lauantai 16. huhtikuuta 2016
Taidon päivä
Torstaina oli Taito-nimisten ihmisten nimipäivä ja Taito Shopeissa vietettiin Taidon päivää. Niin täällä omassa kotikaupungissanikin.
Koska työvuoro sattui illaksi, piti jo aamusta puuhata ahkerasti. Kännykän herätyskello kilisi kuudelta, että jäi aikaa omille hommille ennen leipätyöhön kiirehtimistä. Aamupalan jälkeen käynnistin pyykkikoneen ja sen työskennellessä askartelin voileipäkakun sisuksen vuokaan tekeytymään. Pyykit kiikutin ulkoilmaan kuivumaan ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ihanaa, kun päästään pitkästä aikaa ulkokuivatuskauteen!
Purevan kylmään tuuleen jäivät pyykit iloisesti lepattamaan, kun hyppäsin fillarille ja polkaisin reppu selässä kohti kaupungin keskustaa. Taito Shopin pöydän äärellä oli jo tunkua, mutta mahduin sinne minäkin mukaan pajapäivän askarteluun.
Sillä aikaa kun mosaiikin liima kuivui, napsin kuvia Linnalan Kuvataidekoulun kevätnäyttelystä. Se oli nimittäin sopivasti esillä samassa tilassa kuin pajapäivän askartelut. Kuvataidekoulussa on monen ikäisiä opiskelijoita ja näyttelyssä oli kattava katsaus menneen lukuvuoden tekemisiin. Kantavana teemana vuoden aikana oli ollut historia. Yksi hauskimmista töistä olikin kansakoululuokka vuodelta 1917.
Oma äärimmäisen helppo askarteluni on tässä:
Oranssi sudenkorentokin olisi ollut hieno... tilasinkin vielä tarvikkeet siihen ja vihreään korentoon.
Taito Shopilta on lyhyt matka Linnalaan, jossa oli Linnalan Opiston kuvataide- ja käsityöryhmien kevätnäyttely. Kysyin toimistosta, saako näyttelyssä kuvata. Pitkällisten selvittelyjen jälkeen tulivat siihen tulokseen, etteivät uskalla antaa lupaa, koska kaikilta taiteilijoilta ei ollut kysytty. Julisteen sai kuvata ja Ihan pihalla -ryhmässä tehdyt mainiot ihmishahmot olivat myös sallittua kuvattavaa.
Voi mitkä mainiot sukkahousukasvoiset mimmit täältä löytyivätkään! Jos en vallan väärin muista, näiden nukkien tekijä oli Anneli Rinkinen. Osaisinpa minäkin!
Mummokaksikon yläpuolella ylväänä istuva neito toi yllättäen mieleeni ihan oikean elävän ihmisen! Hyvin samoja piirteitä on mielestäni yhdellä tutulla nuorella naisella. Hassua!
Sitten olikin jo kova kiire töihin. Syömäänkään en ehtinyt, mutta olinhan nauttinut kunnon annoksen kulttuuria, joten kai sitä yhden päivän selviää vähän vähemmällä mussuttamisellakin...?
tiistai 12. huhtikuuta 2016
Kulttuurionnenonkija (8) Sano melkein kaikelle ehkä
Onni on hyvä elokuva. Onni on hyvä elokuvaseura. Onnea on, että kuopus pyytää äitiään elokuviin...
Juttelimme tässä päivänä muutamana niitä näitä ja kuopus tosiaan kysyi, voisimmeko mennä katsomaan uuden kotimaisen elokuvan Onnenonkija (klik). Kulttuurielämyksiä elämäänsä haaliva tätihän oli heti valmis kuin lukkari sotaan. Koska olen pihi luonteeltani, keksin tietysti, että leffapäivän pitää olla tiistai. Silloin pääsisimme Kotosen sedän Veikkaus-kortilla elokuvaelämystä nauttimaan kaksi yhden hinnalla. Työesteiden takia päiviä ei ollut runsain määrin valittavaksi, mutta tänään oli oikein sopiva päivä.
Keväisen päivän säätila oli ulkoiluun mitä sopivin, joten päätimme kävellä keskustaan. Matkan varrelta poimin kameran etsimeen keväisiä kohteita. Vaan ei vielä yhtään leskenlehteä näkynyt missään, vaikka olen niitä jo monen muun Facebook-kuvissa nähnyt.
Sopivasti saavuimme Bio-Olavin ovelle. Elokuvan alkuun oli enää kymmenen minuuttia ja mainokset pyörivät jo valkokankaalla.
Onnenonkija on elokuva tytöstä, joka ei osaa olla köyhä ja pojasta, joka ei osaa olla rikas. Päähenkilö Marja on pennitön tyhjätasku, joka 28-vuotiaana asuu vanhempiensa luona, lainailee ja vippailee rahaa ja on velkaa vähän kaikille. Marja pitää lifestyle-blogia ja uskoo, että blogi vielä joskus elättää hänet. No, tyhjänpäiväinen höpötys ei kuitenkaan saa tarpeeksi lukjoita eikä siis blogi tuota kuten Marja toivoisi.
Aluksi olin ihan että what, mitä minä oikein tulinkaan katsomaan. Mutta vauhtiin päästyään elokuva oli hupaisa kasvu- ja rakkaustarina. Hyvää oli myös, että elokuva tarttui hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen, eli somen joskus raadolliseenkin maailmaan. Höttöisen romanttinen juoni sisälsi jonkinlaista elämänopetustakin, mm. ylivelkaantuneille.
Oli hämmentävää katsoa elokuvaa intohimoisesta bloggaajasta, kun itsekin harrastelen tätä blogiin kirjoittamista. Mutta oma, tukevasti keski-ikäinen, elämäni on niin valovuosien päässä nuoren Marjan elämästä. Enkä edes ikinä ole kuvitellut mitään tuloja tästä saavani. Siinäpä se ero onkin. Elokuvan Marja yritti blogata työkseen, minä vain omaksi huvikseni höpöttelen.
Höpöttelen vastakin.
Juttelimme tässä päivänä muutamana niitä näitä ja kuopus tosiaan kysyi, voisimmeko mennä katsomaan uuden kotimaisen elokuvan Onnenonkija (klik). Kulttuurielämyksiä elämäänsä haaliva tätihän oli heti valmis kuin lukkari sotaan. Koska olen pihi luonteeltani, keksin tietysti, että leffapäivän pitää olla tiistai. Silloin pääsisimme Kotosen sedän Veikkaus-kortilla elokuvaelämystä nauttimaan kaksi yhden hinnalla. Työesteiden takia päiviä ei ollut runsain määrin valittavaksi, mutta tänään oli oikein sopiva päivä.
Keväisen päivän säätila oli ulkoiluun mitä sopivin, joten päätimme kävellä keskustaan. Matkan varrelta poimin kameran etsimeen keväisiä kohteita. Vaan ei vielä yhtään leskenlehteä näkynyt missään, vaikka olen niitä jo monen muun Facebook-kuvissa nähnyt.
| Helminukkajäkkärän viimekesäiset kukinnot |
Sopivasti saavuimme Bio-Olavin ovelle. Elokuvan alkuun oli enää kymmenen minuuttia ja mainokset pyörivät jo valkokankaalla.
| Jättisäkki elokuvaevästä ja jo kotona täytetty vesipullo. Vesi maistui, mutta makeiset eivät oikein. |
Aluksi olin ihan että what, mitä minä oikein tulinkaan katsomaan. Mutta vauhtiin päästyään elokuva oli hupaisa kasvu- ja rakkaustarina. Hyvää oli myös, että elokuva tarttui hyvinkin ajankohtaiseen aiheeseen, eli somen joskus raadolliseenkin maailmaan. Höttöisen romanttinen juoni sisälsi jonkinlaista elämänopetustakin, mm. ylivelkaantuneille.
Oli hämmentävää katsoa elokuvaa intohimoisesta bloggaajasta, kun itsekin harrastelen tätä blogiin kirjoittamista. Mutta oma, tukevasti keski-ikäinen, elämäni on niin valovuosien päässä nuoren Marjan elämästä. Enkä edes ikinä ole kuvitellut mitään tuloja tästä saavani. Siinäpä se ero onkin. Elokuvan Marja yritti blogata työkseen, minä vain omaksi huvikseni höpöttelen.
Höpöttelen vastakin.
maanantai 11. huhtikuuta 2016
Messutuliaiset
Kuten edellisessä päivityksessäni lupasin, tässä tulee messuostospostaus. Itse ajattelen olleeni hyvinkin kohtuullinen hankinnoissani. Liekö syynä se, ettei Matkakeskuksen pankkiautomaatti suostunut syytämään seteleitä sisuksistaan vai se, että Paviljongin messupöytien äärellä tungeksi ostohaluista kansaa enemmän kuin tällainen metsäläinen sietää. Tai ehkä vain flunssa vei voimat ja ostohalut. Tai voihan sekin vaikuttaa, että olin paikalla sedän enkä naispuolisen käsityöharrastajan kanssa.
Otin ohjenuorakseni sen, että ostan heti, kun löydän ostettavaa. Monesti messuilla olen ensin katsellut ja sitten vasta lähtenyt etsimään uudelleen niitä ihanuuksia, joita olen harkinnut hankkivani. Nyt ajattelin olla tehokkaampi. Ja hyvin toimi!
Tai no... ensimmäiseksi ostin kassillisen kirjoja, joita setä sitten raahasi sormet kuoliossa pitkin messuhallia. 100 virkattua lumihiutaletta on kirja, jota olen himoinnut jo kauan. Olisin ostanut sen muinoin kirjakaupan alennusmyynnistä, mutta se myytiin loppuun ennen kuin ehdin osille. Viime keväänä samaisilla Jyväskylän kädentaitomessuilla kirja oli myynnissä, mutta jonkin kumman mielenhäiriön vuoksi en sitä ostanut. Ja koko vuoden olin asiaa harmitellut.
Nyt korjasin virheeni heti. Kirja irtosi kympillä. Sitten jouduin houkutusten keskelle... sadoittain käsityö- ja puutarhakirjoja vain 2 €/kpl!! Hypistelin ja silittelin niistä miltei jokaista, mutta lopulta ostin itselleni vain yhden, Satumainen talvi. Kuopukselle ostin tuliaisiksi pari Puputytön keittokirjaa, kun kerran halvalla sai.
Helmipaikan myyntipisteestä hankin lisää nauhoja tekemilleni hartsikoruille. Huomasin, että riipukset jäävät käyttämättä, jos kuvittelen vaihtavani nauhan aina kulloiseenkin koruun. Eivätkä nämä edes olleet hinnalla pilattuja, vain 1 €/kpl.
Sitten löysin oikean ihanuuksien ihmemaan, Hiekkakakun hilpeät ekohelyt. Niin syötävän suloisia ja aidon näköisiä marjoja ja leivonnaisia, mutta silkkaa huijausta vain. Ei näitä herkkuja ole tarkoitettu syötäväksi. Mansikat huomasin ensin, mutta lopulta pullanpaistaja ja mustikanpoimija osti itselleen korvapuustit ja mustikat. Ja nyt ne mansikat harmittavat... Olisinpa raaskinut ostaa nekin! (Mutta se nyt olisi ollut jo liioittelua. Sitten olisi pitänyt jättää ostamatta mustikat tai pullat. Eikä se nyt ollut edes vaihtoehto. Kuitenkaan.)
Heti koruihanuuksien jälkeen löytyi korttitaivas. Heli Pukin mainoita kortteja oli tarjolla seinällinen. Piti vain odottaa kärsivällisesti, että toinen porukka sai valintansa tehtyä ja se tuntui kestävän ikuisuuden. Mutta siinä samalla olin jo pohtinut omat ostokseni valmiiksi. Osa korteista on kuvassa väärinpäin, sillä ne on hankittu kevään juhlijoille enkä halua paljastaa salaisuutta mahdollisesti etukäteen.
Vielä haksahdin ostamaan hauskoja pöytäpyyhkeitä. Yhen polkupyöräkuvioisen annoin jo sielunsiskolle, mutta muut ovat vielä tässä:
Kotimatkalla poikkesimme katsastamassa Juvan uuden Tokmannin ihan huvin vuoksi. Sieltä ostin kovasti kehutun pilatesrullan, ryppyvoidetta, puutarhahanskoja, yskänpastilleja, shampoota ja hoitoainetta ja jättiläjän nenäliinoja. Nessut eivät ole kuvassa, sillä niihin on jo niin paljon niistetty... Shampoo ja hoitoaine vain unohtuivat kuvasta, eivät todellakaan vielä ole loppuunkäytetyt.
Pilatesrulla on vähän surkuhupaisa ostos. Aiemmin hankitut käsipainot, hulavanteet, kuntopyörät sun muut eivät ole vielä tehonneet ja tehneet perheestämme huippu-urheilullista. Mutta jatkan sinnikkäästi erilaisten kuntoiluvälineiden hankkimista ja olen vakuuttunut, että kunhan niitä on tarpeeksi, niiden läsnäolo kodissamme muuttaa koko Kotosen perheen timmiksi ja hyväkuntoiseksi.
Tarvitsinko näitä todella? Toivottavasti...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)