sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Uutta oppimassa: koukkuaminen

En jaksa muistaa, milloin kuulin koukkuamisesta ensimmäisen kerran. Ainakin siitä on tosi kauan, kun suunnittelin opettelevani tämän kiehtovan tekniikan. Kaiken muun puuhaamisen keskellä opetteleminen on kuitenkin jäänyt.

Tänä syksynä Taito Shopin kurssikalenterissa oli muiden mukavien ryhmien seassa myös kahden kerran koukkuamiskurssi. Minä olin heti käsi pystyssä, että haluan ehdottomasti mukaan. Mutta voi harmi! Kurssiajankohta oli iltapäivällä eli ihan mahdoton töiden takia.

Onneksi oli loma! Pääsin kuin pääsinkin mukaan keskiviikkona ensimmäiselle kurssikerralle. Sain hyvät ohjeet peruskoukkuamiseen ja nyt jään odottamaan seuraavaa kurssia, joilla voin sitten sukeltaa syvemmälle koukkuamisen saloihin.

Tästä ovesta sisään.





Myymälän ovella hämmästyin niin että hetkeksi jähmetyin paikoilleni. Vastassa oli Punahilkka!


Peremmällä myymälässä oli esillä myös syksyn kurssien mallikappaleita. Kissakuulerin huovutus houkuttelisi... mutta mitä minä sillä tekisin?


Myymälästä löytyi Punahilkan lisäksi muitakin satuhahmoja. Ne olivat paikalla odottamassa lauantain kirjajulkkareita. Titta J's Fantasy socks -tuotemerkin upeat, satumaiset villasukat on nyt koottu kirjaksi ja Tittahan on paikallinen neulesuunnittelija. Kirjan nimikin on satumainen: Olipa kerran villasukka. Tästä aiheesta ei enempää tällä erää.




Lopulta pääsen varsinaiseen asiaan! Myymälän perältä löytyy kurssitila ja siellä oli jo esillä monenmoista koukuttua meille kurssilaisille malliksi ja inspiraatioksi.





Opettajamme Maarit kertoi ensin koukkuamisen historiasta ja sitten todella selkeästi koukkuamisen perusteet. Parhaiten oppii, kun homman näkee käytännössä, joten Maarit näytti kädestä pitäen kuinka työ etenee. Ensin luodaan ketjusilmukkarivi kuten virkkausta aloittaessa. Siitä poimitaan silmukat koukulle kuten neuleessa.


Kun silmukat on poimittu, niiden sisään virkataan ketjusilmukkarivi.



Kaksipäisellä, tunisialaiselle koukkuamiskoukulla voi virkata pyörylääkin. Ensin taas poimitaan silmukat.


Sitten käännetään työ ja koukun toisella päällä virkataan ketjusilmukkarivi toisella langalla.


Ohjeet saatuamme piti päättää mitä sitä sitten alkaisi tehdä ja mistä langasta. Vaihtoehtoja oli valtavasti!

Aikani pähkäiltyäni valitsin hyllystä houkuttevan sävyiset Lana Grossa -langat ja ryhdyin koukkuamaan lapasia.



Aika riensi kuin siivillä ja pian olikin kahvitauon paikka. Millään en olisi malttanut työtä jättää, sillä olin jo koukussa. Mutta pitäähän sitä välillä nousta pois istumasta ja vähäsen jaloitella, että veri kiertää paremmin ja taas jaksaa.


Siellä kahvijonossa silmiini sattui hyllyn päältä ihana köynnösmyssy. Tätä ohjetta aion kyllä kokeilla!


Taito Shopilla on aina kekseliäät ja kauniit somisteet ja myytävät tuotteet esillä hyvin houkuttelevasti. Silmäkarkkia koko putiikki!



Tällaisen vihkosen kaivan esille heti kun arkeen päästään... Koukkuaminen on mukavaa ja taas kävi se klassinen... Eli holahdin kaulaani myöten tähän uuteen tekniikkasuohon ja haluaisin vain koukuta. Keskeneräinen työ huutelee niin vaativasti, että kaikki muu tekeminen jää sen jalkoinin. Olen korviani myöten koukussa.


Kurssi-iltana sain aikaiseksi hädin tuskin puolikkaan lapasen.


Mutta onneksi oli loma! Vaikka puuhailin muutakin, ehdin tehdä käsineet valmiiksi. Tuli muuten mallikkaimmat lapaset ikinä. Istuvat käteen kuin hanska, heh. Ainoa mikä vähän kismittää, on peukalokiilan levennyksessä kovin näkyväksi jääneet reiät. Mutta niiden kanssa opin kyllä elämään.

Jostain syystä en saanut metsässä lapasiin täydellistä värisävyä. Tuossa kurssilla otetussa kuvassa värit ovat enemmän sellaiset kuin  oikeasti.







Ensimmäinen koukkuamistyö on valmis. Mitähän sitä sitten tekisi? No, toiset lapaset tietenkin! Jäi tuota lankaakin sopivasti. Saa nähdä riittääkö se... Teen näistä käsineistä pikkuisen suuremmat, että alle sopii nahkahanskat, joten lämpimyys on taattu talvipakkasillakin. Talvea kohti siis!


4 kommenttia:

  1. Koulukässässä koukkusin yhden lapasen. Yhden! Voi olla että mun koukkuamiseni on koukuttu :D Mutta sun lapasista tuli tosi hienot ❤️ Ja niitä on tarvittava määrä muodostamaan parin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veikkaan, että jos nyt kokeilisit koukkuamista uudeelleen, voisit jäädä koukkuun :) Koulukässä kun on koulukässä ;)

      Poista
  2. Kauniit! lapaset!!
    ja just sitä "silmäkarkkia" :)
    Kiitos!!

    VastaaPoista