lauantai 1. elokuuta 2020

Kuhmossa

Kun suunnittelin tämänkertaista reissuamme, ajattelin, että neljän aktiivisen päivän kaipaisimme varmaan jo yhtä lepopäivää. Siksi varasin Kuhmosta hotelli Kainuusta meille huoneen kahdeksi yöksi ja ajattelin että niiden välinen päivä hengähdettäisiin. Sitten kuitenkin löysin netistä vaikka mitä vinkkejä, mitä Kuhmossa voisi tehdä...

Joka tapauksessa eilen illalla saavuimme tähän majapaikkaamme. Hotellista ei tullut otettua kuvaa ulkopuolelta, mutta huone oli ihan passeli ja siisti.



Tänään pääsimme aamiaisella nauttimaan kainuulaista aamiaista. Jukurtin päälle ripottelin mustikka-ruismuroja ja lautasellani on mm. rönttönen. Se on ruiskuoreen leivottu piirakka, jossa on täytteenä imellettyä perunaa ja marjoja, tässä tapauksessa puolukoita. Oli yllättävän hyvä herkku!



Sieltä Internetin syövereistä olin kaivanut tiedon mm. Talvisotamuseosta. Sinne suunnistimme aamulla ensimmäiseksi.



Museossa oli kattavasti esitelty sotaa ja kotirintamaa niin kuvin, esinein kuin myös lavastetuin tilantein. Kunnioitan ja arvostan esi-isien uhrauksia isänmaan puolesta, mutta sellainen raukka olen, etten halua sodan kauheuksista tietää pohjamutia myöten. Siksi suljin silmäni ja korvani välillä.

Ensimmäisessä huoneessa oli mm. näytteitä lentolehtisistä, joita on pudotettu lentkokoneista. Tuon ajan propagandaa.




Näyttelyssä selvisi sekin, mitä ne rahkeet ovat, joiden kestämistä välillä arvellaan...


Lavastetut sotakohtaukset olivat pysäyttäviä.




Pikkulotan kultaisissa sanoissa piilee hyvän käytöksen ja ahkeruuden salat.



Lavastetut kuvat sotasairaalasta ja rintaman sidontapaikalta olivat murheellista katsottavaa.


Tämä loukkaantunut potilas tuntui tuijottavan näyttelyvierasta silmiin ja tilassa kuulunut valitus karmi selkäpiissä.


Sotamuseon vieressa oli kalevalainen kylä, jossa ei näyttänyt olevan mitään elämää. Emme siis menneet edes portista alueen sisäpuolelle.


Nousimme autoon ja ajoimme pienen matkan Luontokeskus Petolaan.



Siellä oli mielenkiintonen näyttely, joka esitteli Suomen suurpedot.


Ensimmäisenä tutustuimme metsiemme kissaeläimeen eli ilvekseen,,,


... ilveksen yläpuolella liiteli kotka...


...ja vieressä kerrottiin metsiemme koiraeläimestä eli sudesta.


Sitten istahdin pitkäksi aikaa katsomaan Miitrein painajaista eli lyhytelokuvaa Miitrein karhu-unesta. Elokuva pyöri non-stoppina, joten aloin katsoa sitä keskivaiheilta ja olin kyllä vähän pihalla. Ja vaikka katsoin vielä alkuakin, en oikein päässyt jyvälle juonesta.


Vielä oli esittelyssä ahma...


... ja karhu.


Luontokeskuksessa oli myös mielenkiintoinen Antti Leinosen valokuvanäyttely Metsäpeura Kainuussa ja auditoriossa pyöri valaiseva esitys suurpedoistmme.

Lopuksi vielä saimme hyviä retkivinkkejä vastaanotossa työskennelleeltä nuorelta naiselta ja minä suoritin vähän ostoksiakin. Oli oikein antoisa vierailu tässä kohteessa!

Kuhmon keskustassa on rakennus nimeltä Juminkeko. Se on vuonna 1999 valmistunut Kalevala ja karjalaisen kulttuurin informaatiokeskus. Keskus ei ole näin viikonloppuisin auki, mutta minua kiinnostikin itse rakennus. Sen ovat suunnitelleet samat arkkitehdit (Mikko Heikkinen ja Markku Komonen) kuin Savonlinnan pääkirjasto Joelin. Samankaltaisuutta oli havaittavissa, eli miehillä on tunnistettava tyyli.


Kun Juminkekoa on rakennettu, sen tekemisessä on hyödynnetty paikalla aiemmin sijainnutta puurakennusta kierrättämällä siitä materiaaleja uudisrakennukseeen.

Minusta parasta tässä rakennuksessa olivat hauskat, pystypuusta tehdyt palaportaat. Niitä oli hyvä kulkea!




Juminkeolta suunnistimme joen rantaan, sillä halusin nähdä Pajakkakosken. Matkan varrella kuljimme kirkon ohi kirkonkellojen hiljakseen soidessa.


Kävelimme pitkin joenvartta, mutta hupsis vain... mitä pidemmälle kävelimme, sen kauemmas koskesta jouduimme. Löytyi mukavaa katsottavaa täältäkin suunnasta, kuten tämä sukupolvien työlle pystytetty muistomerkki.



Vähän luonnokukkia.


Sympaattiset nallukat.



Portti kirkkomalle.


Harharetkillämme tulimme nälkäisiksi ja koska ravintola Neljä Kaesaa näytti houkuttelevalta, meinmme sinne. Siellä taisi olla ihan ruuhka-aika, sillä tilassa oli useita seurueita, joista juuri kukaan ei ruokaillut. Tuli vähän huoli, että meneeköhän tässä kuinka kauan, ennen kuin saa helpotusta mahan murinaan. Menihän siinä... Ensin vissiin vartti, ennen kuin tilauksemme tultiin ottamaan ja ruoka tuli lopulta noin tunnin kuluttua siitä, kun olimme pöytään istuneet. Onneksi ei ollut kiire!

Itse ruoka oli kyllä oikein herkullista ja maittavaa. Minulla oli savulohta, kasviksia ja uusia perunoita kylmä tilli-kermaviilikastikkeen kanssa ja setä söi naudan niskaa.


Koska nälkä oli kerennyt jo hirmuiseksi, annos ei täyttänyt. Siksi päätimme herkutella myös jälkiruoalla. Nam, olipa hyvää! Annoksessani oli gelatoa, marenkia ja tuoreita mansikoita.


Syötyämme kömmimme hotellille huilamaan. Alkuillasta yritimme sitten uudelleen kohti Pajakkakoskea. Tutkimme karttaa ja tällä kertaa osasimme suunnistaa juuri sinne minne pitikin. Ensin löytyi kuitenkin kirjasto, joka on myös kaupungin matkailuneuvontapiste. Harmi vain, ettei se oli avoinna kuin maanantaista perjantaihin.



Koski löytyi ja opasteet. Koskaan ei kyllä selvinnyt, mikä se on tuo tuollainen vetomöljä.



Möljää etsiessä tuli vastaan vihaisen näköinen peikko (tai hiisi), joka silmä kovana tuijottaa koskessa kalastavia virvelöitsijöitä ja perhostelijoita.




Jossain vaiheessa huomasin, että taiva oli mennyt synkän näköiseksi... Onneksi ehdimme retkemme tehdä ja palata takaisin hotellille ennen kuin taivaan hanat aukenivat.


Kosken toisella puolella kulki kivipadon päälle rakennettu kävelysilta, joten kiersimme sinne. Siltapalkin vieressä näyttää koski pyörivän vinhasti.




Kivimuurin toisella puolen virtasi myös vesi. Ei ihan yhtä vinhasti kuin varsinaisessa koskessa. Sedän kanssa mietimme, että kivieste on saatettu rakentaa tukinuittojen aikaan pitämään tukit vuolaasti virtaavan veden puolella.




Sitten otin kuvan pikkukosken pikkukuohuista ja oho - kuvaan jäi myös joku vedessä sukellellut vesilintu, jota en kuvatessa huomannut...


Tässä kuvassa näkyy linnusta vain pyrstö.


Kun setä sitten näytti linnun minulle, otin siitä aikas monta räpsyä.




Sukellus...


Pyrstö pintaan ja sukelluksiin!


Siellä missä kosken virtaus jo hiljeni, oli pari kalastajaa paatilla liikenteessä.







Yhtäkkiä vastaamme lenteli herukkaperhonen ja laskeutui pietaryrtille.




Lintukin nousi pois vedestä ja kapusi kivelle kuivattelemaan ja poseeraamaan.




Västäräkkiä harmitti, kun sitä ei kuvattu. Käänsi meille selkänsä.


Muuten päivä meni hyvin leppoisissa merkeissä ja Seitsemän sisaren tarinoista toinen, Myrskyn sisar, on jo hyvällä menolla.


Ai niin, ei se päivällä syöty ruoka pitänyt nälkää iltaan asti. Piti vielä ajella Sormulan Puoti -grillille. Siellä oli niin kunnollisen kokoiset hampurilaiset, että kyllä nälkä siirtyi!


Huomenna karistamme Kuhmon pölyt jaloisamme ja matka jatkuu taas. Mutta minne? Siitä seuraavassa postauksessa.

2 kommenttia:

  1. Ihanat nuo herukkaperhosen kuvat ❤️
    Koskikara sen sijaan ei taida olla koskikara...(Koskikarat ovat kottaraisen kokoisia ja saman muotoisia, juoksevan veden äärellä eläviä varpuslintuja) Kuvissa on joku sorsalintu räpylöineen, en ole varma, kun en pysy perillä heidän vaihtuvista höyhenpuvuistaan... Nyt sisko kuukkeloimaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, koskikara ei ole koskikara. Olin itsekin sitä mieltä, että koskikara olisi kuvan lintua sirompi, mutta uskoin, kun minulle niin uskoltetiin :D Taidanpa käydä vähän tekstiä muokkailemassa :)

      Poista