Ihan ensin on huokaistava helpotuksesta, että ylipäätään olen tässä näitä höpötyksiäni kertomassa täysissä ruumiin (vaika ehkä en ihan täysissä sielun) voimissa. Nimittäin eilen illalla satoi lunta. Yöllä satoi lunta. Tänä aamuna satoi lunta. Töihin lähtiessä kiskoin koipiini talvikelin luottojalkineeni eli nastapohjaiset Icebugit. Niillä on pahimmatkin jääkelit selvitty ja kävelyvauhti on saanut olla ihan rivakka.
Lumen tulo oli ollut sen verran runsasta, että kaupungin koko aurauskalusto oli lähtenyt liikkeelle jo kukon kiekuessa ja kävelytiet oli huolellisesti kiillotettu peilikirkkaiksi curling-radoiksi. Hiekkaa ei tietenkään kannattanut sinne kylvää. Olihan uusi auraussessio joka tapauksessa edessä myöhemmin päivällä ja silloinhan hiekat lentelisivät suotta tienposkeen.
Vasta-auratuille väylille oli ennättänyt sataa lumiukkotarpeita parin sentin verran siinä vaiheessa kun täti työmatkansa aloitti. Nuoskalumi takertui tarmokkaasti tallukkaan pohjaan niin, että tavan talvijalkineesta sukeutui ennennäkemätön korokepohjakenkä. Näillä uusiokengillä sitten pingoin eteenpäin ja noin kymmenen askelen välein suoritin tyylipuhtaita spagaateja, piruetteja ja pyörähdyksiä. Käsityöskentelystä en olisi saanut taitoluistelutuomareilta hyviä pisteitä, sillä sulavuus, sulokkuus ja esittäminen olivat tyystin hukassa. Pikemminkin liikkeet olivat äkkinäisiä ja töksähteleviä, vaikka pitkiä liukuja harrastinkin. Hymykin oli hukassa, sillä moinen yllätyksellisyys ei esittäjästä tuntunut lainkaan mukavalta, vaan suorastaan hengästyttävän pelottavalta, vaikka mahdollista yleisöä yllättävät pellemäiset luisteluyritykset saattoivatkin huvittaa.
Tämän aamuinen työmatkareippailu toi väistämättä mieleen muinoisen hiihtoretken, joka tapahtui aikana ennen kuin tädistä tuli bloggaaja. Sillä hiihtoreissulla pito oli loistava! Ylämäetkin saattoi kävellä ylös suorin suksin, mitään haarakäyntiä ei tarvinnut harrastaa. Luisto taas... no, kaikkeahan ei voi saada...
Siltä hiihtourheilukerralta setä lohkaisikin, että keräsin ladun mukaani ja sitten meillä oli kotona 20 km hiihtolatua, joka ei sopinut mihinkään....
Mutta menkäämme vihdoin asiaan, eli tarkoitus oli hehkuttaa eilista ystävänpäivää. Setä Kotosen ostamat tulppaanit ilahduttivat vielä ystävänpäivänäkin. Ystävänpäiväkortteja löytyi pitkin viikkoa postilaatikon pohjalta riemastuttavasti.
Ritan ystävänpäiväkortin mukana tuli näin täti-ihmiselle sopivat isoäidinneliömuistipelikortit. Ei ihan helpoimmasta päästä muistaa missä parit ovat, mutta ylettömän hienot! Viikonloppu oli sen verran kiirusta matalalentoa, etten vielä ehtinyt leikellä paloja irti toisistaan ja pistää peliä pystyyn.
Ystävänpäiväksi sattui myös vanhemmiltani saadun joululahjalahjakortin lunastaminen. Mielettömän hieno lahja! Siihen sisältyi monta osaa..
Vähän yli yhden sonnustauduin valtatien varteen bussipysäkille kyytiä odottamaan. Samoihin aikoihin paikalle pelmahti myös seuralaiseni. Alun perin matkalle mukaan piti lähtemän kälyni, joka sai samanlaisen joululahjuksen. Mutta koska hän ei muilta kiireiltään ennättänyt kulttuurielämyksestä nauttimaan, sain mukaani hyvän ystävän. Matka-Kososen bussilla matka alkoi kohti Juvaa.
Juvalla bussi vei meidät ensin Partalan kartanon kahvipöytien äärelle. Kartanossa oli kahvipöydän takana äärettömän mukava naisihminen, joka oli kuin syntynyt asiakaspalveluun. Iloinen, mutkaton, huomaavainen ja ammattitaitoinen. Pisteet siitä sinne kahvipaikkaamme!
 |
| Usein etsitty ovi |
 |
| Ihana taulu! Perhonen kruunaa koko komeuden. |
 |
| Monenlaisia valoja oli tiloissa, nämä yhdet hienoimmista. |
Konsertti oli upea, kylmiä väreitä, kananlihaihoa ja melkein liikutuksen kyyneleitä aiheuttava mieletön elämys. Essi Vuorelan ensimmäisistä heleistä sävelistä kansanmusiikin, gospelin ja popmusiikin kautta viimeiseen taianomaiseen tahtiin saakka. Miten ihmeellinen voi ihmisen ääni olla, kuinka kauniisti se voikaan soida? Ryhmä toimii niin hyvin yhteen, että se on kuin yksi ainoa elollinen olento. Henkilökemiat toimivat. Äänet soivat ja soljuvat, kaikuvat ja sitoutuvat toisiinsa hämmentävällä tavalla. Jussi Chydeniuksen rumpuimitaatiot ovat miltei mahdotonta järjellä käsittää ja saman miehen matala basso hämmästyttää aina. Essi Vuorelan äänestä tykkään myös eivätkä muutkaan huonoja ole. Tässä konsertissa oli pelkkiä onnistumisia, mutta ehkä mieleenpainuvin oli Hannu Lepolan esittämä Under Preasure. Vaikka kyllä Jos sanot oli myös hieno... ja Butterfly... ja Katosimme kauneuteen... ja ja ja... ihan ne kaikki!
Kuvien ottaminen oli hiukka haasteellista, kun en kehdannut nostaa pyllyä penkistä ja edessä istuneiden päänupit tuppasivat aina jokaiseen otokseen. Salamavaloakaan en tohtinut väläytellä, joten useimmat kuvat ehtivät tärähtää pitkän valotusajan kuluessa. Mutta muutama maistiainen tässä:
Kun konsertti loppui, yleisö taputti seisaallaan. Kesken taputusten halusi Juvan Rotaryklubin puheenjohtaja aloittaan kiittelynsä, joten tuntui että koko juttu jotenkin lösähti ja loppui kesken. Esiintyjät kuitenkin saivat kukkien sijasta kassit, joissa oli ainakin paikallista hunajaa, villasukat ja saunavastat.
Kuten Villihanhen laulussa sanottiin: Täällä mun onneni elää! Eli ei kun elokuuta ja Rajattoman Olavinlinnan konserttia odottamaan!
PS. Tekstissä on ainakin kolme roikalemaista yhdyssanaa. Kirjoittaessani mietin, ovatko ne oikeita sanoja ollenkaan. Väitän, että ovat...
