Oikeassa paikassa oikeaan aikaan

Lauantaiaamuna heräsin himppusen ennen seitsemää Mannerheimintiellä Helsingissä esikoisen kodissa, kun auringonsäde tunkeutui sälekaihtimien läpi kutittelemaan silmäluomiani. Lämpöaallosta huolimatta olin nukkunut hyvät yöunet ja olin hetkessä pirteä heräämään uuteen päivään.

Esikoinen meni töihin puoli kymmeneksi ja läksin samaa matkaa keskustaan odottelemaan iltapäivää, jolloin juna kotiin lähtisi. Ensin nappasin pari kuvaa 100-vuotiaasta Eliel Saarisen suunnittelmasta päärautatieasemasta. On se hieno! 

Rautatieasema ja Aleksis Kiven patsas jäivät taakse kun suunnistin Kansallisteatterin ohi Kaisaniemeen. Siellä oli varauduttu jo tuleviin tapahtumiin, ehkä Helsinkipäivään tai johonkin muuhun massatapahtumaan ja iso alue Kasvitieteellisen puutarhan viereltä oli aidattu. Jouduin siis kiertämään mutkan kautta päivän retkikohteeseeni.

Reitin varrella oli remonttityömaa, joka oli aidattu korkealla aidalla. Aidassa oli taidokkaita graffiteja monilta eri tekijöiltä. Hupaisaa oli, että graffiteja katseli vanha patsas, Viktor Janssonin Convolvulus.  Mitä lie miettii tämä menneisyyden naishahmo näistä yhdenlaisen nykytaiteen esimerkeistä?

Convolvulusta vastapäätä oli tämä äitiyden onnea huokuva vivmagian graffiti.

Kaikkia taideteoksia en kuvannut, Mutta Nina Kuun työllä oli tärkeää sanottavaa. Minä riitän!

Kesken graffitikuvauksen kamera heilahti hetkeksi kohti läheistä upeaa kerrostaloa.

Vielä pari hienoa graffitia, ensin Poppamaijalta ja sitten Mimmit peinttaa, josta en oikein päässyt perille onko se kollektiivinen teos vai jonkun ikiomaa taidetta.

Yhtäkkiä vastassa oli hirvi! Keskellä kaupunkia!

Kyseessä on Jussi Mäntysen Nuori hirvi.

En jäänyt sen kummemmin patsaiden kanssa seurustelemaan vaan jatkoin matkaani kohti Kaisaniemen Kasvitieteellistä puutarhaa. Matkan varrella kukki iso hevoskastanja muhkein ja lähemmällä tarkastelulla vähän kummitusmaisin kukin.

Sitten olin perillä! Tästä portista pääsee maanpäälliseen paratiisiin. Olen jo ihan hullaantunut Helsinkiin ja sen upeisiin nähtävyyksiin. Jos asuisin pääkaupunkiseudulla, olisin varmasti usein nähty vieras tässä puutarhassa.

Onneksi ei ollut mukana sen kummemmin koiraa kuin polkupyörääkään.

Heti portista sisälle astuttuani lumouduin upeasta koristelaukasta.

Kaikkien kukkien nimet eivät jääneet mieleen... Tässä niistä yksi.

Tässä hehkuu ketokylmänkukka.

Ja keltaisen kukan nimi on hukassa...

Tällä kertaa halusin tutustua eritoten kaSvihuoneisiin, joihin emme edellisenä kesänä ennättäneet astua. Silloinkin oli helle ja pelkäsimme kasvihuoneissa olevan vielä kuumempi... Nytkin vähän hirvitti, millaiseen pätsiin olisin menossa, mutta yllättäen kasvihuoneissa olikin vallan miellyttävät olosuhteet.

Ensin palmusaliin...

Sitten savannihuoneeseen...

Kuivan metsän huone oli pieni eikä siellä ollut erityisen ihmeellistä nähtävää, jos sellaiseksi ei lasketa saintpaulioita tai rehevänä kasvavaa afrikankatajaa.

Fiikus olisi ollut hieno nähtävyys, mutta kukka oli vasta nupullaan.

Aavikkohuoneessa oli paljon kaktuksia ja mehikasveja.

On ihanan liikuttavan hellyttävää kun piikkikukka kukkii.

Aavikkohuoneessa loisti joulutähti! Noin yleensä ottaen laitoin näissä kasvihuoneissa merkille, että vaikka kasvit olisivat olleet isoja ja reheviä, kukat olivat yleensä hyvinkin pieniä ja vaatimattomia joitakin poikkeuksia lukuunottamatta.

Sademetsähuoneessa ei tuntunut ylettömän kuumalta, mutta kosteaa siellä oli. Eihän siellä satanut, mutta vesipisaroita putoili niskaan.

Saintpauliahuoneessa oli upea sumuinen vesiallas.

Sitten oikaisin palmusalin läpi matkalla toiseen kasihuoneeseen.

Käytävässä kasvoi iso anopinjakkara eli kultasiilikaktus.

Etelä-Afrikkahuoneessa kukki yllättävän paljon verrattuna aikaisempiin alueisiin.

Tämä ON pelargoni, vaikka kukinnot ovatkin melko vaatimattomat ja pienet.

Kiiltomikinpensas oli hieno!

Soilikissa ei ollut montaa kukkaa...

Lummehuone oli lumoava! Kaksi erilaista lummelajia oli kukassa ja varsinkin nuo pinkit kukkaset viehättivät silmää. Eniten ihailin ja ihmettelin kuitenkin noita valtavia paranjättilumpeenlehtiä. Ne näyttävät aivan lasten kahluualtailta suuren kokonsa ja hauskan muotonsa takia. Mutta ihan oikeasti ne ovat lehtiä, joissa on piikit alapinnalla, ettei kukaan pääse niitä vedenpinnan alta kaluamaan.

Nuolijuurikanna

Terttupassioni

Katara (punatalvio)

Välimerenhuoneessa oli sympaattinen kreetankistus.

Kasvihuoneiden jälkeen kuljeskelin vielä pitkään ulkopuutarhassa. Lumipalloheisi oli ihan uskomattoman täynnä "lumipalloja".

Kellukoissa on jotain hupaisaa pörröistä lumoa.

Sinipellava on lumoava ja herkkä ja vie ajatukset isovanhempien aikaan.

Ohotanlaukka on taas yksi kasvi minun mieleeni. Jotain vetoavaa on noissa pallomaisissa kukinnoissa.

Juoru voi kasvaa ja levitä puutarhassakin.

 

Pallomatara

Lähetyssaarnaajankukka

Kultakielijänönputki

Koreahohdekukka

Tämän pensaanomaisen puun kyltistä oli teksti haipunut olemattomiin, joten ei aavistustakaan mikä tämä upea kukkija on.

Aistipuutarhan laitamilla kukkia upea Rhodorendron "Aamurusko".

Samassa kasviryhmässä mahtaili valtava ja upea ukkolaukka.

 Tässä vaiheessa mietin jo puistosta poistumista. Mutta kohtalo johdatti jalkani ja sitä myöten koko tädin ja tädin kameran vielä arboretumiin haltioitumaan upeista alppiruusuista ja atsaleoista. Kerrankin olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja ihan sattumalta!

Ja sitten loppui kamerasta akku! Painajainen? No, onneksi kuvaamista saattoi jatkaa kännykällä!

Puistossa kierrellessä tulikin nälkä, joten kahvila Violan lounas alkoi houkutella.

Olin paikalla jo kahtakymmentä vailla kaksitoista, joten piti vähäsen odottaa ruoan valmistumista. Hörppäsin sillä aikaa kahvit pihalla.

Oli oikein hyvä lounas ja miljöökin oli miellyttävä. Kyllä kannatti pitää ihan lounastauko, vaikka nyt kävikin niin, etten ehtinyt kierrellä keskustassa yhtään. Toisaalta se oli yhtä säästöä! Kaupoissa käynti yleensä tuppaa vähän maksamaan.

Junassa istuin jo hyvissä ajoin ennen lähtöä ja kaivelin sukankutimen esille. Työ jatkui vaikka en koko aikaa puikkoja heilutellutkaan. Parikkalasta Savonlinnaan puksutelleessa kiskobussissa oli niin täyttä ja niin kuuma, etten siellä kaivanut neuletta esiin, Jos olisin kaivanut, sukka olisi valmistunut tällä reissulla. Mutta ei tässä hätä ole saada työtä valmiiksi, kesän lämpö hellii.

Pikainen konserttireissu

Kellokorttisysteemi ja liukuva työaika ovat loistokeksintöjä. Meillä töissä kellokortti on ollut käytössä vasta reilut viisi vuotta ja muistan kuinka sen käyttöönotto harmitti ja huolestutti. Onneksi ei ollut valinnavaraa! Ennen kaikki se työ, joka tuli tehdyksi vähän ennen ja vähän jälkeen työajan alkamisen ja päättymisen, jäi talolle. Nykyään kellokortti kerryttää armottomasti plussaa työaikasaldoon näistä tunnollisen työntekijän hyvissä ajoin työpaikalle ennättämisistä ja työpäivän venyttämisistä. Sen voi sitten sopivassa saumassa käyttää hyödyksi itselleen!

Veikkaan, että systeemi on aikanaan perustettu vahtimaan, etteivät työntekijät myöhästele eivätkä lähde pois töistä ennen aikojaan. Meidän talossa ei ole sitä pelkoa ikinä ollut, joten tosiaan olemme työntekijöinä nettovoittajia tässä uudistuksessa.

Kävin höpisemään töistä ja työajoista siksi, että viime perjantaina käytin kerrankin liukumaa ihan kunnolla hyödyksi itselleni ja otin töistä varaslähdön liukuman turvin. Hyppäsin Savonlinjan bussiin ja pistin reissuneuleen taas käyntiin. Ensin piti tehdä pikkuinen kerä, että pääsin oikeaan värinvaihtumiskohtaan.

Sitten tein luomistyön, kuten siskoni sanoo.

Ja kun linja-auto kurvaili pitkin Helsingin katuja, pistin neuleet pussiin. Olin jo saanut varren ja kantapään valmiiksi toiseen reissusukkaan.

Sitten suunnistin Senaatintorin laidalle Balderin saliin. Vähän huolestutti, löydänkö oikean oven, mutta onneksi kadulla oli jo kyltti kertomassa, että näistä ovista sisään...

Kolmanteen kerrokseen piti kavuta ja onneksi jo alakertaan kuului taidokasta laulua, joten tiesin olevani oikeassa paikassa. Salin vierellä oli pieni kahvilakin, mutta sen palveluja en nyt ehtinyt testata.

Kävi nimittäin niin, että lipunmyyjät olivat peruneet tulonsa samana päivänä ja kuorolaiset olivat pulassa. Niinpä vastoin parempaa tietoani istuin lipunmyyntipöydän taakse ja kaverikseni istahti ensin esikoinen itse ja kohta toinen konserttia kuulemaan tullut kuorolaisen läheinen. Siinä sitten myytiin lippuja yleisölle eikä tiedetty mistään mitään... Missä on lähin pankkiautomaatti? Missä on vessa? Saako kahviosta viedä juomat konserttisaliin?

-öööh...

Onneksi narikassa oli paikallinen, joka oli hienosti tilanteen tasalla ja auttoi meitä niin paljon kuin voi. Hänelle suuret kiitokset!

Koska osa konserttiyleisöstä myöhästyy aina, emme mekään päässeet kuulemaan konserttia alusta saakka. Mutta ei se mitään, pääsimme kuitenkin hyvin mukaan tunnelmaan ja nauttimaan hienosta ja kekseliäästä kuorolaulannasta.

"Savolaisen Osakunnan Laulajien Kirjokansi-konsertti on ylistyslaulu luonnolle. Laulamme sydämestämme kiitosta ilmalle, jota hengitämme, humiseville metsille ympärillämme, voimalla pauhaaville vesille: planeetalle, joka mahdollistaa elämämme ja joka on meidän kotimme.

Konsertissa kuulija voi pysähtyä ihmettelemään kanssamme luontoa, joka pukeutuu puhutteleviin runoihin, riipaisevan kauniisiin sointuihin sekä ihmisäänen lämpöön ja aitouteen. Haluamme herätellä toinen toisiamme kohtaamaan yhteisen haasteemme: ilmastonsuojelu vaatii nyt konkreettisia tekoja. Yksi meidän teoistamme on laulaa ja sitä kautta puhua, koskettaa ja tuoda toivoa..."

Konsertti oli todella taidokas ja monipuolinen kattaus eri aikakausien musiikkia niin koti- kuin ulkomaisiltakin säveltäjiltä. Ihmisääni pystyy ihmeisiin, kun sitä oikein harjoittaa. Äänet soivat hienosti yhteen ja kokonaisuus oli kekseliäästi rakennettu. Oli muutama hienosti sijoitettu soolo ja jokin ihmeelinen erikoinen soitin, josta en tosiaankaan tiedä mikä se oli, mutta hauskasti soi. Välillä kuoro kuiski ja välillä pauhasi. Laulettiin klassista ja välillä Heli Laaksosen runoutta. Kyyti  oli huima!

Ensimmäisen puoliajan viimeinen kappale Folke Raben Rondes oli niin yllättävä ja niin upea, että kuuntelin sitä varmaan suu auki ja korvat höröllä. Ikinä en ole vastaavaa kuullut, mutta olin aivan myyty. Myöhemmin kuulin, että nuotisto tuohon kappaleeseen näytti hyvinkin erikoiselta ja sen voin hyvin uskoa.

Väliajalla shoppailin kahviosta jääteetä, lämpötila kun oli vallan helteinen. Vaikka en kahvia juonutkaan, piti isot kahvipannut kuitenkin ikuistaa kuvaan.

Toiselta puoliajalta ei mieleeni jäänyt yhtään yksittäistä kappaletta, koko kokonaisuus oli hieno. Mia Makaroffin Butterflyn on varmaan esittänyt myös lauluyhtye Rajaton... Luulen niin, koska se kuulosti niin tutulta.

Lopuksi saimme seurata kuoronjohtaja Sabrina Ljungbergin kukitusta ja kunniamerkkien jakoa pitkäaikaisille kuorolaisille. Vielä kuultiin encore ja sitten konsertti oli ohi. Hyvä ja onnellinen olotila jäi mieleen leijumaan pitkäksi aikaa. Kyllä kannatti matkustaa monta sataa kilometriä vain kuullakseen, kuinka hieno on Savolaisen Osakunnan Laulajien sointi!

Mieli ja sielu oli nyt ravittu, mutta ruumis ja erityisesti vatsa vaati tankkausta. Päädyimme Delibeliin hampurilaisille ja niin oli nälkä, että vaikka pieniä kiviä olisi syönyt. Taas katselin seuralaisteni kasvispurilaisia eväskateellisena. Pitäisiköhän siirtyä lihansyöjästä kasvispainotteiseksi? Olen nimittäin viime aikoina usein törmännyt tosiasiaan, etteivät ruokapaikkojen pihvit ole oikein miun maun mukkaan...

Hauskasti oli asetelma viritelty puulaatikkoon ja ranskalaiset olivat ihan kunnon perunaa.

Pitkä päivä alkoi painaa jäsenissä ja kolkuttelimme ratikalla esikoisen ja ystävänsä kotiin. Vuorottelimme suihkussa ja kohta kuului tasainen tuhina jokaisesta sängystä. Ei edes kuumuus meitä ahdistanut, onneksi.

Tuoli, jolla ei voi istua ja muita kirppisihmeitä

Muistanette varmaan kun viime kuussa polkaisin pyörällä kirpputorille Kerimäelle? Reissuhan vähän venähti, mutta vielä enemmän on venähtänyt kirppislöydöistä postaaminen... Elämässä tapahtuu nyt niin tiuhaan, ettei blogi pysy perässä - eikä täti!

Kirppislöydöt olivat niin kivat, että haluan ne esitellä. Tylsemmät löydöt olisi voinut vaivihkaa vaieta unholaan. 

Mutta kun heti ensimmäisenä löytyi Ystävyys-muumimuki, olin myyty. Olin jo ennen tämän mukin ilmestymistä päättänyt, että Kotosella on ihan riittävästi muumimukeja, enempää ei tarvita. Vaikka mukit ovat meillä ihan arkikäytössä, voisimme varmaan pari viikkoa juoda kahvia aina eri kupista tiskaamatta välillä eikä vielä mukit loppuisi... Siis mukikiintiö on täynnä.

Paitsi...

Kun tämä Ystävyys-muki on kaikista muumimukeista ihanin (tai ainakin niiden ihanimpien kärkikahinoissa), teki mieleni vielä se hankkia... Ikinä se ei ollut alennuksessa eikä erikoistarjouksessa. Lukemattomat kerrat sitä pyörittelin kaupassa käsissäni ja laitoin aina takaisin hyllyyn. Kun ei tarvita... senkin rahan voi sijoittaa viisaammin. Hirmuista jaakopinpainia kävin.

Ja nyt se oli siinä kirppispöydässä tarjolla kympillä. Tätä tilaisuutta en voinut ohittaa. Enhän? Tarratkin kiinni vielä, eli ihan uusi kuppi.

Ritiläpannunalusen sain mukikauppiaalta kaupantekijäisiksi. Sain sen ihan itse valita rompekopasta ja tällaistahan olen jo pitkään suunnitellut hankkivani. Joten ihan loistolöytö!

Työkaveri oli ystävättärensä kanssa myyntipaikkaa pitämässä ja hänen tavaroistaa katselin pitkin silmäripsin pieniä kylpyankkoja. Kun kysyin mitä ankat maksavat, ne nakattiin pussissa kouraani eikä niistä hintaa huolittu. Eli oli niin edullista, ettei enää voinut edes tinkiä!

Ajattelin asetella ankkaparven sadevesiastiaan uiskentelemaan kunhan pahin siitepölyaika on ohi. Nyt vesi on niin sameaa, ettei siihen kehtaa koristuksia ripotella.

Marimekon puolikas unikkokukkaro maksoi vain kaksi euroa. Kotimaista tekoa ja hurjan siisti. Kai minä tämänkin tarvitsin...?

Veikein ja hupsuin löytö oli rakkaasti ränsistynyt  metallituoli kukkapurkille. Koristeet ovat jo aikansa eläneet, mutta lumoa tässä esineessä on vaikka muille jakaa. Oiva tuunattava tapaus! Kahdella eurolla sen sain omakseni ja työkaveri kamuineen kuskasi tuolin Savonlinnaan, ettei minun tarvinnut sitä pyörän tarakalla kuljetella.

Olin ja olen edelleen todella tyytyväinen tämänkertaisiin kirppisaarteisiini. Kunhan tässä aika antaa myöten, otan ja tuunaan kukkajakkaran entistä ehommaksi ja esittelen sen sitten ilolla täällä. Se on eri asia, milloin se aika oikein antaa myöten, mutta aina pitää olla pari (lue: lukuisa määrä) projektia odottamassa toteuttamista. Ettei vaan pääse pitkästymään!