle, vaan suunnistin iltapäivällä kohti keskustaa. Ilma oli kesäisen lämmin ja kaunis. Ei hullumpi aika viettää kesälomaa näin elokuun lopulla!

Olin ajatellut tehdä pikaisen kirpparikierroksen, mutta eksyinkin Anttilan ovista sisään ihmettelemään konkurssiloppuunmyynnin vihoviimeisiä tavararippeitä. Muutaman postikortin ostin ja siinäpä se. Ulko-oven vierestä löytyi suurin aarre: hengareita saatesanoin "Saa ottaa". Ripustimet olivatkin käyneet vähiin ja suorastaan loppuneet, kun järjestelimme kuopuksen vaatteita uusiin kaappeihin.

Kahvihammasta vihloi, olihan aamukahvista jo kulunut monta tuntia eli puoli päivää. Kuljeskelin katsellen kahviloiden tarjontaa ja lopulta Ramin Konditorian vitriinit houkuttelivat minut tekemään tilauksen.

Kahvihetken jälkeen olikin jo aika tavata kuopus kirjastolla. Kerkesin paikalle ensin ja napsin muutaman valokuvan kirjaston pihalta.

Tästä ei selvinnyt, onko kyseessä jonkin sortin installaatio vai ovatko hökötykset aurinkotuoleja kaupunkilaisten käyttöön.

Paluumatkalla keskustasta kuopuksen uuteen kotiin lenteli vastaamme suloinen suruvaippa.

Myöhään illalla vielä kävelimme uudelleen kuopuksen kanssa keskustaan. Esikoinen oli saapunut maan ääristä kotomaan kamaralle ja saapui Onnibussilla Mikkeliin iltayöstä. Kovin kauniilta näytti Mikkeli yövalaistuksessa.

Kun Kotosen naisväki oli vihdoin kaikki yhdessä, nappasimme taksin ja hurautimme kuopuksen kotiin. Pikaisen iltapalan jälkeen koko konkkaronkka oli kypsää kauraa yöpuulle ja hiljaisuus laskeutui huoneistoon. Vain yötuuli hönkäili kevyesti verhoja leyhytellen ja tuoden viileää yöilmaa päivän paahtamiin huoneisiin. Kauniita unia!