tiistai 5. marraskuuta 2019

Hylätty puutarha


Postauksen aiheena ei ole oma puutarhani, vaikka sekin raukka luultavasti tuntee olonsa hylätyksi... Puutarha ei ole koskaan valmis ja pienet kasvit venähtävät hetkessä holtittomasti ja somat istutukset alkavat muistuttaa viidakkoa. Jotenkin viime  kesän vapaa-aikaa jakoi niin monet mielenkiintoiset jutut, etten kovinkaan ahkerasti multaa kaivellut tai puskia saksinut. Kitkemistäkin olisi ollut enemmän kuin ehdin... Ehkä ensi kesänä huolehdin pihasta paremmin tai sitten annan sen ihan rauhassa viidakoitua.


Hylätty puutarha on Kate Mortonin mainio lukuromaani, jonka luin jo aikoja sitten. Voi kuinka ymmärränkään niitä koululaisia, joiden lukudiplomin suorittaminen takkuaa diplomitehtävien tekemisessä! Jännittävän ja mielenkiintoisen tarinan lukee helposti hotkimalla, mutta luetun raportointi ei enää olekaan niin houkuttelevaa. Mieluummin sitä tarttuu jo seuraavaan lukuseikkailuun. Niin on nyt käynyt minullekin. Olen onnistunut löytämään läjäpäin toinen toistaan parempia kirjoja ja olen hotkinut tarinoita ihan ylensyöden. Olen tarttunut seuraavaan ennen kuin entinen on sulateltu.


Niinpä en nyt enää muista tämänkään tarinan kiemuroita perin pohjaisesti. Mutta eipä se haittaa!


Hylätty puutarha kertoo Nellistä, joka 4-vuotiaana piileskelee Britanniasta Austraaliaan matkaavan laivan kannella. Nainen, joka toi Nellin laivaan, on kadonnut mystisesti. Nell selviää laivamatkasta, sillä laivalla matkustaa muitakin lapsia ja henkilökunta vain olettaa Nellin kuuluvan johonkin perheeseen. Kun laiva saapuu satamaan, Nell jää laiturille istumaan matkalaukkunsa päälle. Siitä Nellin löytää satamatyöntekijä, jonka perheeseen on jo toivottu lasta...


Kun Nell tulee täysi-ikäiseksi, kasvatti-isä kertoo Nellille, kuinka tyttö oli tullut perheeseen. Se tieto pudottaa Nellin elämältä pohjan, hän kun oli luullut isänsä olevan isä ja äitinsä olevan äiti ihan biologisestikin. Myöhemmin Nell matkustaa Englantiin etsimään totuutta. Mutta mitä siellä oikein tapahtuikaan? Joka tapauksessa Nell palaa Australiaan.


Nellin tyttär ajautuu huonoille teille ja Nell kasvattaa vielä tyttärentyttärensä Cassandran. Kun Nell kuolee, Cassandra perii isoäidiltään yllättävän perinnön: mökin ja puutarhan Englannista. Cassandrankin on matkustettava maapallon toiselle puolelle ennen kuin isoäidin salaisuus ja kohtalo selviää.


Hylättu puutarha oli toinen lukemani Kate Mortonin kirja. Tarinat ovat lumoavia, koukuttavia ja salaperäisiä. Sellaisia, ettei lukemista millään malttaisi jättää kesken. Suomennettuja Mortonin romaaneja on ainakin neljä lisää, joten lukemista riittää vielä. Onneksi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti